Virtaset olivat jo vuosien ajan yrittäneet saada lasta, kuitenkaan
onnistumatta, joten he päättivät käyttää siitosisää saadakseen perheensä alulle. Sinä päivänä kun siitosisän piti saapua, herra Virtanen suuteli
vaimoaan ja sanoi, "Minä lähden nyt, sen miehen pitäisi
olla täällä pian".
Puoli tuntia myöhemmin ovelta ovelle kiertelevä vauvavalokuvaaja soitti
ovikelloa toiveenaan tehdä kaupat.
"Hyvää huomenta rouva. Te ette tunne minua, mutta olen tullut..."
"Ei tarvitse kertoa, olenkin jo odottanu teitä," rouva Virtanen keskeytti.
"Niinkö?" valokuvaaja kysyi. "No hyvä, sillä olen erikoistunut lapsiin."
"Sitähän me mieheni kanssa toivoimmekin. Olkaa hyvä ja tulkaa
peremmälle. No niin, mistä aloitetaan?" rouva Virtanen kysyi punastellen.
"Jättäkää kaikki minun huolekseni" valokuvaaja sanoi. "Yleensä yritän
pari kertaa kylpyammeessa, kerran sohvalla ja ehkä pari kertaa sängylläkin. Joskus olohuoneen lattialla on myös kivaa, siellä voi todella
levittäytyä"
"Kylpyammessa, olohuoneen lattialla?!" ihmetteli rouva Virtanen, "No ei ihmekään ettei Matilla ja minulla ole onnistunut"
"Noh, rouva, ei kukaan meistä voi onnistua joka kerta. Mutta jos yritämme useista eri asennoista ja minä laukaisen kuudesta tai setsemästä kulmasta, niin uskon että tulos miellyttää teitä."
"Toivottavasti tämä hoituu nopeasti" nielaisi rouva Virtanen.
"Rouva hyvä, minun työskentely tottumuksellani miehen täytyy saada
työskennellä rauhassa.
Olisi heinoa päästä sisään ja ulos viidessä minuutissa, mutta olen
varma että te pettyisitte siihen."
"Niinpä tietenkin" rouva Virtanen myönteli.
Valokuvaaja avasi salkkunsa ja otti esille valokuvia vauvoista. "Tämä tehtiin linja-auton päällä Helsingin keskustassa."
"Ei kai!" rouva Virtanen ihmetteli.
"Ja nämä kaksoset onnistuivat hyvin ottaen huomioon että heidän äitinsä
kanssa oli erittäin vaikea työskennellä."
valokuvaaja ojensi rouva Virtaselle kuvan.
"Hän oli vaikea...?" rouva Virtanen kysyi varovasti.
"Niin ikävä kyllä. Loppujen lopuksi jouduin viemään hänet Korkeasaareen
saadakseni homman hoidettua kunnolla. Ihmisiä parveili ympärillämme nähdäkseen paremmin."
"Siis muut ihmiset näkivät?!" rouva Virtanen kysyi silmät täynnä ällistystä.
"Kyllä vain. Yli kolme tuntia siihen meni. Äiti valitti ja huuti koko ajan. Saatoin hädin tuskin keskittyä. Sitten alkoi jo hämärtää ja aloin räiskiä
nopeammin. Lopulta kun oravat alkoivat nakerrella vehjettäni niin laukaisin loputkin."
Rouva Virtanen nojasi eteenpäin "Tarkoitatko että ne todella alkoivat
purra...öö....vehjettänne?"
"Kyllä vain, rouva. No niin, jos te olette valmis niin otan vain kolmijalkani esille, jotta pääsemme hommiin."
"Kolmijalan?" rouva Virtanen kysyi jo erittäin huolestuneena.
"Niin, rouva. Laitan vehkeeni sen päälle. Se on niin liian painava
pidellä kun alan toimimaan. Rouva? Rouva?....
hyvä Luoja, hän pyörtyi."
Lapsentekoa
Munamies
2
5318
Vastaukset 2
- tässä lisää
Kerrostalon yläkerrassa asui turkkilainen perhe. Alakerran isäntä ihasteli lasten tummia, kiharoita hiuksia ja kysyi turkkilaiselta mieheltä, miten noin kauniita lapsia tehdään. Mies vastasi siihen:Se helppo homma. Sina tarvitse harjan,kynttilan ja viinipullon.Avata viini, laita kynttila palama ja koputta harjanvarrella kattoon, niin mina tulla alas ja hoita homma!
- Paawwo
Tämä on mahtava vitsi. Se löytyy myös videoituna Speden tuotantona, missä muun muassa Hannele Lauri on mukana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591531- 261174
- 841034
- 42837
- 65816
- 92774
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.14737Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19715Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131715- 115676
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �143610- 4602
- 43591
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570- 19546
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t73527- 43526
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17477