hyvä kundit!!!

Niin. Eipä ole ainakaan vielä pelattu itseämme ulos näistä karsinnoista. Mr Hodgson ei elättele"ufotoiveita" vaan toteaa lakoniseen tyyliinsä ajan näyttävän mihin tässä päästään.

Hienoa tällä hetkellä on lähinnä se, että suomi pelaa omilla vahvuuksillaan ja uskaltaa näitä hyväksi käyttäen lähteä voittamaan ottelua kuin ottelua. Portugali tasurikin koettiin lieväksi pettymykseksi. Tosi on se ettei Suomen materiaali kestä kovin oleellisia loukkaantumisia.

Ykkösmiehistön ollessa kentällä Suomella on hyvinkin kilpailukykyinen joukkue. Yksilötasolla pelaajat eivät kalpene kuin ns. suurmaiden joukkueille. Erona on tähän asti ollut voittamisen ja tiukkojen paikkojen selvittämisen kulttuurin puuttuminen. Olisiko tämä English Gentleman se puuttuva tekijä joka taikoo sen puuttuvan osan esiin?

Hieman tuuriakin vaaditaan, sopivaa ristiinpelaamista ja Slobomaiden yllättäviä pisteriistoja muiltakin kuin Suomelta, ja hups eikun lippuja tilaamaan Itävaltaan ja Sveitsiin...

Nämä eri urheilulajien vertailut ovat lähinnä tyhjänpäiväistä juupaseipäsjargonia johon todellinen urheilun ystävä ei edes viitsi osallistua. Viimeksi itkin ja huusin onnesta kun Keskisalo nosti sormen pystyyn Estejuoksun Euroopan mestarina. Suuri toiveeni olisi tuntea samanlaista ylpeyttä myös Suomen jalkapallomaajoukkueen kisalipun varmistuessa - tuskin olisin ainoa tässä maassa...
094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


shades... kirjoitti:

Niin. Eipä ole ainakaan vielä pelattu itseämme ulos näistä karsinnoista. Mr Hodgson ei elättele"ufotoiveita" vaan toteaa lakoniseen tyyliinsä ajan näyttävän mihin tässä päästään.

Hienoa tällä hetkellä on lähinnä se, että suomi pelaa omilla vahvuuksillaan ja uskaltaa näitä hyväksi käyttäen lähteä voittamaan ottelua kuin ottelua. Portugali tasurikin koettiin lieväksi pettymykseksi. Tosi on se ettei Suomen materiaali kestä kovin oleellisia loukkaantumisia.

Ykkösmiehistön ollessa kentällä Suomella on hyvinkin kilpailukykyinen joukkue. Yksilötasolla pelaajat eivät kalpene kuin ns. suurmaiden joukkueille. Erona on tähän asti ollut voittamisen ja tiukkojen paikkojen selvittämisen kulttuurin puuttuminen. Olisiko tämä English Gentleman se puuttuva tekijä joka taikoo sen puuttuvan osan esiin?

Hieman tuuriakin vaaditaan, sopivaa ristiinpelaamista ja Slobomaiden yllättäviä pisteriistoja muiltakin kuin Suomelta, ja hups eikun lippuja tilaamaan Itävaltaan ja Sveitsiin...

Nämä eri urheilulajien vertailut ovat lähinnä tyhjänpäiväistä juupaseipäsjargonia johon todellinen urheilun ystävä ei edes viitsi osallistua. Viimeksi itkin ja huusin onnesta kun Keskisalo nosti sormen pystyyn Estejuoksun Euroopan mestarina. Suuri toiveeni olisi tuntea samanlaista ylpeyttä myös Suomen jalkapallomaajoukkueen kisalipun varmistuessa - tuskin olisin ainoa tässä maassa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu