Miksei nuoremmat liikuntarajoitteikset ihmeset ole mukana invadi-yhdityksessa. Missä te nuoret kuljeta iltaa viettämässä.
Miksei
piipana1
11800
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
...ihan samoissa paikoissa kuin vammattomatkin nuoret, eli kahviloissa, diskoissa, kavereiden kotona ja missä nyt ikinä voi kuvitellakin. Kokemukseni mukaan todella monilla vammaisilla nuorilla on sekä vammaisia että vammattomia kavereita,tai pelkästään vammattomia tuttuja, jolloin luonnollisesti tulee pyörittyä myös ns. terveiden porukoissa eli muualla luin invalidiyhdistyksissä. Eikä niiden vammaisten kaverien kanssakaan aina huvita puuhata yhdistyksissä, vaan ollaan mieluummin siellä missä muutkin nuoret, koska myös vammaiseksi "leimautumisen" pelko saatttaa olla huomattava.
Olen nyt vähän päälle kaksikymppinen, ja vasta parina viime vuonna olen ollut mukana jonkinlaisessa vammaisjärjestötoiminnassa, ja olen saanut myös lisää ystäviä niistä piireistä. Murrosiän kuohuissa halusin kuitenkin pysyä kaukana kaikesta mikä vain viittasikin vammaisuuteen, ja uskon, etten ole ainoa näin ajatteleva. Nuoren ihmisen ei kai ole identitettiä etsiessä kovin helppo "tunnustaa" vammaansa, joten he pysyvät mieluummin kaukana etenkin invalidiyhdistyksistä, jonka nuori saattaa helposti mieltää mummojen ja pappojen toiminnaksi.
Niin minäkin olen huomannut. että invadiyhdistys on vähän. kuin mummojen ja pappojen yhdistys
Minulla aivan sama historia. Teini-iässä ja vielä parikymppisenäkin en voinut kuvitellakaan osallistuvani mihinkään vammaisten yhdistystoimintaan. Kai sitä silloin kuvitteli itse olevansa jotenkin vähemmän vammainen, kun ei nähnyt ympärillään muita vastaavia.
Itse lähdin mukaan oman diagnoosini yhdistystoimintaan vasta vähän päälle 20-vuotiaana ja huomasin heti, että olisi kannattanut jo aiemmin. Siellä tutustumiltani ihmisiltä saatu vertaistuki (varsinkin samanikäisiltä) on vaan niin mieletön juttu. On upeaa saada keskustella kaikesta mahdollisesta ihmisen kanssa, joka itse kokee koko ajan asioita samalla tavalla. Vammattomat - todella hyvätkään - ystäväni eivät ymmärrä joitain asioitani, vaikka kuinka niille niitä tavaisin ja selittäisin. :) Tällä hetkellä minulla on sekä vammattomia että vammaisia todella hyviä ystäviä.
Kyllä se tahtoo olla, ettei meitä kuuntele monikaan. Näin olen itse kokenut ja liikuntarajoittestani on tehty minusta liian suuri numero. Vammattomat kyllä valittaa ja saan kuunnella niitä.Mitä mieltä olette, kun mulle sanotaan liikuntarajoitteinen ja vammaton ei voi olla yhdessä.
Minusta kyllä tuntuu että sinä itse teet suuren numeron liikuntarajoitteisuudestasi(ainakin kirjoitustesi perusteella).
Se miten muut reagoi esteeseesi riippuu ihan siitä miten itse suhtaudut siihen,yleensä.
Sori jos loukkasin sinua,se ei kuitenkaan ole tarkoitukseni.
Kun sinä et tiedän mun elämästä mitään älä puutu sihen vaan puhu asiaa.
En liene väittänytkään tietäväni mitään elämästäsi eikä kauheasti kiinnostakaan.
Teen parhaani puhuakseni tästedes vain asiaa kuten pyysit minua tekemään,mutta pyydän samaa myös sinulta,että voisitkohan rajoittaa harrastamaasi yleistä valitusta vammaisuuden kurjuudesta joka ei lity mihinkään asiaan,ainoastaan siihen että sinusta tuntuu että sinua syrjitään.
En ole kiinnostunut yhdistystoiminnasta tai "vertaistuesta". Iltaisin tapaan ystäviä tai vietän koti-iltaa tekemättä mitään. Perheenjäseniäkin ehtii joskus tavata.
Tokihan monet sanovat, että pitäisi käydä vammaistapahtumissa, että tapaisi toisen vammaisen, että saisin jonkun joka kelpuuttaa minut. Ei kiinnosta silti.
Muutamat tapaamani vammaisaktiivit ovat ainakin ihmeellisiä surkuttelijoita ja syyttävät kaikesta huonosta elämästä muita kuin itseään. Sellaista en ainakaan kestä. Eivät varmasti läheskään kaikki ole sellaisia, mutta minä olen luopunut etsimästä tästä porukasta.
... minulla siis 28 vuotta, eli en ole aivan muutama vuosi sitten muuttanut omaan kotiin ja itsenäistynyt, vaan on tässä jo vuosia takana.
Olen täysin päinvastaista mieltä yhdistystoiminnasta. En minä, eikä kukaan muukaan siellä tutustumistani ihmisistä käy tapahtumissa ja tapaa toisiaan sen vuoksi, että "joku kelpuuttaisi minut". Enkä myöskään ole törmännyt kehenkään "ihmeelliseen surkuttelijaan". Olen tutustunut siellä aivan mahtaviin ihmisiin, ja joistakin on tullut hyviä ystäviäni. Ja tarkennuksena vielä mainitsen, että ystäviä minulla olisi ihan riittämiin ilman yhdistyksen tapahtumissa käymistäkin, mutta se on laajentanut ystäväpiiriäni entisestään. Ja tapaan toki sieltä saatuja ystäviä aivan "normaalielämässäkin" kuten vammattomia ystäviänikin.
Vammaisyhdistyksiä tietenkin löytyy moneen lähtöön ja jokaisen ajatukset ja kokemukset ovat erilaisia. Itse olen kokenut yhdistystoiminnan todella positiivisena asiana.
Tarkoitatko Suomen vai Ruotsin vammaisyhdistyksiä? Käytkö sinä itse myös täällä Suomessa jonkin/joidenkin vammaisyhdistysten tilaisuuksissa.
Olisiko sinulla mielenkiintoa kertoa, poikkeaako yhdistystoiminta siellä Ruotsissa tästä suomalaisesta toiminnasta. Ihan uteliaisuuttani kyselen.