millon mahollisesti pulauttelu vähenee tai jopa loppuu kokonaan.
pulauttelu
++++
5437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
meille ainakin aikanaan sanottiin, että loppuu sitten, kun lapsi lähtee kunnolla itse liikkumaan. ja niin kävikin, pulauttelu loppui saman tien kun tyttö (nyt 8,5kk) alkoi ryömimään kunnolla. ja hän myös pulautteli tosi paljon..:)
Kun prepulsid-lääkitys aloitettiin pojan ollessa 3kk.Oireina oli kova pulauttelu ja nieleskely sekä ruokatorven tulehdus.Ph-mittauksen jälkeen aloitettiin lääke ja vuoden iässä lopetettiin.
Vähenee yleensä, kun siirtyy kiinteisiin ja loppuu kun alkaa nousta pystyyn. Meillä noustaan kyllä, mutta pulauttelu jatkuu. Eilenkin hyppi ja kiljui ja pulautteli yhtäaikaa, ei ees hidastanu meininkiä pienet oksennukset ennen kuin vahingossa huomasin.
aika yksilöllistä, niinku lapset muutenkii yleensä. Meillä pulautellaan aina kun liikutaan vaikka kiinteitä syödään ihan kunnolla. Poika 7,5kk.
Minä luulin että kaikki vauvat pulauttelee, mutta hämmästys oli iso kun oma vauva pulautteli tosi harvoin. Nyt kun poika on reilut 8,5 kk niin JOSKUS ruuan jälkeen kovasti ryömien tulee vähän ruokaa takaisin päin ......