Missä mättää, kun läppäri ei aina (useimmiten)
tunnista verkkoja?
Olen saanut oman verkkoni toimimaan suojattuna.
Signaali on maksimissaan. Samalla on näkynyt
muutamia muita suojattuja verkkoja. Aina on
löytynyt väh. yksi omani lisäksi.
Esim. tänä aamuna verkot löytyi, kun olin jättänyt
eilisen onnistuneen verkkosurffailun jälkeen
läppärin valmiustilaan. Yhteyden muodostaminen
taas oli todella takkuista.
Sitten huomasin, että windows yrittää ladata
päivityksiä. Kytkin automaattiset päivitykset
pois ja yritin verkkooni uudelleen. Onnistuihan
se.
Latasin ja asensin päivitykset. Kone piti bootata.
Boottauksen jälkeen ei läppäri löydä ainuttakaan
verkkoa. Ei edes omaani. Yhteyttä hakiessa
ilmoittaa "Tarkista, että langaton kytkin on
kytketty". Tarkoittaako tuo "langaton kytkin"
reititintä? Takuuvarmasti on ollut päällä koko
ajan.
Ei kai koneen sammuttaminen/boottaaminen tee
verkkoon uudelleenkytkeytymisestä noin
vaikeaa?
Koneessa on sisäinen langaton verkkokortti.
Miksi läppäri useimmin ei löydä verkkoja kuin
löytää niitä?
Aamulla kävi myös niin, että kun hain yhteyttä
omaan verkkooni, ilmoitti ettei yhteyttä.
Kokeilin internettiä. Hyvin aukesi.
Oma verkkoni on maksimisignaalilla. En kai pääse
muiden heikompiin salattuihin verkkoihin
automaattisesti? En varmaankaan.
Pitäisiköhän päivittää langattoman reitittimen
softa?

Vastaukset 4
Vanhimmat
(fyysisellä) kanavalla ja häiritsevät ankarasti.
Oireet ovat juuri mainitsemiasi.
Vaihda kanavaksi (tukiasemasta ja koneesta) vaikka
kanava 11 (oletuksena on useinkin kanava 6).
Kuulostaa neuvosi varsin pätevältä.
kannattaa päivittää ohjelmisto myös!.
Launch manager valikosta laitoin wireless boot
asetuksen always on asentoon. Olin läppärin oston
jälkeen laittanut always off asentoon kun en
verkkoa silloin tarvinnut. Jännää tapauksessa
on se, että pari kertaa löysi verkkoja ja pääsin
jopa nettiin.
Siis tämä "langaton kytkin" on nimenomaan wireless
boot.