Miten perinnönjako suoritetaan seuraavanlaisessa tilanteessa:
leski on kuollut ja lahjoittanut vähän ennen kuolemaansa 20 000 euroa tyttärelleen. Jäävän omaisuuden arvo on 200 000 euroa. Testamentissa on, että poika jää ilman perintöä ja kaikki menee tyttärelle. mutta eikö poika ole kuitenkin oikeutettu omaan osaansa ja paljon se sitten on? rintaperillisiä on vain kaksi ja vainajan puoliso on kuollut jo aiemmin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Lakiosuus on 25% joka kuuluu aina lapsille
Kuten on jo vastattu, niin pojan lakiosa on 25%.
Ellei tyttären 20000€ lahjakirjassa ole erikseen poissulkevaa mainintaa, niin lahjoitus on ennakkoperintöä, joka otetaan huomioon pojan lakiosaa määrättäessä. Vaikka maininta olisi, niin kuoleman mahdollinen ennakoitavuus (sairaus) ja läheisyys huomioiden lahjoitus voitaisi tulkita tarkoituksella lakiosaa loukkaavaksi suosiolahjaksi ja se otettaisiin sen perusteella huomioon pojan lakiosaan.
Oleellista on, että pojan pitää tehdä lakiosastaan kirjallinen todisteellinen vaatimus testamentin saajalle 6kk kuluessa testamentin tiedoksi saannistaan, ettei oikeus vanhene.
Poika on oikeutettu saamaan lakiosan eli 25% perinnöstä. Huomattava lahja 20.000 e rintaperilliselle, eli tyttärelle, tulee ottaa huomioon lopullisessa perinnönjaossa. Muista esittää lakiosavaatimus perunkirjoituksessa.
Pojan kannattaa laittaa lakiosavaade välittömästi saadakseen osuutensa.
Vaade kannattaa kohdistaa summaan 220.000 koska vain muutamin poikkeuksin hieman ennen kuolemaan annettu lahja katsotaan perinnönjakoon kuuluvaksi.
Ilman testamenttia poika saisi 50%, nyt lakiosaa vattiessa 25% eli 55.000 (mistä vero 6.535), eli vaade kyllä kannattaa...
Perintöverotaulukon näet täältä:
http://www.vero.fi/nc/doc/download.asp?id=662;47368