Kärsimme selittämättömästä lapsettomuudesta. Kaikki tutkimukset on tehty ja inssiä, ivf:ää ja yksi pakastealkion siirto on tehty. Syytä kummastakaan ei löydy ja kaiken pitäisi olla ok. Onko kenelläkään kokemuksia samanlaisesta tai samantyyppisestä asiasta, alkaa olla aika toivoton olo, vaikka lääkäri sanoikin, että hän ihmettelisi, jos en millään keinoin tulisi raskaaksi. Yksikään alkio ei kuitenkaan näytä kiinnittyvän.... Vinkkejä?
Kun vikaa ei löydy
toivotonko
132023
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ehkä lääketiede ei vielä vaan ole niin kehittynyt, että tietäisi mikä meitä vaivaa.
Minutkin on aina kaikissa tutkimuksissa todettu aivan käsittämättömän terveeksi. Kaikki lapsensaantiin liittyvä toimii kadehdittavan hyvin..., paitsi että en tule raskaaksi!
Takana on yksi epäonnistunut Ivf. Ironista kyllä hoitokin onnistui aivan täydellisesti, reagoin kaikkiin lääkkeisiin ihan oppikirjan mukaan, munasolut hedelmöittyivät miltei 100%:sti (8/9), oikein kehuttiin että olemme harvinaisen hyvin yhteensopiva pari kun melkein kaikista tuli hyvät alkiot. Vain se pieni yksityiskohta ei oikein onnistunut, se raskaaksi tulo.
sama juttu täällä. Meilläkin syy on tuntematonn. meillä kuiteskin miehen spermaanalyysi oli huonohko mutta se ei pitäisi niin vaikuttaa kun tehtiin icsi eli hedelmöitys tapahtui varmasti. siirretyt alkiot ovat olleet top-luokkaa ja 4 ja 8- solusia on siirretty. Takana icsi, pas ja viikon kuluttua uusi pas. Toivottamalta tuntuu kun ei tiedä missä vika. Rahakin väkisin tulee mukaan kuvioihin. ja oma jaksaminen. Jatkuvalääkkeiden ja oman hormonikierron sekoittaminen tuntuu voinnissa. On todellakin lahja saada lapsi ja nimenomaa saada, sitä ei tekemällä tehdä... Mieliala vaihtelut ovat voimakkaita ja tunteet pyörivät kiukun, vihan toivottomuuden, katkeruuden, pettymysten välillä.. Jaksamisia kaikille.
Vyöhyketerapia tasapainottaa elimistön toimintoja.Ja jos ei lääketiede enää löydä keinoja ,joku muu voi ne löytää.Eikä kyse ole uskosta vaan vanhasta hoitomuodosta.(esim C.Ersdalin menetelmä on vanhin terapiamuoto)Tsemppiä elämään teille!
Moi!
Meillä kanssa tilanne se, että mitään syytä lapsettomuuteen ei ole löytynyt. Takana nyt yritystä 7 vuotta. Inseminaatio ja ivf hoito takana, eikä toivoakaan. Ikinä ei ole kuukautiset olleet myöhässä, ei siis minkäännäköistä kiinnittymis yritystäkään.
Alkaa todella jo pelottaa, mahtaako tämä koskaan onnistua ja mitä helvettiä tässä pitäisi tehdä?????!!!! Ensi kiertoon olisi tarkoitus tehdä PAS, mutta eipä ole toiveet tällä hetkellä kovinkaan korkealla.
Hyvää syksyn jatkoa teille kaikille!!
Kiitos viesteistänne. Kaikilla tuntui olevan lähes saman tyyppisiä kokemuksia, kuukautiskierto normaali ym. Olen valmis kokeilemaan kaikkea, jopa tuota vyöhyketerapiaa. Oman hormonitoiminnan sotkeminen aiheuttaa ainakin minulla muita oireita, nivelsiteet löystyvät lonkista niin, että ylä ja alakroppa ovat kohta eri paria. Konsultoin yhtä lääkäriä, joka hoitaa ravinnon kautta elimistön erilaisia oireita. Hän puhui vähähiilihydraattisesta ja viljattomasta ruokavaliosta. Sen pitäisi myös auttaa lapsettomuuteen nimenomaan hormonitoiminnan tasaamisen kautta. Tottahan on, että jos ihminen kärsii esim. keliakiasta tai on jollekin viljan aineosalle allerginen, siihen voi liittyä lapsettomuutta. Mikäli kärsii vatsaoireista, kannattaa käydä muuten keliakia kokeessa, joka ei kylläkään välttämättä näytä mitään. Itselläni pitkään jatkuneet vatsaoireet kylläkin hävisivät, kun jätin viljan pois, tosin yksikään alkio ei edelleenkään ole kiinnittynyt. Viljatonta elämää on pari kuukautta takana....
Älkää kadotko keskustelupalstalta, jaetaan aiheesta tietoa ja kokemuksia, aina kun niitä löytyy? Tuntuu, että meitä selittämättömiä tapauksia on täällä kokonaisuudessaan vähemmän? Olisi todella mukava kuulla, jos joku teistä tulee raskaaksi.
meilläkin sama tilanne,kaikkea on jo kokeiltu,nyt kolmas ja vika inssi alkamassa ja sitten ivf,yksityisellä olemme joten rahaakin palaa,mutta onnistumista ei vaan näy..toivo alkaa olla jo loppu,vaik kaikki pitäs ollahyvin,joka kierros aina näyttää niinhyvältä jaukon simpat huippuluokkaa..kyllä raivostuttaa! mutta plussaonnea meille!
