Scenicin ohjauksen tunnottomuutta yms. on kovasti moitittu. Miten on, onko tässä uudessa mallissa tehty jotain asian hyväksi?
Auto olisi kiinnostava vaihtoehto meille, mutta nykyisen auton loistavaan ohjaukseen tottuneena tunnoton ohjaus ei houkuttele...
Ohjaus
10
2152
Vastaukset
- kertoo
Että ohjaus ei ole muuttunut miksikään entisestä, joka on todella harmittavaa.
Ei voi muuta kuin ihmetellä. - Lati
Uusimmassa TM:ssa oli sivun esittely. Siinä mainittiin, että ohjauksen ns. tunnottomuuten on puututtu. Tuntuman mukaan jotain kohennusta tapahtunutkin.
Toisaalta, itse 20 tkm ajaneena en ole keksinyt moitittavaa Scenicin ohjauksen suuntaan - joten kokeilkaa nyt ihmeessä ja muodostakaa oma mielipide että onko (liian) tunnoton vai ei? Ja voimoväeltä saattaa kuulla jopa ylistäviä lausuntoja :)- kertoovat
Ohjaus on edellen renaultin kehityslupauksista huolimatta keskialueeltaan hieman tunnoton ja samalla äkkipikainen, ainut poikkeus on 2,0 dCi jossa oli erinlainen, reippaanpaan ajoonsuuniteltu alusta ja ohjaustunto huomattavan erituntuinen. Joten kankeat on muutokset Rellussa, istuimet on ainakin luvattu parantuneen, kestävämmän verhoilumateriaalin muodossa.
- tottumiskysymys
Kokeilkaa nyt itse ensin ennen kuin alatte kommentoimaan. Ja muistakaa että kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon per**essä - ja siihen ei totu vain koska se ehtii sulaa ensin.
Kuka rohkenee väittää, että autoliikkeestä koeajoon haettu auto on aiheuttanut erektion tai muita siihen verrattavia positiivisiä tuntemuksia ensimetreillä? Minusta ainakin se tuntuu hyvältä mihin on tottunut ja kaikki muut tuntuvat oudoilta. Totta hitossa se ohjaus voi Scenicissäkin tuntua oudolta ensimmäisellä koeajolla varsinkin kun mielessään hokee lakkaamatta "ohjausonouto, ohjausonouto, täytyyvaroaohjaustaetteirellulähdekäsistä, ohjausonouto, ohjausonpaska jne"
Kysykää sen sijaan niiltä jotka ovat vuoden kaksi ajaneet ko. mallilla että onko se ohjaus nyt vieläkin niin huono tai ovatko ne jarrut nyt edelleen liian herkät? - Me II
tottumiskysymys kirjoitti:
Kokeilkaa nyt itse ensin ennen kuin alatte kommentoimaan. Ja muistakaa että kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon per**essä - ja siihen ei totu vain koska se ehtii sulaa ensin.
Kuka rohkenee väittää, että autoliikkeestä koeajoon haettu auto on aiheuttanut erektion tai muita siihen verrattavia positiivisiä tuntemuksia ensimetreillä? Minusta ainakin se tuntuu hyvältä mihin on tottunut ja kaikki muut tuntuvat oudoilta. Totta hitossa se ohjaus voi Scenicissäkin tuntua oudolta ensimmäisellä koeajolla varsinkin kun mielessään hokee lakkaamatta "ohjausonouto, ohjausonouto, täytyyvaroaohjaustaetteirellulähdekäsistä, ohjausonouto, ohjausonpaska jne"
Kysykää sen sijaan niiltä jotka ovat vuoden kaksi ajaneet ko. mallilla että onko se ohjaus nyt vieläkin niin huono tai ovatko ne jarrut nyt edelleen liian herkät?Edellinen auto oli Megane II. Siinä oli outo ja äkkipikainen ohjaus ja jarrut, joista sana äkkipkainen on aika lievä ilmaus. Nykyisessä Scenic 2.0T on ohjaus ihan hyvä ja normaali ja jarrut normaalit jarrut, samanlaiset kuin useimmissa ajamissani autoissa. Olen ajanut lähes kaikkia ns. kilpailevia automerkkejä, eikä niissä se ohjaus ole sen kummempi kuin Scenicissäkään.
- laaguna
tottumiskysymys kirjoitti:
Kokeilkaa nyt itse ensin ennen kuin alatte kommentoimaan. Ja muistakaa että kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon per**essä - ja siihen ei totu vain koska se ehtii sulaa ensin.
Kuka rohkenee väittää, että autoliikkeestä koeajoon haettu auto on aiheuttanut erektion tai muita siihen verrattavia positiivisiä tuntemuksia ensimetreillä? Minusta ainakin se tuntuu hyvältä mihin on tottunut ja kaikki muut tuntuvat oudoilta. Totta hitossa se ohjaus voi Scenicissäkin tuntua oudolta ensimmäisellä koeajolla varsinkin kun mielessään hokee lakkaamatta "ohjausonouto, ohjausonouto, täytyyvaroaohjaustaetteirellulähdekäsistä, ohjausonouto, ohjausonpaska jne"
Kysykää sen sijaan niiltä jotka ovat vuoden kaksi ajaneet ko. mallilla että onko se ohjaus nyt vieläkin niin huono tai ovatko ne jarrut nyt edelleen liian herkät?Välillä kun tulee ajettua muijan -99 cliolla, niin huomaa ja muistaa eron. Ei GS:n ohjaus paha ole, mutta erilainen. Cliossa on ehken parempi ohjaustunto tai ainakin se on tunnottomampi maantien kallistuksille. Clio on "rennompi" ajaa. GS:ää täytyy jotenkin "ohjata" suorallakin tiellä, varsinkin jos kallistusta tai sitten en vaan ole oppinut vielä...
Toisaalta kyllä GS:n tehostettu ohjaus on tosi mukava parkkipaikkapyörittelyssä ja yleensäkin kaupungissa. Clion ohjaus tuntuu GS:n jälkeen kankealta vaikka tehostin siinäkin.
Jarrujen käytön olen ehkä oppinut tai sitten ne vaan eivät ole aivan yhtä herkät kuin alussa. Herkäthän ne ovat vieläkin, mutta eivät siis enää tunnottoman herkät. Herkkyys suurinpiirtein samaa luokkaa kuin cliossa.
Jarrupoljin voisi olla hieman kauempana kaasupolkimesta. Tämä asia ei ole korjaantunut 1,5 vuoden kuluessa. 45-numeron kenkä välillä ottaa kiinni jarrupolkimen reunaan kaasua nostaessa.
Miksihän niiden muuten tarvii olla niin sumpussa? Tilaa olis sijoitella hieman väljemmin, ainakin automaatissa.
GS on eka automaattini, ja nyt jos menisin valkkailemaan uutta automaattia, niin osaisin ehkä valita paremmin.
- Omat kokemukset
Rellun ohjaus on mulle ok. Tosin en ole ns. "ajomies", eli ajan nopeusrajoitusten mukaan, enkä tee jäjettömiä liikkeitä liikenteessä. Muussa tapauksessa ohjausta voisi kyllä moittia.
- Siispä
Kannattanee mennä koeajolle, ajattelin jos ei mitään muutosta ole vanhaan tapahtunut - muistaakseni koeajoin ko. autoa muutama vuosi sitten ja jotenkin ohjaus tuntui oudolta. Tottumiskysymys varmaan myös...
- Vsku
Siispä kirjoitti:
Kannattanee mennä koeajolle, ajattelin jos ei mitään muutosta ole vanhaan tapahtunut - muistaakseni koeajoin ko. autoa muutama vuosi sitten ja jotenkin ohjaus tuntui oudolta. Tottumiskysymys varmaan myös...
Lehdessä todetaan -07 Scenic:istä.
"Ensikoeajo" 1,6 B lyhyt ja 2,0 TD 5paik pitkä automaatilla.
"Sähköisen ohjaustehostimen keskialuetuntuma on molemmissa versioissa aiempaa huomattavasti täsmällisempi ja runsaasti tehostettu ohjaus jättää kaikkiaan onnistuneen, leppoisan kuvan."
Niin lehtihän ilmestyi 6.10.2006 - goose
Vsku kirjoitti:
Lehdessä todetaan -07 Scenic:istä.
"Ensikoeajo" 1,6 B lyhyt ja 2,0 TD 5paik pitkä automaatilla.
"Sähköisen ohjaustehostimen keskialuetuntuma on molemmissa versioissa aiempaa huomattavasti täsmällisempi ja runsaasti tehostettu ohjaus jättää kaikkiaan onnistuneen, leppoisan kuvan."
Niin lehtihän ilmestyi 6.10.2006Scenicin ohjauksessa on tapahtunut muutosta parempaan, huono se ei ole ollut aiemminkaan. Auto kulkee maantieajossa kuin juna. Ohjauksen herkkyys on sitten makuasia. 2007 mallissa jarru-ja kaasupolkimen väli on korjattu huomattavan tilavaksi, lisäksi jarrupoljin on uudelleenmuotoiltu leveämmäksi. Kokeilkaa niin huomaatte. Suurin osa ohjausta parjanneista ei varmaan edes ole autoa kokeillut...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1833076- 532440
- 2392272
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2572046Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva371763Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve551660Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841490- 1371324
Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk91212Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro141121