Legenda?

Eduskuntavaalit lähestyvät ja puolueet etsivät kilpaa uusia ja tietysti mielellään tunnettuja ja jotenkin ansioituneita ehdokkaita.

Viime päivinä lehdet ovat uutisoineet, että Keskusta olisi kosimassa Juha Mietoa riveihinsä.
Ei siinä mitään, yhtä hyvä tai huono Mieto varmasti on, kuin niin monet muutkin julkkikset.

Asia, joka minua vähän kummastuttaa, on se, miten asiaa uutisoidaan. Hiihtäjälegenda.

WikipediA kertoo seuraavaa: Legenda on kristillisestä pyhimyksestä kertova taru, jossa keskeisessä osassa ovat kyseisen henkilön tekemät ihmeteot eli miraakkelit.

Termiä "legenda" käytetään mielestäni nykyisin vähän holtittomasti. On hiihtäjälegenda Mieto, on legendaarinen laulajatar Karita Mattila, on legendaarinen kansanviihdyttäjä Jaakko Teppo...jne, loputtomiin.

Melkein kenestä tahansa vähän kauemmin mainetta niittäneestä henkilöstä voidaan näköjään käyttää adjektiivia "legendaarinen".

Mitä mieltä olette? Milloin itse käyttäisitte ko ilmaisua?
151167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Miten ihmisestä voisi tulla legenda eli urotekojensa summa jo siinä vaiheessa elämää, kun suurin osa siitä on edessä tai yleensä elinaikanaan?

Legenda, sukupolvien kautta kulkeva kertomus jonkin suurhenkilön elämästä ja teoista, joille ei hevin löydy vertaa. Näin minä legendan ymmärrän, jos se koskee jotakin henkilöä.

Tarinat/legendat voivat olla totta, mutta niille ei välttämättä löydy historiallista pohjaa. Tarinat voivat myös olla väritettyjä ja jopa täysin keksittyjä. Näin on mm. kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritareiden legendan laita,Aisopoksesta ei tiedetä oliko hän oikeasti historiallinen henkilö, kuningas Midaskin lienee enemmän tarua kuin totta jne.

Tähän istuu huonosti Karita Mattilan,yhtä huonosti Matti Nykäsen legenda-nimitykset, ja omituiselta tuntuu myös Mietaan Jussin legendakruunu. Muistaakseni myös Juicesta käytetään mediassa mieluusti legenda-nimitystä. Paula Koivuniemikin on niin legendaarinen laulaja, siis mitäh?

Sankari/sankaritar luontuisi eläviin ihmisiin, jos halutaan muistaa, että he ovat jotakin isompaa saaneet aikaan tai vaikka olleet oman elämänsä sankareita. Elävästä ihmisestä aika vaikea on saada sentään legendaa, mistä me aikalaiset sen edes voisimme tietää...

Toisaalta legendaa käytetään myös ilmaisussa "heittää legendaa", joka ei todellakaan tarkoita legendojen eli kansan suussa kulkevien sankaritarinoiden kertomista vaan ymmärtääkseni valehtelemista.

Äänestä

Kuitenkin ymmärrän mitä sillä tässä yhteydessä on tarkoitettu. Minulle hiihtäjälegenda kelpaa oikein hyvin.

Äänestä

Vaikka on olemassa sanonta "legenda jo eläessään", niin useimmiten täytyy ensin kuolla muuttuakseen legendaksi. Legenda elää kuolemansa jälkeen! Aniharva vain sellaiseksi pääsee. Tavallisen tallaajan elämäkerta lyhykäisyydessään on: Syntyi, eli ja kuoli.

Legendaarisella tarkoitetaan käsittääkseni pitkää ja menestyksellistä uraa. On vähän makuasia, kuka sen sanan ansaitsee. "Äitee" Siiri Rantaseen sen liittäisin, vaikka en minä paljon urheilusta ymmärrä... Johonkin nykyajan formuloihin se ei ainakaan sovi - minun mielestäni.

Äänestä

Minusta Eduskunnassa on sata legendaa liikaa.
Sata edustajaa riittäis oikein hyvin,tarvitseeko
Suomi kaksi parlamenttia,Eduskunta/Eu-Bryssel.
Eikö vois jostain vähentää turhia "leimasimia"

Äänestä
  • Puolueet pitää huolen ettei asaiasta synny keskustelua. Koska kaikki puolueeet hyötyy tilanteesta.

