Perintöasiaa

kyseli mielenkiintoisesti sattuma5.
Tässä vastaukseni, kun hyvä aloituksesi oli poistunut/poistettu kirjoittaessani:

Olen ajatellut. Mutta en niin, että lapseni riitaantuisivat, niin paljon omaisuutta ei onneksi ole jäämässäkään. Lapseni ovat saaneet hyvän koulutuksen, myös maksullisesti ulkomailla, joten se on heidän suurin perintönsä. Nyt on minun vuoroni, en aio luopua lasteni hyväksi tarpeistani, joita tässä iän myötä näyttää hakemattakin ilmaantuvan. Jos heille vielä jotain jälkeeni jää, niin hyvä, mutta jos ei, niin hyvä niinkin, tiedän heidän pärjäävän omillaan.

Eikö muuten joka tapauksessa rintaperilliset ole oikeutettuja 50 %:iin perinnöstä. Voi olla, että suurempi riita tulisi pienemmästä perinnöstä, josta suurin osa menisi vielä jollekin ulkopuoliselle. Omia rahojani en missään tapauksessa millekään puolueelle tai kirkolle halua antaa, paljon parempi kohde pitäisi olla.

Kannattaako rahojen tuhlausta erityisesti miettiä? Jos olet elänyt täyteläisesti tähänkin saakka, miksi muuttamaan tapaa. Jos taas haluat tehdä jotain uutta, niin mikä estää. Voithan lähteä vaikka Monacoon tai Las Vegasiin "tuplaamaan" omaisuutta. Minä kyllä lähtisin tutustumaan vielä paremmin tähän ihmeelliseen pikkumaapalloomme, sen luontoon ja kulttuureihin. Vihje: ota minut mukaan, jos matkailu sattuu kiinnostamaan. Minulla on jo muutama hyvä paikka tiedossa - voisin käydä niissä toistamiseen.
6782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...noita perintöasioita itseni jälkeen. Kirjoitetaan nyt sitten tänne se vastaus, kun alkuperäiselle avaajalle ei saa.

Kaikkea ei voi testamentillä määrätä. Perillisille kuuluu aina ns. lakiosa, jos perillisiä on. Jos ei ole perillisiä, eikä testamenttiä, valtio perii koko potin, eikä maksa perintöveroa.

Missään tapauksessa en millekään puolueelle tai kirkollekaan mitään testamenttaa, mutta joku yleishyödyllistä työtä tekevä säätiö saattaisi tulla kysymykseen. Esimerkiksi Syöpäsäätiötä olen vähän silla silmällä katsellut.

Äänestä

että lastesi paras tai suurin perintö olisi ulkomailla hankittu kalliskaan koulutus.
Uskon, että paras perintö on se, mitä te vanhempina olette lapsillenne tarjonneet, elämänarvoina ja esimerkkeinä antaneet. ;))

Äänestä
  • kanssasi. Raha ei koskaan korvaa henkisiä arvoja.

    Tuo aloittukseni olikin vain vastaus "sattuman" aloitukseen, jossa hän kyseli mielenkiintoisesti eri vaihtoehtoja perinnönjaossa. Kummallisesti "sattuman" aloitus kuitenkin poistettiin/poistui. Yykaakoolle kävi laillani, kuten edellisestä aloituksesta huomaat. Ikävä sensuurimaku jäi suuhun...

    Äänestä

En tarkallen tiedä mitä aloittaja oli kysynyt, mutta perintöasiaa minun kantilta..
"Enakkoperintönä" tyttäreni sai koulutuksen, eväät omaan itsenäiseen elämään, ei tarvinnut opintolainojen kanssa taistella..
Äitini perinnöstä luovuin, joka automaattisesti siirtyi tyttärelleni, säästyi yhdet perintöverot, oma elämäni on silleen kunnossa, että katsoin pärjääväni ilman perintöä.
Mitä pitäisi tehdä, no mielessäni on ollut laatia lakimiehen kanssa paperi, että omaisuuteni (perintö) pysyisi aina tyttäreni hallussa, elikä jos hänelle tulisi avioero niin se ei menisi jakoon, heillä ei ole avioehtoa..
Hoitotestamentin tekeminen on ollut myös mielessäni, siinä minä päätän, ettei väkisin minua hengissä pidetä, äidilläni oli kyseinen testamentti..
Pistänpä töpinäksi heti maanantaina,, toivottavasti ei ole myöhäistä..
Rahojani käytän ihan niinkuin tähänkin asti, minulla on aivan ihana tytär ja suon hänelle kaiken mikä minulta jää, ja sitten ne lapsenlapset.. Vävykin on aivan mukava, mutta elämästähän ei tiedä...
Tyttäreni syntyi 13pv. perjantaina, minulle onnenpäivä..

Äänestä

Kyllä rintaperillisille kuuluu 100 % perinnöstäsi, ellet sitten kavenna sitä testamentilla rintaperillisten lakiosaan, joka on se 50 %.

Äänestä
  • minäkin tarkoitin, lapsia ei voi jättää testamentillakaan ilman perintöä. Mutta tuo aloitukseni ontuu, koska on vastaus jostain kumman syystä eilen illalla poistettuun aloitteeseen, joka pohti perintöasioita monipuolisesti ja uusista näkökulmista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mimmo kirjoitti:

kyseli mielenkiintoisesti sattuma5.
Tässä vastaukseni, kun hyvä aloituksesi oli poistunut/poistettu kirjoittaessani:

Olen ajatellut. Mutta en niin, että lapseni riitaantuisivat, niin paljon omaisuutta ei onneksi ole jäämässäkään. Lapseni ovat saaneet hyvän koulutuksen, myös maksullisesti ulkomailla, joten se on heidän suurin perintönsä. Nyt on minun vuoroni, en aio luopua lasteni hyväksi tarpeistani, joita tässä iän myötä näyttää hakemattakin ilmaantuvan. Jos heille vielä jotain jälkeeni jää, niin hyvä, mutta jos ei, niin hyvä niinkin, tiedän heidän pärjäävän omillaan.

Eikö muuten joka tapauksessa rintaperilliset ole oikeutettuja 50 %:iin perinnöstä. Voi olla, että suurempi riita tulisi pienemmästä perinnöstä, josta suurin osa menisi vielä jollekin ulkopuoliselle. Omia rahojani en missään tapauksessa millekään puolueelle tai kirkolle halua antaa, paljon parempi kohde pitäisi olla.

Kannattaako rahojen tuhlausta erityisesti miettiä? Jos olet elänyt täyteläisesti tähänkin saakka, miksi muuttamaan tapaa. Jos taas haluat tehdä jotain uutta, niin mikä estää. Voithan lähteä vaikka Monacoon tai Las Vegasiin "tuplaamaan" omaisuutta. Minä kyllä lähtisin tutustumaan vielä paremmin tähän ihmeelliseen pikkumaapalloomme, sen luontoon ja kulttuureihin. Vihje: ota minut mukaan, jos matkailu sattuu kiinnostamaan. Minulla on jo muutama hyvä paikka tiedossa - voisin käydä niissä toistamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu