Hei!
Täällä on ollut melko usein keskustelua kouluavustajan / koulunkäyntiavustajan tehtävistä. Kopsaan tänne nyt Koulunkäyntiavustajien omasta oppaasta tietoja, jotka varmasti hyödyttävät kysyjiä.
Esimerkki koulunkäyntiavustajan
mallityönkuvauksesta
Seuraavana olevat mallityönkuvaukset vaativista ammattitehtävistä, ammattitehtävistä ja perustehtävistä ovat oppaan koonneen työryhmän tekemät. Taulukkoa tarkastellessasi huomaat,
että paikoitellen työryhmä ei ole pystynyt erottelemaan vaativia ammattitehtäviä ja ammattitehtävi toisistaan. Tehtäväkuvien laatiminen on vaikeaa, koska ne vaihtelevat eri kouluilla merkittävästi.
Tuskin mikään tässä esitetyistä on sellaisenaan koulunkäyntiavustajan työn sisältö. Ne on kuitenkin laadittu siten, että useimpien koulunkäyntiavustajien tehtävät painottuvat johonkin niistä.
Mallityönkuvauksia voit käyttää pohjana laatiessasi työnkuvausta omasta työstäsi. Huolellisesti itse laatimaasi työnkuvausta voit käyttää mm. oman työsi kehittämisessä, esitellessäsi työtäsi koulun
muille työntekijöille tai oppilaan vanhemmille sekä perusteena palkkaliukuman käytölle tai tehtäväkohtaisen palkan määrittämisessä.
VAATIVAT AMMATTITEHTÄVÄT
Koulutus
Koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu soveltuva tutkinto.
Työpaikka, fyysisen työympäristön kuvaus
Peruskoulun erityisluokka tai peruskoulun normaaliluokka, erityishuoltopiirin luokat, sairaalakoulut, päivähoito, ammatillinen koulutus.
Työn tarkoitus
Työn tarkoituksena on tukea eri-ikäisten ja kulttuuritaustaltaan erilaisten oppijoiden optimaalista toimintakykyä erilaisissa toimintaympäristöissä.
Keskeiset tehtävät/tehtäväkokonaisuudet
• Oppilaan opetusta, kuntoutusta ja koulutyötä koskevaan suunnitteluun osallistuminen
• Oppilaan ohjaaminen oppimistapahtumassa – osallistuminen opettajan ohella ja yleisluontoisen ohjeistuksen mukaan erilaisen oppijan kasvatukseen ja ohjaukseen
• Päivittäisissä toiminnoissa oppilaan kuntouttamiseen osallistuminen esim. fysio- tai puheterapeutin ohjeiden mukaan
• Välitunnilla ulko- ja sisävalvontaan osallistuminen ja osaltaan vastaaminen
• Oppilaiden ohjaaminen ja avustaminen koulupäivän omatoimisuutta vaativissa toiminnoissa: pukeminen, riisuminen, ruokailu, wc-käynnit, liikkuminen
-Kyydityksistä huolehtiminen ja niiden valvominen
• Päivähoitoon osallistuminen iltapäivähoidossa sekä koulujen loma-aikoina ja tällöin Vastuullisena kasvattajana toimiminen ryhmässä
• Opetusmateriaalin valmistaminen yleisluontoisten ohjeiden mukaan
• Opetustuokioiden valmistelu; välineiden varaaminen, huoltaminen, kopioiminen
• Yhdyshenkilönä ja tiedottajana toimiminen kouluyhteisössä; rehtori, terveydenhoitaja,
keittiöhenkilökunta, opetusvirasto
• Korvaavien kommunikointimenetelmien käyttö : viittomakieli, PCS-kuvat, Picto-kuvat,
pistekirjoitus
Työn edellyttämä osaaminen
Tiedot
Työn hallintaan liittyvien teoreettisten tietojen tarve on suurin ja ammatinhallinnan edellyttämä uuden tiedon hankinta tarpeellista seuraavilla osa-alueilla:
• Ihmisen kehityksen kokonaisvaltainen tunteminen
• Oppimisen teoreettisten lainalaisuuksien hahmottaminen
• Yksilön kasvuun vaikuttavien tekijöiden tunteminen
• Tietoa kehityksen häiriöistä ja vammoista
• Kasvatuksellisia, psykologisia, yhteiskunnallisia ja terveydenhuollollisia perustietoja
• Pedagogisia ja erityispedagogisia tietoja
• Korvaavien kommunikointimenetelmien tunteminen
Taidot
Mitä työhön keskeisesti liittyvää osaamista olet saanut itsellesi työkokemuksen kautta:
Työkokemus ammattialalta
• Neuvottelutaitoa tarvitaan opettajien kanssa suunniteltaessa oppilaan opetustuokioita
sekä palautteen antamisessa oppilaasta sekä vanhempien ja muiden yhteistyötahojen
kanssa toimiessa
• Käden taidot ovat käytössä opetusmateriaalin valmistuksessa sekä askartelumallien ja käsitöiden tekemisessä
• Suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä englannin- ja ruotsinkielen alkeet ja viittomat sekä kuvakkeiden käyttö ovat tarpeen päivittäin