Katselin tuota greippimehu keskustelua ylempää ja ihmettelen, että jos sillä litkulla oikeasti tulee raskaaksi, niin miksei sitä lääkärit sitten suosittele??? Minulta lääkäri kielsi kaikki luontaistuotteet, voivat viedä oman hormonitoiminnon kokonaan pois, kun elimistö luulee esim. että estrogeeniä on elimistössä, vaikka se onkin keinotekoista, siis luontaislääkkeillä aikaansaatua. Oma kroppa ei sitten enää kehitäkään hormoneja. Mihin tuon greipin teho sitten pitäisi perustua, sitä olisi varmaan hyvä kysäistä hoitavalta lääkäriltä, ettei sillä saa enemmän haittaa aikaan, kuin hyötyä...
Hei! Täällä myös yksi selittämätön, kierto toimii moitteettomasti ja kaikki muukin. Takana 1.ivf ja 2 passia ja kaikki negaa. Ainoa epäilyttävä tekijä on välivuodot, mutta mitään syytä ei ole siihenkään löytynyt. Endotutkimuskin on tehty. Kokeilin juuri tuota greippimehua, mutta eipä sillä näytä vaikutusta olevan onnistumiseen. Keliakiakin on tutkittu ja sekin on poissuljettu.
Moi!
Miten toi keliakia tutkitaan, onko siihen joku luotettava testi olemassa? Onko jollain kokemusta tosta vyöhyketerapiasta, kaikki mahdollisuudet tekis mieli tutkia, mutta mistäs sen sitten tietää mikä on hyvästä ja mikä jopa pahasta..... Juuri alkoi uusi kierto, tähän olisi tarkoitus tehdä PAS, saapa sitten nähdä kuinka siinä käy.
Hei! Mulla keliakia tutkittiin ihan verikokeella, kävin työterveyslääkärissä. Multa otettiin joku sellainen verikoe, josta näki varmasti onko sitä vai ei. Tuloksia odotin muistaakseni pari viikkoa.
heippa! Lapsettomuus hoitoja takana 4 vuotta. Kaikki mahdollinen tehtiin tuloksetta. Ei mitään, ei edes myöhästyneitä kuukautisia.
Mitään erityistä syytä ei ikinä löydetty, muuta kuin miehen simppakokeessa korkeahko ph. Sen ei kuitenkaan pitänyt estää raskautumista.
En ymmärrä kuinka sen itsensä vahtaamisen voi lopettaa?? Hoitokerta tai ei, niin ovulaation ja kuukautisten alkamisen aikaan vahtaa itseään kuin haukka. Toivoo ja toivoo, vaikka TIETÄÄ, ettei kuitenkaan ole onnistunut.
Viime keväänä sanoin miehelle, etten jaksa enää, pettymys toisensa jälkeen tuntui niin ylitsepääsemättömältä. Päätimme siis pitää ainakin taukoa hoidoista.
Kesällä kuukautisia ei tullut. Ajattelin itsekseni, että no just, nyt vielä meni kokonaan hormonitoiminnot sekaisin. Odottelin viikon ja sitten tein raskaustestin, jotta pääsisin toive piinasta. Tein myös toisen ja kolmannen.. Kaikki näyttivät plussaa. En voinut uskoa!
En uskonut vielä alun ultrassakaan 7 viikolla. Nyt on menossa 19 viikko ja pelkään edelleen keskenmenoa niin paljon, etten uskalla edes iloita raskaudesta. Vaikka mitään syytä ei pitäisi olla pelätä, niin en pääse siitä eroon. Enkä edelleenkään tahdo uskoa tapahtunutta todeksi. Saati, että osaisin nauttia olostani. (edelleen jatkuvasta pahoin voinnista ja väsymyksestä, nyt kun vielä iskisi synnytys masennus, niin voisin kysyä, TÄTÄKÖ todella HALUSIN?)
En tiedä miten tässä näin kävi?? Ehkä se hirvittävä yrittäminen ja stressi esti raskaudet?
Toivon teille keikille onnea ja jaksamista yrityksiinne.
Näitä juttuja on aina välillä saanut täältä lukea, että hoitotauon aikana onkin yllättäen tullut raskaaksi. Toisaalta se tietysti pitäisi olla meille kaikille mahdollista kun kerran mitään vikaa ei ole löytynyt. Mä olen kyllä lakannut uskomasta jo ihmeisiin, meillä on tähän 7 vuoden lapsettomuuteen mahtunut yrittämistä vaihdellen enemmän tai vähemmän, välillä on jopa tuntunut siltä, etten mitään lasta edes halua! Että sen suhteen kaikki on kokeiltu....
Mutta onnea todella paljon sinulle kaikkea kokeillut! Yritä nyt kuitenkin nauttia raskaudestasi, olet sen taatusti ansainnut!!!
Meillä on nimittäin diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Lääkäri on toiveikas, sillä pitäisi kuulemma luomustikin tärpätä. Vaan ei tärppää. Itse asiassa, minusta olisi parempi, jos jokin vika löytyisi. Silloin ainakin voitaisiin hoitaa ja ehkä päästä haluttuun lopputulokseen. No, meillä ei ole vielä hoidot alkaneet, mutta jotenkin vain mielessä jyllää se, että miten jotakin voi korjata, jos mikään ei ole rikki...