    Äänestä

  • Jos siellä olisi vain 100 edustajaa, niin ajatteleppas, kuinka pienillä kuppikunnilla olisi koko maan asioita käsittävä valta. Nyt sentään saman puolueen edustajilla voi olla eri mäkemyksiä ja keskustelua syntyy.
    Jos joka puolueesta olisi vain muutama samanhenkinen "legenda" päättämässä asioista, niin takapakkia menisimme aika vauhtia.

    Jokainen poliitikko pitäisi vain huolta, että saa itselleen legendan maineen, ja paljon ääniä, millä konstilla tahansa. Voidaan sanoa, että tällaisia pyrkyreitä on jo nytkin, mutta varmaankaan ei jokainen suunsoittaaja saa tarpeeksi kannatusta, kun valituksi kuitenkin tulee monta edustajaa joka porukasta.

    Äänestä

PV on pyrkimässä uuteen eduskuntaan. Viimeksi hänet valittiin, mutta hän lähtikin EU:n parlamenttiin. Hän edustaa kaikkea vanhaa Suomen poliittisen moraalin rappiota.

Minä ja hän emme mahdu samaan puolueeseen. Sen verran minäkin olen minä. Minun mielestäni ihmisten pitäisi toimia eettisesti ja moraalisesti. Myös poliitikkojen.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä kanssasi, suuri osa suomalaisista eittämättä lienee sammoo mieltä. Mistä kuitenkin johtuu, että valehtelusta ja muusta kepulikonsteista kiinni jääneet pääsevät kerta kerran jälkeen eduskuntaan tai korkeille hallintopaikoille?

    Matti Ahde, mainitsemasi Väyrynen,konnuuksien isä Juhantalo, Lipposenkin voisi liittää ainakin Valehtelijoiden klubiin, Tennilän huimat puheet proletariaatin puolesta, vaikka Tennilä ei itse ole työn raskaan raatajana koskaan ollut ja monet muut.

    Osa suomalaisista kunnioittaa sitä, että edustaja osaa olla kiero ja valehdella mitä tahansa. En muuten voi ymmärtää sitä, että tällaisia henkilöitä äänestää monta tuhatta kansalaista, mikä määrä tarvitaan, jotta eduskuntaan pääsee.

    Juhantalolla äänimäärä taisi jopa olla yli kymmenentuhannen jossakin vaiheessa, heh. Juristi, joka valehtelee ja jää siitä kiinni, hoitaa omia bisneksiään virkansa suomilla etuuksilla, lobbaa oman asuinkkuntansa asioita minkä ehtii eli on pienen ryhmän edunvartija suuremman kustannuksella, huh,huh.

    Äänestä

  • Huuha kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kanssasi, suuri osa suomalaisista eittämättä lienee sammoo mieltä. Mistä kuitenkin johtuu, että valehtelusta ja muusta kepulikonsteista kiinni jääneet pääsevät kerta kerran jälkeen eduskuntaan tai korkeille hallintopaikoille?

    Matti Ahde, mainitsemasi Väyrynen,konnuuksien isä Juhantalo, Lipposenkin voisi liittää ainakin Valehtelijoiden klubiin, Tennilän huimat puheet proletariaatin puolesta, vaikka Tennilä ei itse ole työn raskaan raatajana koskaan ollut ja monet muut.

    Osa suomalaisista kunnioittaa sitä, että edustaja osaa olla kiero ja valehdella mitä tahansa. En muuten voi ymmärtää sitä, että tällaisia henkilöitä äänestää monta tuhatta kansalaista, mikä määrä tarvitaan, jotta eduskuntaan pääsee.

    Juhantalolla äänimäärä taisi jopa olla yli kymmenentuhannen jossakin vaiheessa, heh. Juristi, joka valehtelee ja jää siitä kiinni, hoitaa omia bisneksiään virkansa suomilla etuuksilla, lobbaa oman asuinkkuntansa asioita minkä ehtii eli on pienen ryhmän edunvartija suuremman kustannuksella, huh,huh.