• Luovuutta tarvitaan uusien menetelmien löytämiseksi oppilasta tai pien- ryhmää ohjatessa, jos asia ei etene sekä tilanteiden vaihdellessa nopeasti sekä erilaisten tilanteiden
selvittämisessä
Moniosaaminen
• Oppilasta ohjatessa on usein samalla pidettävä silmällä myös muita oppilaita
• Erilaisten ja monentasoisten oppilaiden yhtäaikainen ohjaus
- Ryhmän ohjaaminen opettajan poissa ollessa
• Turvallisena aikuisena oleminen
Harkinta
Missä asioissa teet itsenäisiä ratkaisuja.
Kuvaile työn suorittamiseksi annetun ohjeistuksen tarkkuutta ja sitovuutta
• Työ vaatii harkintaa erityisesti toimittaessa itsenäisesti oppilaan tai oppilasryhmän oppimistilanteessa sekä oppilaan päivittäistoiminnoissa (lääkitys, liikkuminen, ruokailut, wckäynnit, ruokailu)
• Ohjeistuksena ovat yleisluonteiset koulun säännöt sekä lait ja asetukset
Työn vaikutukset ja vastuut
Vaikutusten laajuus ja pysyvyys ja vaikutukset työyhteisön toimintaedellytyksiin ja tuloksellisuuteen
• Työn vaikutukset ulottuvat koko luokkaan tai koko koulun oppilaisiin ja opettajiin; seuraavan
päivän valmistelu; mm. opetusmateriaalin valmistus opetustuntien pitämisen
mahdollistamiseksi opettajan suunnitelman/ HOJKS:n mukaisesti.
• Parhaimmillaan työ edistää oppilaan oppimista, selviytymistä ja kehittymistä olennaisesti
• Joillekin oppilaille koulunkäynti ilman koulunkäyntiavustajaa olisi mahdottomuus, esimerkiksi vaikeat liikuntavammat tai syvä autismi tai vaikea kehitysvamma
Yhteistyö
Vuorovaikutus
• Toimitaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa oppilaan, oppilaiden, opettajien ja vanhempien
kanssa erilaisten oppijoiden oppimisen ja toimintakyvyn edistämiseksi ja turvaamiseksi
motivoimalla, opettamalla ja suostuttelemalla ohjaustilanteissa ja muutoinkin koulupäivän
aikana
• Tiedottamista päivittäin – reissuvihkot, koulukyydityksistä tiedottaminen
• Koko koulun oppilaiden opastamista
Ihmissuhdevaatimukset
• Päivittäisissä opetustuokioissa on osattava ajatella oppilaan lähtökohdista häntä tukien
ja kannustaen, koska oppilailla on usein kommunikointivaikeuksia, esimerkiksi autismin,
kehitysvamman tai aistivamman vuoksi.
• Päivittäin oppilaiden välien selvittelyä, jolloin edellytetään oikeudenmukaisuutta, pitkää
pinnaa ja joustavuutta
• Viikoittain oppilaiden kiukunpurkausten, turhautumien ja ahdistusten käsittelyä
• On hyväksyttävä toisten erilaisuus mm. työskenneltäessä eri opettajien kanssa tiiviissä yhteistyössä mukautuen heidän erilaisiin työtapoihinsa.
Työolosuhteet
Työn fyysiset vaatimukset (kuinka usein, miten ja missä ilmenee)
• Yksipuoliset työasennot sekä tuki- ja liikuntaelinten kuormitusta päivittäin, koska oppilaiden pulpetit ovat matalia (mitoitettu lapsille sopiviksi)
• Kuuloaisti on kovalla koetuksella päivittäin melun ja hälinän vuoksi ja erityisesti näkö- ja
kuuloaistien on oltava valppaina koko päivän ajan, työhön kuuluu myös eritteistä johtuvaa
hajuhaittaa päivittäin
• Työskentely tapahtuu ahtaissa tiloissa, koska luokat ovat pieniä
• Liikuntavammaisten nostot/siirrot päivittäisiä
• Raskaita liikuntavälineiden nostoja kuukausittain
• Jatkuvasti alttiina tartuntataudeille, koska työskennellään hyvin lähellä oppilasta ja toisaalta, koska oppilasmäärä on suuri
• Työhön liittyy väkivallan uhka haastavasti käyttäytyvien ja aggressiivisten oppilaiden taholta
Työn psyykkinen kuormitus
• Työhön sidonnaisuus on jatkuvaa – on oltava täysillä mukana koko päivän, esim. kun koulunkäyntiavustaja toimii henkilökohtaisena avustajana autistiselle tai kehitysvammaiselle
oppilaalle, hänen on oltava oppilaan kanssa tauotta koko koulupäivän ajan, ellei tauoista
voida sopia jonkun muun työntekijän kanssa
• Työ keskeytyy jatkuvasti; rauhaton työtila (ei ole omaa työtilaa tai luokassa muut oppilaat
keskeyttävät jatkuvasti) ja puhelin
AMMATTITEHTÄVÄT
Koulutus
Koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu soveltuva tutkinto

• Esim. peruskoulu erityisluokka, peruskoulun yleisopetus, erityisammattioppilaitos, ammatillinen oppilaitos, päivähoito
Työn tarkoitus
• Työn tarkoituksena on tukea eri-ikäisten ja kulttuuritaustaltaan erilaisten oppijoiden optimaalista toimintakykyä erilaisissa toimintaympäristöissä. Keskeiset tehtävät/tehtäväkokonaisuudet
• Oppilaan ohjaaminen oppimistapahtumassa – osallistuminen opettajan ohella ja opettajan
antamien ohjeiden mukaan erilaisen oppijan kasvatukseen ja ohjaukseen
-Oppilaan ohjaus hänen kuntoutukseensa liittyvissä tehtävissä esim. fysio- tai puheterapeutin ohjeiden mukaan
• Välitunnilla ulko- ja sisävalvontaan osallistuminen
• Oppilaiden ohjaaminen ja avustaminen koulupäivän omatoimisuutta vaativissa toiminnoissa: pukeminen, riisuminen, ruokailu, wc-käynnit, liikkuminen ja lääkitys.
- Opetustuokioiden valmistelu; opetusmateriaalin valmistaminen, välineiden varaaminen, Huoltaminen ja palauttaminen, kopiointi
• Kyyditysten valvominen
• Lyhytaikaiset opettajan sijaisena toimimiset
• Päivähoitoon osallistuminen koulujen loma-aikoina
• Oppimisympäristön ja yhteisten tilojen viihtyvyydestä ja siisteydestä huolehtiminen
• Työrauhan ylläpitäminen
Työn edellyttämä osaaminen
Tiedot
Työn hallintaan liittyvien teoreettisten tietojen tarve on suurin ja ammatinhallinnan edellyttämä uuden tiedon hankinta on tarpeellista seuraavilla mm. osa-alueilla:

