pennulla ripuli, apuja?

avuton

9 viikkoisella pennulla vatsa sekaisin. alkoi äsken ja teki kolmet erittäin löysät kakkat, yhdet melkein vettä. Ruokana on annettu kasvattajan ohjeen mukaan kaurapuuroa johon lisätty pedigree junior napsuja. Koira suht pirteä, vain hieman vaisumpi kuin yleensä, varmasti vatsaan koskee... Voi raukkaa. Mitä teen? Pidänkö paastoa vai annanko esim. vähän puuroa ja katson mitä tapahtuu? Jotenkin tuntuu ettei noin pientä voi pastottaakaan... Hjälp!

8

1200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PENTU

      TARVITSEE ENNEN KAIKKEA NIITÄ NAPPULOITA EIKÄ KAURAPUUROA! Ei kasvava pentu kaurapuurolla elä! Ja osta kunnon kuivamuonaa, esim. Nutron penturuokaa, mieluiten lammas-riisiä. Ruokakauppojen ruuat eivät ole kovin hyviä. Tarjoa nappulat lämpöiseen veteen liotettuina. Lisäksi AB-piimää ja raikasta vettä! Jos ripuli kestää vielä pari päivää, sitten kiireesti eläinlääkäriin!

      • avuton

        Tiedän kyllä että kaupan ruuat eivät ole niitä parhaita, mutta suositus ymmärtääkseni on kuitenkin se että ensi viikot syötetään samaa ruokaa jota kasvattajakin on antanut? ymmärtääkseni piimässä on laktoosia, jota useimmat koirat eivät siedä? en nyt muista onko AB-piimässä...
        Nyt kysyin kuitenkin ripulin hoito-ohjeita, en saarnaa ruuan "huonoudesta". Ehdotin että jos annan puuroa, kun nuo nappulat on siksi sekoitettu puuroon ettei vatsa ole pelkkiä napuja kestänyt kasvattajan luona. Puuroon sekoitettuna (toistaiseksi) ruoka on sulanut hyvin eikä ongelmia ole ennen tätä ollut. Mutta kyllä: haen laadukkaampaa ruokaa samantien. Mutta voinko antaa sitä NYT kun pennulla ripuli? Eikös vatsa pitäisi saada ensin kuntoon? Ei pentu tietenkään puurolla elä, en ole niin olettanutkaan. Haluan pennun parasta, tietenkin. Ajattelin että täältä saisi neuvoja kokeneemmilta fiksuilta koiraihmisiltä... Kiitos kuitenkin! :-) Pentu juo kyllä ja vatsa rauhoittunut ainakin hetkeksi.

    • Nallukka**

      Nyt täytyy pitää huolta, että pentu saa tarpeeksi nesteitä, ettei kuivu. Sinuna ottaisin yhteyttä eläinlääkäriin jos pentu ripuloi vielä huomenna. Pentu on kuitenkin niin nuori ja voi mennä todella nopeasti huonoon kuntoon.

      • avuton

        Kiitos vastauksistasi! Katson että pentu saa riittävästi nestettä, ainakin nyt on juonut ihan hyvin vettä. Ja lääkäriin soitan heti aamulla, mikäli ripuli jatkuu. Mutta sanokaa nyt saako pennulle antaa ruokaa? siis esim. napuja? kun tuntuu hurjalta pitää noin pientä paastolla...
        Ja lisä vinkit ovat tervetulleita jos sellaisia löytyy, vaikka vastaisuuden varalle.

      • jotain ohjetta :)) S
        avuton kirjoitti:

        neuvoja:

        Anna sille pennulle nyt LÖYSÄÄ kauravelliä johon sekoitat raejuustoa hieman ja laihaa kalaa tai lihaa,esim: broilerinjauhelihaa. Toi soosi kannattaa vetää tehosekoittimella mössöksi että koira ei erottele joukosta vain lihoja. Kauralima rauhoittaa suolta ja vatsaa, on hyväksi. JOS sinulta löytyy koiran vitamiinijauhetta tms niin laita tuon mössön sekaan. anna tätä mössöä VAIN vähän kerrassaan, esim pari ruokalusikallista, sitten parin tunnin päästä lisää jne

        Jos apteekki lähellä, hae tehobakt pulveria. sitä hyvä olla varalla muutenkin. Se on maitohappobakteerivalmistetta. Sitä voit sotkea mössön joukkoon ohjeen mukaan. Jos olet huolissasi nestetasapainon pysymisestä, osta apteekista pari pussia Royal Caninin Rehydration Supportia, siitä jauheesta sekoitetaan veteen liuos,jota anntetaan juomavetenä. Auttaa säilyttämään tasapainnon koiran menettäessä nestettä ripuloidessa.

        Canikur on myös todella hyvä lisä ripulissa.
        Jos pentu on pieni,sille voi myös antaa NutrisalPlus geeliä suoraan suuhun.

        Eli kiteytettynä, kauravelli-mössö ruuaksi, pieniä annoksia usein.Ei muuta saa antaa. paitsi tietystitehobaktia tai canikuria ym mitä mainitsin.

        Omalla pennullani oli kaksi vkoa sitten aika paha ripuli ja vatsa oli todella kipeä. Itse annoin myös tannoponia, eli ihmispuolen ripulilääkettä. 2mg/10 kg on ohje jota käytin. annoin vain kerran päivässä ja kahden pvän ajan. Minun pennullani ripuli meni ohitse noin hoidettaessa itsestääm. Seuraa myös pennun lämpöä,mittaamalla peräsuolesta.

      • pikkasen
        avuton kirjoitti:

        Kiitos vastauksistasi! Katson että pentu saa riittävästi nestettä, ainakin nyt on juonut ihan hyvin vettä. Ja lääkäriin soitan heti aamulla, mikäli ripuli jatkuu. Mutta sanokaa nyt saako pennulle antaa ruokaa? siis esim. napuja? kun tuntuu hurjalta pitää noin pientä paastolla...
        Ja lisä vinkit ovat tervetulleita jos sellaisia löytyy, vaikka vastaisuuden varalle.

        kerrallaan niitä nappuloita, mieluiten kuivana. Mutta jos ei syö niin sitten märkänä niitä nappuja. Kai ovat samoja joita on saanut ennenkin. Nopea ruoan vaihto saattaa aiheuttaa juuri tuollaisen ripuloinnin koiralla. Elikä jos aiot vaihtaa joskus nappulat niin laita niitä vanhojen sekaan muutama ja lisäät pikkuhiljaa että lopuksi on niitä uusia pelkästään ja jos tulee löysä vatsa niin takaisin sitten vanhaan ruokaan. Kysy kaupasta josta ostat nappulat mikä olisi parasta antaa juuri sinun koirallesi. Tietävät siellä parhaiten koiraasi varten tehdyn ruoan.
        Nyt jos ripulointi jatkuu vaikka annat vanhaa ruokaa niin soitto eläinlääkärille ja muista kuitenkin antaa vettä vaikka väkisin pikku lusikalla tai pipetillä pieniä määriä myöskin kerrallaan ettei pentu pääse kuivumaan. Sitten jos niin käy saattaa olla myöhäistä tehdä mitään...

      • ihmettelen__
        pikkasen kirjoitti:

        viisaat ripulinhoito-ohjeet sulla...

    • avuton

      Kiitos kaikille neuvoista! Pahin ripuli näyttää olevan ohi ja pentu voi hyvin. Annoin sitten ruuaksi iltapäivällä vähän löysää kaurapuuroa, johon sekoitin tehobakt-pulveria (maitohappobakt.), illalla annoin samaista puuroa attapekt-lääkkeen kera (noin 4 tuntia tehobaktin jälkeen, niitä ei saa antaa samaan aikaan kuulemma). Annokset olivat pieniä ja ruokin vähän useammin kuin tavallisesti kun ruoka pysyi sisällä. Juotin lisäksi silloin tällöin vettä ruiskulla, jotta nestehukkaa ei syntyisi. Tarkoitus oli hakea "elektrolyyttijuomaa" apteekista heti aamulla, että saadaan vajetta korvattua. Mutta nyt vaikuttaa siltä ettei ylimääräistä nesteytystä enää tarvita. Vastaisuuden varalle hain kuitenkin. Yöllä oli tullut yhdet löysät kakat, mutta ripulointi on loppunut. Aamulla puuroa raejuustoa ja ihan vähän liotettuja napuja. Samaa tavaraa nyt kun näyttää toipuneen pahimmasta. Uskoisin että tällä kertaa päästiin näinkin vähällä. Alan vähitellen lisäämään napujen määrää ja vähentämään puuroa ateriasta. Ja ajattelin vaihtaa jatkossa pennun ruuan (nyt pedigree junior), mutta katson ensin että vatsa tulee kuntoon ja alan sitten vasta pikkuhiljaa sekoittamaan uutta vanhan joukkoon. Onko suosituksia mikä ruoka olisi hyvä. Varmaan joku heikkovatsiaisille tark. voisi olla hyväksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6535
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      555
      2261
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1847
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      82
      1224
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      97
      1022
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      970
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      78
      907
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      833
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      31
      827
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      146
      751
    Aihe