    Nyt keskustelu meni väärille urille. Ei politikoista voi koskaan mielestäni tulla legendaarista, paitsi
    unohtamatta Urho Kekkosta.Legentalla käsittäsin edellämainittujen lisäksi myös valhetta luikuria.
    Ainakin itse olen syyttömästi tullut tällaiseksi
    legentan levittäjäksi haukutuksi. Olen toki yhden kirjan julkaissut elämästäni ja siihen liityvistä
    ihmisistä mutta legendaksi en kirjaani nimittäisi.
    Palaisiko tämä ketju oikeille raiteille tämän kirjoituksen jälkeen.

    Äänestä

  • juntti kirjoitti:

    Juuttaan politikot Matti Ahdekin pitäsi panna
    uudelleen niihin sähköasentajan hommiin.Ovat
    Oululaiset tosi pöljiä,
    etteivät löydä parempia miehiä edusmiehikseen.
    Samon Juhantalon talonmieheksi Kankaanpäähän.

    Äänestä

Just. Saman asian oon pannut merkille ja asiaa ihmetellyt ja ilmiöstä ärsyyntynyt. Vaan ei auta. Tässä lainaus Suomen kielen perussanakirjasta:

"Legenda on kristillisestä pyhimyksestä kertova taru, jossa keskeisessä osassa ovat kyseisen henkilön tekemät ihmeteot eli miraakkelit. Legendat oli tarkoitettu kirkossa luettaviksi (Suomalaisia legendoja mm. Savilinnut, joka kertoo Jeesuksen muovaamista linnuista, legendoja neitsyt Mariasta, piispa Henrikistä sekä uudempia legendoja mm. Eino Leinon Helkavirret).
Termin "legenda" käyttö on laajentunut nykyään puhekielessä tarkoittamaan myös kaikkien aikojen parhaimpiin kuuluvia urheilijoita tai jopa kuvitteellisia mainoshahmoja (esim. Kari Grandi, kaikkien janoisten sankari, aikamme legenda). Joitakin Lapissa eläneitä tai siellä vaikuttaneita henkilöitä tai tapahtumia on kutsuttu Lapin legendoiksi. Vielä uudempaa legendaperinnettä edustavat urbaanit legendat, jotka eivät enää välttämättä ole legendoja sanan alkuperäisessä merkityksessä".

On siis ruvettu jotain vähemmän hienoa kuvaamaan samalla sanalla kuin oikeasti hienoa ja suurta. Niinhän meillä taipumus lienee, myös päinvastoin: Sanotaan siaksi tai hulluksi...

Äänestä

Ilkka Lipsanen on ehdottomasti legenda

Äänestä

Isäni oli legenda, kun oli elämänsä aikana Pieksämäellä puolustusvoimien viestaseman hoitaja 1964-84.RIP hänen muistolleen..

Äänestä

Voisiko isäni ollalegenda kun hän oli ollut puolustusvoimien viestiasemanhoitajana Pieksämäellä 1964-84 .

Äänestä
  • Faijani oli legenda, kun en edes tiennyt, mitä ylipäänsä teki, vai tekikö sitäkään. Oli ulkomailla hyväpalkkaisissa duuneissa ja oli avioerossa saanut lapsiensa huoltajuuden. Ei koskaan mitenkään ”huoltanut”, eikä penniäkään maksanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

OliviaKoo kirjoitti:

Eduskuntavaalit lähestyvät ja puolueet etsivät kilpaa uusia ja tietysti mielellään tunnettuja ja jotenkin ansioituneita ehdokkaita.

Viime päivinä lehdet ovat uutisoineet, että Keskusta olisi kosimassa Juha Mietoa riveihinsä.
Ei siinä mitään, yhtä hyvä tai huono Mieto varmasti on, kuin niin monet muutkin julkkikset.

Asia, joka minua vähän kummastuttaa, on se, miten asiaa uutisoidaan. Hiihtäjälegenda.

WikipediA kertoo seuraavaa: Legenda on kristillisestä pyhimyksestä kertova taru, jossa keskeisessä osassa ovat kyseisen henkilön tekemät ihmeteot eli miraakkelit.

Termiä "legenda" käytetään mielestäni nykyisin vähän holtittomasti. On hiihtäjälegenda Mieto, on legendaarinen laulajatar Karita Mattila, on legendaarinen kansanviihdyttäjä Jaakko Teppo...jne, loputtomiin.

Melkein kenestä tahansa vähän kauemmin mainetta niittäneestä henkilöstä voidaan näköjään käyttää adjektiivia "legendaarinen".

Mitä mieltä olette? Milloin itse käyttäisitte ko ilmaisua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu