avioehto/mitätöinti/kesk.testamentti,maistraatti

ihan pihalla

Eli sopimus perinnönjaosta on viipynyt maistraatissa hyväksyttävänä pitkään, kuitenkin koko ajan vireillä koska jaon suorittaneelta pankin lakiosastolta on pyydetty lisä selvityksiä.

Lapseton pariskunta oli tehnyt avioehdon v 1955 jonka mukaan kummankaan omaisilla ei ole osuutta toisen silloiseen tai toisen kuoleman jälkeen kertyvään oamisuuteen.

Tämä avioehto on mitätöity keskinäisellä testamentilla 1975,jossa määrätään jakamaan pesään jäänyt omaisuus molempien sukulaisten kesken tasan.

Jälkikäteen eloon jäänyt puoliso on lisännyt avioehtoon käsin " ei mitätöitynyt,olisi pitänyt mitätöidä oikeudessa,jouduin maksamaan perintöveroa siltäosin kuin omaisuutta oli vaimon nimissä. Nyt omaisuus on jakosopimuksessa jaettu tasan molempien sukulaisten kesken,ja viimeeksi kuolleen erityisjälkisäädöksen mukaan hänen sukulaisten kesken. Voisiko tässä nyt olla ristiriita jonka vuoksi jaon hyväksyminen viipyy,eli onko tuo avioehto edelleen voimassa vai ajaako keskinänen testaentti sen ohi ?

Tiedosta kiitoksia etukäteen

3

1200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lakikiemuroiden epäasiantun...

      Ota yhteys lakimieheen. Älä hyvä ystävä kysy täältä. Silmäile vastauksia niin huomaat että täältä saa hyvin epäluotettavia vastauksia ihan buushitin kera.

    • putte

      Eihän testamentilla voi mitätöidä avioehtoa. Nyt ne ovat olleet molemmat voimassa. Ensimmäisen puolison kuoltua jälkeenjäänyt on perinyt kokonaan kuolleen ja joutunut maksamaan siitä perintöveron. Niinhän hän oli asian kirjoittanutkin. Ilman avioehtoa hän ei olisi joutunut maksamaan veroa koko omaisuudesta.
      Testamentilla määrätään jäämistä tasan molempien kuoltua, joten sillä on vaikutusta vasta tässä vaiheessa.
      Summasummarum. Molemmat asiakirjat ovat voimassa ellei niitä erikseen kumota.

    • yx tavallinen

      //Eli sopimus perinnönjaosta on viipynyt maistraatissa hyväksyttävänä pitkään,//

      Ei maistraatti hyväksy tai hylkää perinnönjakosopimuksia. Ne eivät kuulu mitenkään maistraatille.

      Yksi poikkeus on: jos pesässä on alaikäinen (tai muuten vajaavaltainen) osakas eikä perinnönjakosopimus ole oikeuden määräämän pesänjakajan tekemä tai vahvistama, maistraatti valvoo alaikäisen etua ja hyväksyy jaon, jos katsoo sen alaikäisen osakkaan edun mukaiseksi, muutoin ei. Kysyjän tapauksessa on varmaankin kysymys tästä.

      Muilta osin Putte vastasi kysymykseen hyvin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      60
      14778
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      24
      2549
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      265
      2361
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      123
      1669
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      127
      1443
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      341
      1344
    7. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1183
    8. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      12
      1065
    9. Onko PS kaaoksessa?

      Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P
      Perussuomalaiset
      73
      906
    10. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      99
      823
    Aihe