• Oppimisen teoreettisten lainalaisuuksien hahmottaminen esimerkiksi oppimisprosessin
eteneminen

• Kasvatuksellisia, psykologisia, yhteiskunnallisia ja terveydenhuollollisia perustietoja esim. diabetes, epilepsia ja erilaiset allergiat

• Neuvottelutaitoa tarvitaan opettajien kanssa suunniteltaessa oppilaan opetustuokioita,
annettaessa palautetta oppilaasta sekä toimittaessa vanhempien ja muiden Yhteistyötahojen
kanssa
• Käden taidot ovat välttämättömiä opetusmateriaalin valmistuksessa sekä askartelumallien ja käsitöiden tekemisessä
• Suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä englannin ja ruotsinkielen alkeet ja apuviittomat ovat käytössä päivittäin
• Luovuutta tarvitaan uusien menetelmien löytämiseksi oppilasta ohjatessa erityisesti silloin, kun jos asia ei etene sekä tilanteiden vaihdellessa nopeasti sekä erilaisten tilanteiden
selvittämisessä
-On hallittava mm. oppilaan tarvitsemat ATK-pohjaiset opetusohjelmat
• On huolehdittava oppilaan henkilökohtaisesta lääkityksestä
Moniosaaminen
• Oppilasta ohjatessa usein samalla pidettävä silmällä muita
• Erilaisten ja monentasoisten oppilaiden yhtäaikainen ohjaaminen
• Ryhmän ohjaaminen opettajan poissa ollessa
• Turvallisena aikuisena oleminen
Harkinta
Missä asioissa teet itsenäisiä ratkaisuja?

• Työ vaatii harkintaa erityisesti toimittaessa itsenäisesti oppilaan tai oppilasryhmän oppimistilanteessa sekä oppilaan päivittäistoiminnoissa (ruokailu, wc- käynnit, liikkuminen, lääkitys)

päivän valmistelu mm. välineet ja opetusmateriaalin valmistus/kopiointi, Opetustuntien pitämisen mahdollistamiseksi opettajan suunnitelman/HOJKS:n mukaisesti
• Työ parhaimmillaan edistää oppilaan oppimista ja kehittymistä olennaisesti
Yhteistyötaidot

• Päivittäisissä opetustuokioissa on osattava ajatella oppilaan lähtökohdista häntä tukien ja
kannustaen, koska oppilailla on usein kommunikointivaikeuksia esim. puhe- ja kirjoitusvaikeuksiensa vuoksi.

Viikoittain oppilaiden kiukunpurkausten, turhautumien ja ahdistusten käsittelyä
• On hyväksyttävä toisten erilaisuus mm. työskenneltäessä eri opettajien kanssa tiiviissä yhteistyössä mukautuen heidän erilaisiin työtapoihinsa
Työolosuhteet
Työn fyysiset vaatimukset
(kuinka usein, miten ja missä ilmenee)

• Kuuloaisti on kovalla koetuksella päivittäin melun ja hälinän vuoksi ja erityisesti kuulo- ja
näköaistien on oltava valppaina koko päivän ajan

• Jatkuvasti alttiina tartuntataudeille, koska työskennellään hyvin lähellä oppilasta ja koska
oppilasmäärä on suuri
• Haastavasti käyttäytyvän kiinni pitäminen tarvittaessa
Työn psyykkinen kuormitus
• Työhön sidonnaisuus on jatkuvaa – oltava täysillä mukana koko päivän
• Työ keskeytyy jatkuvasti; rauhaton työtila (ei omaa työtilaa tai luokassa muut oppilaat
keskeyttävät jatkuvasti) ja puhelin
PERUSTEHTÄVÄT
Koulutus PERUSKOULU

• Esim. peruskoulu yleisopetus, päivähoito
Työn tarkoitus
• Työn tarkoituksena on tukea eri-ikäisten ja kulttuuritaustaltaan erilaisten oppijoiden optimaalista toimintakykyä erilaisissa toimintaympäristöissä auttamalla koulupäivän mutkatonta sujumista
Keskeiset tehtävät/tehtäväkokonaisuudet
• Oppilaan auttaminen pukeutumisessa/riisuuntumisessa
• Oppituntien aikana välineiden käytössä auttaminen
• Käsienpesusta ym. henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen
----> Erilaiset monistustehtävät
• Askartelumateriaalien valmistustyöt tunneille
• Kauniiseen ruokailuun ohjaus ruokailutilanteissa yhdessä opettajan kanssa
Työn edellyttämä osaaminen
Tiedot
• Tietoa ihmisen kehityksestä ja oppimisesta
Taidot
Mitä työhön keskeisesti liittyvää osaamista olet saanut itsellesi työkokemuksen kautta
Työkokemus ammattialalta
• Kopiokoneen käyttötaito
• Sujuva oppilaiden auttaminen pukeutumisessa
• Askartelumateriaalien käytön tuntemus
• Taito tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa
Moniosaaminen
• “äitinä/isänä” toimiminen
• ensiapuna toimiminen
• oppilasta ohjatessa usein samalla pidettävä silmällä muita
Harkinta
• Missä asioissa teet itsenäisiä ratkaisuja. Kuvaile työn suorittamiseksi annetun ohjeistuksen
tarkkuutta ja sitovuutta
• Välituntivalvonnan aikana yleisten koulun sääntöjen mukaan
• Oppilaan omatoimisuutta vaativissa perusasioissa (ruokailu, wc-käynnit, liikkuminen)
koulun sääntöjen puitteissa
Työnvaikutukset ja vastuut
Vaikutukset

• seuraavan päivän opetusmateriaalin kopiointi, että opetustuntien pitäminen on mahdollista
opettajalle
Yhteistyötaidot
Vuorovaikutus
• Tiedottamista päivittäin – reissuvihkot
• Kaikkien oppilaiden opastamista päivittäin
Ihmissuhdevaatimukset
• Päivittäin välituntien aikana tapahtuvia oppilaiden välisiä kahinoita
• Viikoittain oppilaiden kiukunpurkausten ja turhautumisten käsittelyä
• Päivittäin opetustuokiot, jolloin on osattava ajatella
Työolosuhteet
Työn fyysiset vaatimukset
(kuinka usein, miten ja missä ilmenee)
• Yksipuoliset työasennot sekä tuki- ja liikuntaelinten kuormitusta päivittäin, koska oppilaan pulpetti matalalla avustettaessa
• Kuuloaisti on kovalla koetuksella päivittäin melun ja hälinän vuoksi ja kaikkien aistien on
oltava valppaina koko päivän ajan

• Alttiina tartuntataudeille esim. fl unssa, päivittäin, koska oppilasmäärä on suuri
Työn psyykkinen kuormitus
• Työ keskeytyy jatkuvasti; rauhaton työtila ja puhelin soi usein

Vastaukset 2
Vanhimmat
Työtehtävät eivät enää osaltaan pidä paikkaansa ainakaan joka kaupungissa.Periaatteessa kyllä oppimateriaalin valmistus kuuluu, mutta avustajien määrää on vähennetty rajusti.
Tämä onkin mallityönkuvaus.
Eli tällaista kaikkea voi avustajalla olla työpaikasta riippuen :-)