Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Bileilta

Tässä erään tytön fantasia. Ihan aloittelija oon kirjottelussa, eli pliis olkaa helliä. Fantasiani ei toki lopu tähän, joten jos on halua, niin voin jatkaakin

Taas lauantai-ilta. Kaksi tuntia jäljellä ja sitten pitää jo olla poikakaverin luona sen bileissä. Ei yhtään kiinnosta mennä. Taas joutuu kuuntelemaan poikien juttuja koko illan. Sovinistisia kusipäitä kaikki sen kaverit. Miks se ei puolusta mua ikinä vaan antaa niiden heittää sitä idioottimaista läppää?

Heitän negatiiviset ajatukset pois mielestäni ja ryhdyn laittautumaan. Mitään liian seksikästä ei saa laittaa, se vain yllyttää niitä apinoita. Päätän laittaa valkoisen topin ja farkut, perusvaatetus. Ehkä näin mä hukun massaan. Vähän pitäisi kuitenkin laittaa jotain erikoista. Päätän laittaa korviini ja kaulaani isot hopeaiset korut. Mutta näistä alusvaatteista pitää päästä eroon, kunnon mummokalsarit,ei luoja!. Kaivan vaatekaappiani ja sieltä löytyvät valkoiset pitsirintsikat ja pitsihipstersit. Eiköhän näillä saa kullan syttymään kun tullaan yöllä kahdestaan kotiin. Pitkät kiharat hiukseni pörrötän kunnolla. Piru enkelin vaatteissa, ajattelen ja hymähdän peilikuvalleni.

Soitan poikaystäväni, Jussin, ovikelloa ja puren samalla hermostuneena huultani. Toivon todellakin, että ilta menee hyvin.

“Moi kulta! Sä näytät tosi hyvältä tänään”, rakkaani toteaa ja antaa kuolaisen pusun poskelleni.

Kävelen sisälle ja katselen ympärilleni. Bileet ovat jo täysillä käynnissä ja volyymi alkaa kasvaa. Nurkassa istuu valkoiseen t-paitaan pukeutunut mies. Katselen tarkemmin ja huomaan sen olevan Mika. Samalla etsin katseellani jotain terävää esinettä jolla voisin puhkoa tuon olennon silmät. Jussi sanoi, ettei Mika tule tänään. Mitä se täällä tekee?!?! Muistelen kiukulla lukuisia sotiamme ja vihani vain kasvaa. Kun ihmisten kemiat ei toimi, niin ne ei toimi.

Haen jääkaapista siiderin ja yritän rauhotella itseäni. Jussi pyytää mua “relaamaan” ja jättää yksin keittiöön. Jos koko ilta menee näin, niin mikäs siinä. Vedän tässä keittiön tuolilla kalsarikännit yksinäni. Se on varmasti hauskempaa kuin tuolla olkkarissa villieläinlauman kanssa.. Kaivan laukusta puhelimeni ja tekstaan ystävälleni samalla kun lipitän vaniljasiideriäni. Yht'äkkiä lämmin käsi koskettaa niskaani ja kutittaa hellästi. Ajattelen, että vihdoin se idiootti ottaa minutkin huomioon. Katson taakseni ja järkytyksekseni huomaan sen olevan Mika. Pyristelen irti hänen ihanasta otteestaan, nousen pystyyn ja mulkoilen halveksivasti.

“Jaa jaa, taisi tuntua kivalta. Kyllä mä tiesin, et saan sut sulamaan. Samanlaisia te kaikki naiset ootte. Ensin frigidejä ämmiä ja sit kuola vaan valuu ja juoksette perässä.” Mika sanoo ivallinen hymy huulillaan.

“Niinhän sä haluisit luulla olevas maailman napa. Mä valistan sua vähän kultapieni: et ole!”, Vastaan liekit silmissäni ja päätän painua ulos tupakalle.

Sytytän tupakan ja kiroan itseäni kun en keksinyt mitään nasevampaa sanottavaa. Mika on oikea kusipää!. Miten joku voi oikeasti olla sellainen omahyväinen paska? Samalla kuitenkin mietin niitä pehmeitä käsiä, jotka tuntuivat sytyttävän koko kroppani tuleen. Joudun hämilleni tästä ajatuksesta ja päätän mennä takaisin sisälle, Jussin luo.

Koko ilta menee tylsissä merkeissä. Ainoa iloni tuntuu olevan siiderinhakumatka jääkaapille. Sivusilmällä vilkuilen koko ajan Mikaa ja tunnen siitä suurta syyllisyyttä.

Kahdentoista aikaan pojat alkavat vihdoin tehdä lähtöä. Ilmoitan Jussille jääväni kämpille nukkumaan. Suoraan sanottuna koko ilta on ollut aivan turha ja samoin laittautumiseni on mennyt harakoille. Jään mielummin nukkumaan kun pilaan iltaa enää enempää. Jussi luonnollisesti suuttuu tästä ja paiskaa oveni nenäni eteen. Jään yksin eteiseen seisomaan tyhjien pullojen täyttämässä kämpässä.
Menen makuuhuoneeseen ja otan toppini pois. Samalla kuuluu ovikellon ääni. Kiroan ääneen, puen toppini ja löntystelen pikkusievissä ovelle. Oven takaa paljastuu Mikan ivallinen naama. Pyörittelen silmiäni ja toivon ettei hän sano mitään tyhmää. Olen liian riidanhakuinen juuri nyt.

“Mun päätä rupes särkeen helvetisti. Päätin jättää baarireissun väliin. Jussi sano, ettei sua haittaa jos tuun tänne yöks. En kato jaksa lähtee enää bussilla kotiin.” Mika sanoo ilman ivallisuutta äänessään. Ihmettelen suuresti tätä täyskäännöstä ja päästän hänet sisään.

“Hei mua ei kuitenkaan vielä oikein nukuta, katokko vähän aikaa mun kanssa vaikka telkkua. Kumotaan vaikka pari bissee samalla. Ainiin, ethän sä juo kun sidua. Oikein kunnon hieno neiti. Tiiäkkö, sä kuvittelet olevas jotain niin erikoista, mut oikeesti sä oot ihan samanlainen kun ne muutkin.”, Mika jatkaa ja huomaan olleeni väärässä. Sisälläni palaa tuli ja samalla tunnen hipstersni hieman kostuneen. Mitä tämä oikein on? Äijä laukoo ilkeyksiä ja minä istun vieressä ihan märkänä.

Katsomme toisiamme hetken aikaa suoraan silmiin. Molempien katseesta huokuu viha ja halu. En ole koskaan tuntenut mitään näin ristiriitaista. Hengitykseni kiihtyy kun yhä katson hänen vihreisiin silmiinsä. Siirrän hieman katsettani ja näen kuinka hän puree huultaan. Hän tekee samoin ja siirtää katseensa huulilleni. Päätän vähän kiusata ja lipaisen alahuultani. Katsomme taas toisiamme silmiin ja jännitys purkautuu. Mika hyökkää villieläimen lailla päälleni ja kaataa minut sohvalle selälleni irrottamatta katsettaan minusta. Huohotamme molemmat ja jatkamme outoa tuijotusta.

“Sä haluat tätä yhtä paljon kuin mäkin. Sä haluat jotain kovaa sisälles. Sä haluat olla tuhma.”, Mika laukoo totuuksia suustaan ja samalla liu'uttaa kättään alaspäin. “Sä haluat olla tänään mun pikkulutka. Sä haluut levittää pillus mun eteen ja anelet mun panevan sitä.”

Huokaisen kiihkosta ja nostan lantiotani ylöspäin. Toivon Mikan huomaavan merkkini ja jatkavan pidemmälle. Mika ymmärtää nopeasti vinkkini ja jatkaa matkaansa kädellään. Hän hipaisee nopeasti jalkoväliäni ja siirtyy samantien takaisin ylös. Hermostun tästä ja yritän ohjata hänen kätensä takaisin alas. Janoan niin edes pientä kosketusta. Pilluni sykkii ja on jo valmiina täyteen toimintaan. Haluan sinne jotain isoa. Helvettiin esileikit!'

“Hah, älä luulekaan!”, Mika nauraa ivallisesti ja työntää etusormensa suuhuni. Aloitan hullunlaisen imemisen ja kuvittelen sormen tilalla olevan Mikan kalun. Vihdoinkin Mika alkaa ymmärtämään kiimani, nousee sohvalta kasvojeni eteen ja jää siihen seisomaan kädet puuskassa. Nousen istumaan ja tärisevin sormin näprään Mikan vyön auki. Kiroan farkkuja, joissa on napit ja yritän epätoivoisesti repiä niitä auki. Tunnen farkkujen läpi upean pullistuman ja se saa minut yrittämään entistä kovemmin. Onnistuessani vihdoin vedän farkut boksereiden kanssa samaan aikaan alas ja tuijotan silmät pyöreinä eteeni. Edessäni seisoo lähes kokonaan ajeltu, sileä kalu. Tunnen kuinka sylki alkaa erittymään suussani, koko kroppani tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Nuolaisen ensin kärkeä. Tutkiskelen vähän kielelläni. Ihailen silmilläni.

