koiranpennun korvat haisee ihan törkeen pahalle,muistuttaa pissan hajua.On putsattu mut ei auttanu!Voiko olla korvatulehdus??
MISTÄ
JOHTUU...
4368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pumpulituppoon Molkosania sillä ne hiivakorvat puhdistuu.
Tilaisin ajan jo ell.
molkosan on vatsan hyvinvointiin tarkotettu,heravalmiste,tarkotitko sitä?
Se hiivahan on sitä koiran omaan elimistöön kuuluvaa juttua, pääsee vaan välillä villiintymään esim. jonkin antibiottikuurin ansiosta.
Molkosanin teho perustuu niihin maitohappoihin pentujen korvia vois "pestä" myös vanhanaikaisesti piimään kostutetulla pumpulilapulla on vaan hieman miedompaa ainetta.
Usein koiralla on sitten sitä hiivaa siellä suupielissä, josta se joutuu sitten paikkoihin joita nuolee esim. peppureikä, tassunpohjat, tassunpohjista raapimalla korviin jne. tällöin koiralle voi antaa tehobaktia sisäisesti ja puhdistaa ulkoisesti vaikkapa juuri molkosanilla.
Hiiva voidaan kyllä testata eläinlääkärillä.
Molkosanista vielä sen verran,että se on tosiaan hyvä korvienpuhdistusaine.Jos kuitenkin hiivaa on reippaasti,niin sillä voi tehdä myös korvahuuhtelun.Kerran päivässä viikon-kaksi,niin hoitaa vielä tehokkaammin ;).
Noista maitohappobakteereista vielä sen verran,että itse käytän ihmisten valmisteita.Ne on mielestäni tehokkaampia ja niissä on vielä tehokkaampia tutkittuja maitohappobakteereita.Joissain koirien valmisteissa on myös jotain viljaa,oisko ohraa,en ole nyt ihan varma,mutta nuo ihmisten on gluteiinittomia,ainakin esim.Probioot valmiste.
Jos on useasti hiivaongelmaa,niin sitten kannattaa miettiä,että kantsiiko pistää ruokinta remonttiin... ;)