Taidan jättää tämän palstan ainakin toistaiseksi. Perjantaina vanharouvaltamme (14v.) alkoivat mennä jalat alta ja sunnuntaina jouduin jo kantamaan sen ulos. Soitin eläinlääkärille, joka tunsi koiramme ja meidät ja hän lupasi tulla kotiimme. Lääkäriä odotettessa kerroin koiralle kaikista niistä hyvistä retkistä, leikeistä, uimamatkoista, marjassa käynneistä ja koti-illoista, jotka ovat olleet kaveruutemme lähteinä. Samalla varovasti vielä hieroin koiran vanhat lihakset ja tunsin kuinka se rentoutui. Kun eläinlääkäri tuli, koira halusi nukkua, joten istuin matolle koiran viereen, kuuntelin sen sydäntä ja silitin väsynyttä ystävää. Hyvin hellästi kuolema sitten tuli, sillä koira ei päästänyt ääntäkään, vaan tuntui, että nukkui kaipaamaansa syvään uneen. Sen naama muuttui suloisen karhunpojan näköiseksi, silisi ja kaikki vanhuuden vaivat oli pois pyyhkäistyt. Nyt on syvä kaiho koiraan ja yhteisiin vuosiin, mutta yhtään huonoa muistoa ei ole noussut mieleen, ainoastaan kiitollisuus uskolliselle kaverille.
kiitos
koiraseurasta
190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
omasta rakkaasta ystävästään. Kauniisti kirjoitettu, ihan itku tuli. Voimia sinulle ystäväni, kuka lienetkään. Aika parantaa, muuta en osaa sanoa. Otan vain osaa suruusi, täällä nyt itkemällä.
Minulla tämä kaikki vielä joskus edessäpäin.;(