Rakas, kaunis ystäväni.
Tulit käymään luonani.
Syysiltaani, pimeääni,
saavuit hehkumaan valoasi.
Yön koittaessa viereeni
vuoteeseen tulit, uniini.
Lämpö hehkui iholtasi,
hymyssäsi, katseestasi.
Tuoksuusi viimein nukahdin.
Kädet hikisenä sinua pitelin.
Aamuyöllä herättelit.
Outoja ääniä ihmettelit.
"Kuka täällä kolistelee?"
kyselit ihmeissäsi.
Lähemmäksi painauduit
säikähdettyäsi.
Rauhoittavsti silitin
samalla kun kertasin
nimiä menneen haamujen,
jotka esiin pyrkivät ulvoen.
Sait kuulla myös luurangoista,
jotka öisin raapivat kaapeissa.
Kerroin tarinani susista.
Armottomista ja raatelevista.
Käärmeistä ja kalmoista.
Piruista ja paholaisista,
jotka piilossa pysyy päivällä.
Näistä puhuin tasaisella äänellä.
Salaperäiset varjot menneestä
eivät rauhaan jätä ikinä.
Mutta niiden tanssiin ja meteliin
tottuu aikanaan kuitenkin.
Niiden mellastavan paljastin.
Niiden vuoksi anteeksi pyytelin.
Paljon on minulla sellaista
mistä toisille ei puhuta.
Mutta sinä yönä sinä kuuntelit.
Lisää vieläpä kyselit.
Kun lopetin minua halasit.
Nousit, ovelle kävelit.
Pahoille kättä paiskasit.
Sitten lukon niille avasit.
"Nyt kun viimein tunnetaan,
voitte päästää meidät nukkumaan."
Niin sanoit, ja paha katosi.
Nolona ulos luikahti.
Välillä painajaiset palaavat.
Eivät sisälle.Ikkunoissa riekkuvat.
Mutta sinä, kallis armaani
saat rauhan palaamaan sieluuni.
Pelkoni ja suruni karkoitat.
Niin paljon minua rakastat.
Tulit käymään luonani.
Syysiltaani, pimeääni,
saavuit hehkumaan valoasi.
Yön koittaessa viereeni
vuoteeseen tulit, uniini.
Lämpö hehkui iholtasi,
hymyssäsi, katseestasi.
Tuoksuusi viimein nukahdin.
Kädet hikisenä sinua pitelin.
Aamuyöllä herättelit.
Outoja ääniä ihmettelit.
"Kuka täällä kolistelee?"
kyselit ihmeissäsi.
Lähemmäksi painauduit
säikähdettyäsi.
Rauhoittavsti silitin
samalla kun kertasin
nimiä menneen haamujen,
jotka esiin pyrkivät ulvoen.
Sait kuulla myös luurangoista,
jotka öisin raapivat kaapeissa.
Kerroin tarinani susista.
Armottomista ja raatelevista.
Käärmeistä ja kalmoista.
Piruista ja paholaisista,
jotka piilossa pysyy päivällä.
Näistä puhuin tasaisella äänellä.
Salaperäiset varjot menneestä
eivät rauhaan jätä ikinä.
Mutta niiden tanssiin ja meteliin
tottuu aikanaan kuitenkin.
Niiden mellastavan paljastin.
Niiden vuoksi anteeksi pyytelin.
Paljon on minulla sellaista
mistä toisille ei puhuta.
Mutta sinä yönä sinä kuuntelit.
Lisää vieläpä kyselit.
Kun lopetin minua halasit.
Nousit, ovelle kävelit.
Pahoille kättä paiskasit.
Sitten lukon niille avasit.
"Nyt kun viimein tunnetaan,
voitte päästää meidät nukkumaan."
Niin sanoit, ja paha katosi.
Nolona ulos luikahti.
Välillä painajaiset palaavat.
Eivät sisälle.Ikkunoissa riekkuvat.
Mutta sinä, kallis armaani
saat rauhan palaamaan sieluuni.
Pelkoni ja suruni karkoitat.
Niin paljon minua rakastat.
Vastaukset 25
Vanhimmat
olipa pitkä, mutta mielenkiintoinen runo
sinulta jälleen. Oikeen antaumuksella luin
sitä, ja ajattelin, mitä se todellisuudessa
mahtaakaan pitää sisällään. Varmaan siinä on
aineksia elämästä.
Saat hyvin runoissasi esille olennaisen, voi
sielunsa silmin nähdä tässäkin runossasi, mitä
on/olisi tapahtunut.
Runon neljä viimeistä riviä on kruunu kaikelle,
levollinen loppu.
Kiitos tästä lukunautinnosta, ja pirteää päivää
siulle sinne jonnekkin.
Tuli mieleen se kun kerroin ihan kaiken tulevalle vaimolleni joskus nuoruudessa kuumehoureissani.
Sitten kun lopetin niin se vaan itki ja halasi ja lupasi että kyllä me näistä selvitään. Ja niin selvittiinkin.
Nykyään ollaan erottu, mutta rakas ihminen hän on silti.
Loistavasti rytmitetty ja kerrottu runon muodossa. Ainutlaatuinen. Tämän tyyppistä kaipaisin enemmän. Kiitos antoisasta lukuhetkestä! Pitää lukea vielä uudelleenkin. =D
Olin yön töissä ja tuo tuli mieleen.
Kva jos tykkäsit. Aika pitkähän tuo on, mutta ihan omaa elämää ja muistoja nuoruudesta.
niin hyvin onnistuneesti kulki, joten se teki runosta mielekästä luettavaa, vaivaton mutta haasteellinen. Onnistunut kokonaisuudessaan.
Jos tosiaan olet tuota mieltä niin olen siitä iloinen.
jätä koskemattomaksi tämäkään runo, uskomatonta kuvakieltä, kiitos. huh huh !
Kamalan kova miettiminen oli noissa eri perkeleissä joita kuvailin. Ihmisiähän ne kuitenkin tarkoittivat.
Hyvä jos herätti tunteita. Se oli tarkoituskin.
tätä mä odotinkin
tunnustat eläneesi RUNO
-
Kiitos lukuelämyksestä!
Ei kait tuo ihan mahdoton elämys ole.
Kiva kuitenkin jos tykkäsit.
Tunnustan todellakin eläneeni. Ja paljon.
vaihteeksi tälläinen pitkä tarina. luin tämän jo aamusta ja mietin, kuinka paljon tuttuja fiiliksiä olet tähän saanut. kaunis, antaa toivoa, ehkä joku päivä vielä joku ajaa pois kaikki minun aaveeni.
ei tunneta ei, mutta paljon samanlaisia ajatuksia.
Kaikenlaista sitä saa ja joutuu kokemaan.
Parasta olisi jos menneet saisi karkotettua jotenkin. Aika epätoivoista ja säälittävää lopulta tarrautua jonkun toisen ihmisen apuun. Mutta ainakin minä sain pelastuksen mielenterveydelleni ajattelevan ja rakastavan ihmisen ansiosta.
Tai siis ainakin kuvittelen olevani suht koht normaali nykyään...
mutta itse ajattelen niin, että ehkä se toinen osaa antaa ne 'keinot' ajaa ne viimeisetkin yölliset pirut pois. että kun löytää sen rauhan, se on siinä. en voi sille mitään, että olen ihmistyyppiä joka yksin ei tunne oloaan täysin kokonaiseksi?... ehkä on vielä paljon kasvettavaa ja koettavaa, ennen kuin pelkkä itsensä rakastaminen ja hyväksyminen riittää täyttämään sen tarpeen.
normaali... liukuva määre ;)
Mitä jos pakotetaan eroon kaikista ystävistä?
Keneen silloin turvaat?
Tuo tuli mieleen koska sellainen tilanne on joskus sattunut kohdalle. Silloin huomasin miten yksin ihminen lopulta on. Rakkaus ja rakastaminen on ihanaa, mutta lopulta ainakin minun ystävilleni se näyttää olleen ehdollista. "Jos et ole puoolellamme, olet meitä vastaan..."
Parasta olisi jos pystyisi pärjäämään ihan omillaan. Tai jos tuntuu ettei pärjää niin sitten vaikkapa kirjoittamaan runoja.
Yksinäisyys ja pirut ovat samaa maata. Ne kolistelevat ja tanssivat ympärillä. Onneksi ne voi opettaa tanssimaan muodostelmassa.
tilanteessa, jossa olen huomannut olevani täysin yksin. pystyn siis seisomaan omilla jaloillani. kyllä minä pärjään yksinkin, saan pidettyä pirut kurissa ja saan aaveet tanssimaan järjestyksessä. kai se on vaan enemmän sellaisen tilanteen kaipuuta, että löytää sellaisen ihmisen, jonka kanssa on mahdollista saavuttaa se sisäinen rauha. jos sen on kerran kokenut, sitä kaipaa kokea uudestaan.
anteeksi, että tämä meni nyt tälläiseksi 'chattaamiseksi'.
Kukaan ihminen ei ole saari.
Kukaan ei halua olla yksin.
Parasta elämässä olisi varmaan että elämän tarkoituksen löytäisi siitä että haluaa elää jonkun toisen ihmisen kanssa. Ihminen taitaa olla laumaeläin. Koko yhteiskuntahan kuitenkin perustuu toisen auttamiseen käsittääkseni.
Yhteisestä yöstä.
Rakastavaisten yöstä,,,,,luen uudelleen,,palaan alkuun,,,tunne vapisuttaa, On todella ihanaa...Osaat kirjoittaa
Kiva kun pidit, mutta en minä oikeasti osaa kirjoittaa mitään. Mielikuvitus ei riitä. Kertoilen vain vanhoja juttuja joita olen joskus saanut kokea. Tai joutunut kokemaan.
Silti tekee aina välillä mieli koittaa runoilua :).
Melkein itkettää kun kuvittelen tuota hetkeä.
Jos noin on oikeasti käynyt niin on se ollut tunteikas yö.
Jos ei ole tapahtunut niin sinulla on uskomaton mielikuvitus.
Kiva jos tykkäsit.
Aika kovasti pidän itsekin tästä runosta.
Vaikka se onkin melkein pelkkää tajunnan virtaa ja ajatuksen harhailua, niin se kertoo aika tarkkaan sen miten rakastuin vaimooni eräänä yönä vuosia sitten. Olin kuumeessa ja aika levoton ja ja herättyäni painajaiseen sain viimein rohkeutta kertoa kaiken itsestäni.
Vain vilpittömyydellä ja rehellisyydellä voi tavoittaa sydämen. En taida tuntea yhtään naista, joka ihailisi falskiutta miehessä. Vitsiniekat ja hauskuuttajat sekä munantarjoajat on jo nähty, vai mitä..?:)
"Paha saa parhaat päältä." Tuo oli lainaus yhdestä huumoriohjelmasta.
Rehellisyys on ylimainostettua ja aliarvostettua.
Kaikki aina puhuvat siitä kuinka rehellisyys on tärkeintä, mutta kuitenkin valehtelevat ja pettävät heti kun sellainen paikka tulee.
Siis ihan pienissäkin jutuissa. Omalle lapselleen voi sanoa, ettei ruuassa ole hänen inhoamaansa sipulia, ja jatkaa ajatuksissaan että ei ainakaan kokonaisena. Eli siis valehtelee ohimennen.
Raamatussa sanotaan että vähimmässä uskollinen on paljossakin uskollinen.
Eli vähässä uskoton on paljossakin uskoton.
Yksi tunnustamaton valhe, valheita valheiden perään. Raukka se, joka ei kiinnijäätyäänkään tunnusta mitään. Rohkeus on avoimuutta, pienet valkoiset valheet jokapäiväistä totuutta. Emävalehtelijat saavat puolestani jatkaa omilla näyttämöillään. Kai heilläkin on taputtajansa.
Onko täällä kaikki jotain jeesushurskastelijoita?
Koska asumme luterilaisessa maassa niin ateistinkin yleissivistykseen luulisi kuuluvan raamatun lukemisen.
Minä en todellakaan ole minkään sortin uskovainen, mutta raamattuni tunnen kuitenkin.