Yht'äkkiä Mika vetää minua hiuksista ja sanoo: “Hei, täyttä toimintaa. Sä tiiät mitä tehdä. Ota se syvälle suuhus ja lutkuta!”. Tottelen käskyä ja otan kalun kerralla syvälle suuhuni. Imen posket lommolla ja vedän sen hitaasti ulos. Katson Mikaa silmiin ja upotan kalun jälleen kokonaan suuhuni. Pyöräytän kielelläni terskan ympäri ja saan Mikan ähkäisemään. Otan käteni mukaan ja aloitan nopean edestakaisen liikkeen.

“Osaathan sä kun oikein yrität. Hyvä tyttö! Mut nyt lopetat ton, mä en haluu vielä heittää mällejäni sun naamalle.” Mika sanoo huohotuksensa välistä ja repii samalla vaatteeni yltäni. “Mee tohon sohvan eteen kontilles, peppu kunnolla pystyyn. Mä haluun vähän kattella sitä, mitä on tänään tarjolla”.

Teen jälleen työtä käskettyä ja asetun sohvan eteen. Nostan pyllyni oikein korkealle ja tiedän Mikan näkevän myös kiimasta kiiltävän pilluni. Odotan innolla tulevaa, mutta mitään ei tapahdu. Yht'äkkiä Mika työntää sormensa varoittamatta pilluuni. Säikähdän, mutta en voi olla nauttimatta sen aiheuttamasta tunteesta. Hetken Mika leikkii minulla ja sitten kumartuu alemmas. Tunnen pehmeän kielen tutkimusretkellään. Mika koskettelee huuliani, mutta ei piruuttaankaan nuole sitä, mitä pitäisi. Turhautuneena käännän lantiotani aina siihen kulmaan, että Mikan olisi helpompi löytää perille.

“Hah, luuletko sä tosiaan etten tiiä mitä teen?! Kuule lutka mä saisin sut laukeemaan vaikka heti. Mut tää vaan on liian herkkua nähdä sun pyöree pylly pyörimässä. Ja pillukin kiiltelee niin kivasti. Taisin saada sut aika märäks! Mut hei, ei kaikkee kerralla.”, Mika sanoo jälleen ivallisella äänellään ja työntää tällä kertaa kaksi sormea sisääni. Inahdan ja päätän nauttia siitä, mitä sentään saan.

Jälleen kerran Mika keskeyttää ja jää katselemaan minua. Hän piirtelee selkääni kuvioita ja puhaltelee siihen lämmintä ilmaa. Sitten hän varoittamatta vetää hiuksistani ja läpsäisee pyllylle. Nautin tästä ihmeen paljon ja odotan tulevaa.

“Tästähän sä tykkäät! Katos vaan, mun oma lutka tykkää pienestä läpsimisestä!”. Mika sanoo oudon käheällä äänellä ja puristaa toista pakaraani kovaa. “Mä näytän sulle mitä sä tarviit.”

Jälleen ilman varoitusta Mika yllättä minut ja työtää kalunsa kerralla sisääni. Tällä kertaa en pysty hillitsemään itseäni, vaan voihkaisen kovaan ääneen. Mika aloittaa kovan työskentelynsä takanani ja vetää samalla hiuksistani. En ole koskaan tuntenut mitään tällaista. Nautin koko sydämestäni kyydistä enkä säästele ääntäni. Mikaa tämä tuntuu vain yllyttävän ja hän painaa koko ajan kovempaa ja kovempaa läpsäisten pyllyäni välillä.

Yht'äkkiä liike loppuu kuin seinään. “Tuu mun eteen, mä heitän mällit nyt sun naamalles”, Mika vaatii.

Syöksyn hänen haaroväliinsä ja alan imemään. Pian tunnen tutun sykkeen ja tiedän mitä siitä seuraa. Kuunnellessani Mika karjahdusta, imen hänet kuiviin ja lopulta putsaan hänen kielelläni.

“Huh huh. Sori, vähän itsekästä joo. Mut pithän varmistaa, et saan sut uudestaan niin en antanu sun vielä tulla. Oota vähän aikaa niin saat uudet satsit päälles ja mä takaan et saat sellasen orgasmin, et muistat sen koko ikäs”, Mika sanoo katsellen mua alaspäin ja silitellen hiuksiani.
33783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jep, tahtoo lisää! Parasta mitä täällä on aikoihin nähty.. huh;)

Äänestä

Osaat kirjoittaa, mutta pituutta ensi kerralla puolet vähemmän, että jaksaa keskittyä lukemiseen.

Äänestä
  • Hyvä pituus just. Jakella itellä on niin surkeita tarinoita, että älä välitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

N-pikkupiru-N kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu