Koirajuttuja!

Mitenkäs olisi, laitettaisiinko viikonlopun kunniaksi piristävä keskusteluketju pystyyn koirienne hulvattomista toilailuista ja suloisista tempauksista? Millaisia koiranne ovat ja mitä erityispiirteitä niillä on? Hauskoista koirajutuista tulee aina iloinen mieli ja parhaimmille saa nauraa ihan maha kippurassa...

Itselläni on 1,5 vuotta vanha kääpiöpinseri uros. Viime aikoina koiraa on kutsuttu Ainoaksi Lapseksi, kun sillä on meneillään jokin ihmeellinen halipula. Se seuraa minua kuin varjo ja töissäkin (yksi työsuhde-eduistani:saan pitää koiraa mukana) se punkeaa syliin, kun istun tietokoneella. Sitten se painaa pään rintaa vasten, huokaisee ja nukahtaa.

Koira on muuten suhteellisen hyvin koulutettu, mutta pari erityispiirrettä sillä on: jos ulkona jossain näkyy koiria, tämä nousee kahdelle jalalle ja tepsuttaa pystyasennossa sujuvasti kymmeniä metrejä. Välillä innostuessaan pomppii kahdella takajalalla eteenpäin kuin kenguru ja vastaantulevat joutuvat ihmettelemään, että mikäs se tuo otus on...

Koiralleni parasta namia ovat sukat ja alushousut, joihin se nakertelee pienen pieniä reikiä ja palauttaa ne paikoilleen takaisin. Arvatkaa kuinka monta kertaa olen ollut töissä sukilla, joissa on vierivieressä sormenpään kokoisia hampaanreikiä!!!D

Koira on kova pomppimaan ja uloslähtiessä sen rituaalia kutsutaankin vieteritanssiksi (hyppii TODELLA korkealle tasajalkaa). Autolla ajaessa koira rauhoittuu vasta kun mittarissa on yli 80 km/h eli se taitaa tykätä vauhdista?

Koiran saa innostumaan (jos se nyt enää innostamista tarvitsee) sanomalla: "ihanaa leijonat, ihanaa".

Tämä koira on minulle äärettömän rakas. Pahan masennusjaksoni aikana se oli se, mikä piti minut käynnissä, kun koiraa piti hoitaa oli tilanne mikä tahansa. Huonoina hetkinä koiralle tuli oikein hätä, kun itkin ja monet kerrat se käpertyi viereeni lohduttamaan minua. Sairaslomallani olin monesti yksin kotona ja silloin opettelin juttelemaan koiralleni, ihan vain niitä-näitä ja joskus suuriakin salaisuuksiani. Koirani on mitä mainioin kuuntelija! Se kuuntelee tarkkavaisesti pää kallellaan ja korvat höröllään.:) En olisi voinut tämän ihanempaa ystävää löytää!
2156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kuulostaa ihanalta. : )
Meillä hieman isompi koira joka loikkii pitkiä jäniksenloikkia korkealle ylös hakiessaan jotain sille heitettävää. Näyttää huvittavalta.
Jos puhut sille hitaalla äänellä, sitä alkaa nukuttamaan ja silmät alkavat lurpsahdella. Joskus istuallaankin sen saa melkein nukkumaan tuollatavalla. : )

Varmaan on meillä muitakin hauskoja tapoja, mutta ei nyt tule mieleen.

Äänestä

minun koirani innostuu hiukan liikakin, kun sanoo
"BOU!" Koirani alkaa ulvomaan kuin hullu, onhan muitakin hauskoja sattunut, ei tule minullakaan nyt oikein mitään muuta mieleen. Olen sanonut koiraani joskus BOUKSI :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


DiiDaaLaaLaa kirjoitti:

Mitenkäs olisi, laitettaisiinko viikonlopun kunniaksi piristävä keskusteluketju pystyyn koirienne hulvattomista toilailuista ja suloisista tempauksista? Millaisia koiranne ovat ja mitä erityispiirteitä niillä on? Hauskoista koirajutuista tulee aina iloinen mieli ja parhaimmille saa nauraa ihan maha kippurassa...

Itselläni on 1,5 vuotta vanha kääpiöpinseri uros. Viime aikoina koiraa on kutsuttu Ainoaksi Lapseksi, kun sillä on meneillään jokin ihmeellinen halipula. Se seuraa minua kuin varjo ja töissäkin (yksi työsuhde-eduistani:saan pitää koiraa mukana) se punkeaa syliin, kun istun tietokoneella. Sitten se painaa pään rintaa vasten, huokaisee ja nukahtaa.

Koira on muuten suhteellisen hyvin koulutettu, mutta pari erityispiirrettä sillä on: jos ulkona jossain näkyy koiria, tämä nousee kahdelle jalalle ja tepsuttaa pystyasennossa sujuvasti kymmeniä metrejä. Välillä innostuessaan pomppii kahdella takajalalla eteenpäin kuin kenguru ja vastaantulevat joutuvat ihmettelemään, että mikäs se tuo otus on...

Koiralleni parasta namia ovat sukat ja alushousut, joihin se nakertelee pienen pieniä reikiä ja palauttaa ne paikoilleen takaisin. Arvatkaa kuinka monta kertaa olen ollut töissä sukilla, joissa on vierivieressä sormenpään kokoisia hampaanreikiä!!!D

Koira on kova pomppimaan ja uloslähtiessä sen rituaalia kutsutaankin vieteritanssiksi (hyppii TODELLA korkealle tasajalkaa). Autolla ajaessa koira rauhoittuu vasta kun mittarissa on yli 80 km/h eli se taitaa tykätä vauhdista?

Koiran saa innostumaan (jos se nyt enää innostamista tarvitsee) sanomalla: "ihanaa leijonat, ihanaa".

Tämä koira on minulle äärettömän rakas. Pahan masennusjaksoni aikana se oli se, mikä piti minut käynnissä, kun koiraa piti hoitaa oli tilanne mikä tahansa. Huonoina hetkinä koiralle tuli oikein hätä, kun itkin ja monet kerrat se käpertyi viereeni lohduttamaan minua. Sairaslomallani olin monesti yksin kotona ja silloin opettelin juttelemaan koiralleni, ihan vain niitä-näitä ja joskus suuriakin salaisuuksiani. Koirani on mitä mainioin kuuntelija! Se kuuntelee tarkkavaisesti pää kallellaan ja korvat höröllään.:) En olisi voinut tämän ihanempaa ystävää löytää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu