Olen saanut omakotitalon testamentilla. Testamenttiin on merkitty, ettei miehelläni ole aviooikeutta taloon. Kuitenkin ollaan yhdessä maksettu perintöverot ja laajennuksen aikaan otettua lainaa, kuin myös vakuutukset. Miten testamentin voi kumota. Haluaisin, että miehelle kuuluisi ainakin yksi kolmasosa talosta. Mihin pitää ensin ottaa yhteyttä ja onko miten hankala tehdä tälläistä? Voiko sen esim. tehdä kauppakirjalla niin, että mieheni on tavallaan ostanut osan talosta?
Apua kaipaava
aen
4403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mutta voit myydä miehellesi esim 1/3 kiinteistöstä kauppakirjalla, jolloin hän maksaa kauppahinnasta menevän varainsiirtoveron 4 % sekä tietenkin kauppahinnan.
Mieti kuitenkin onko em.toimenpide tarpeellinen ja jos on, niin miksi.
Jos teillä on rintaperillisiä, niin hehän sen talon aikanaan perivät.
Ei tuolla testamentissa olevalla merkinnällä ole mitää vaikutusta omistussuhteisiinne tässä vaiheessa. Merkintä aktivoituu vasta kun avioliittonne purkautuu. Miehesi ei omistaisi taloa vaikka merkintää ei olisikaan. Hän voi tulla omistajaksi vain ostamalla tai saamalla sinulta lahjan. Sinä voit myydä tai lahjoittaa taloasi hänelle merkinnästä riippumatta.
Vähemmällä pääsette, kun taltioitte laajennuksen ja vastaavat kuitit sen pahan päivän varalle.
Puoliso voi mahdollisessa osituksessa ne esittämällä saada omansa pois.
kiitos vinkistä