Moinen rakkine meni jumiin, eli oikeanpuoleinen vihreä ledi palaa aina kun kone on virroissa kiinni, eikä levy eikä tuuletin pyöri. Laitetta ei saa resetoitua, eikä muutenkaan mitenkään hallintaan. Onko kellään mitään hajua mistä on kyse ja mitä olisi tehtävissä, koska korjaamolle noin vanhaa laitetta ei kannattane enää viedä.
Nokia 260T
terrestial
4268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onneksi olkoon,
Minulla on samanlainen laite ja olen odottanut kieli pitkällä että se laukeaisi. Sitten voisin hyvällä syyllä ostaa uuden ja aivan eri merkkisen.
Erityisen positiivista on se, että tuulettimesi ei pyöri. Meteli kuuluu meillä perkele olohuoneesta yläkerran makuuhuoneisiin asti. Itse pörinä ei sinänsä häiritse unta mutta leffat täytyy pitää aika kovalla volyymillä jotta sen saa peitettyä.
Onkohan näitä tuunailtu hiljaisemmiksi?
Meillä sammahti viime viikolla. Ajattelin vielä viedä sen huoltoon, kun lupaisvat kahdellakympillä arvion korjauksesta.
Minua ei koskaan ole 260 tuulettimen melu häirinnyt.Ei mielestäni paljon poikkea esim.Toppyn kiintolevystä kuuluvasta hurinasta.
0-modemikaapeli kiinni sarjaporttiin ja tietokoneella ohjelmistonpäivitys.
t. Kimi
PS. Oliko kellään kokemuksia kovalevyn vaihtamisesta suurempaan e. 160GB ?