Fsh arvo

Moi!

Eli nyt kiinnostaisi tietää mikä on fsh arvolla se raja ettei hoitoja enää suositella? Onko se se maaginen 10,00?
Itselläni otettiin alkokierron fsh (kiertopäivä3) ja tulos oli masentava 11,1.
Millä lukemilla olette vielä hoidoissa onnistuneet ja onko munasoluja tullut?
Ja tietääkö kukaan millä tuota lukemaa saisi alas näin "kotitepposin"?
Alkaa epätoivo iskeä, kiitti!
52658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mulla oli vuonna 2005 arvot kierronpäivä 4. 13 ja kontrollissa 11,3. Tänä keväänä kierronpäivä 3. se oli 10,5. Nyt odottelen taas uutta FSH-arvoa, joka otettiin kierronpäivä 4.

Mulla kyllä kehittyy muniksia omasta takaa. Keväällä kokeiltiin GT-stimulaatiota inssin kera eli otin Gonal-F:ää ja tehtiin inseminaatio, jolloin oli yksi hyvä munasolu ja tapahtui ovulaatio. Tulosta ei kuitenkaan tullut.

Olisi ollut mahdollisuus toiseenkin stimulaatioon ja inseminaatioon, mutta menemme seuraavaksi IVF-hoitoon.

Mutta ensiksi jännitetään FSH-arvoa....

Äänestä

Hei! Minulla fsh oli 15. Liittyy ilmeisesti kilpirauhasen vajaatoimintaan. Minulla lääkitystä nostettiin ja kontrollissa en ole käynyt sen jälkeen mutta inssi tehtiin lokakuun alussa. Munarakkulat kehittyivät hormonipistosten avulla reilusti ja jopa vasemmalla puolelle missä ei ole yleensä koskaan ollut mitään eloa. No ikävä kyllä minulla alkoi tänään menkat joten eka inssi meni pieleen. Älä huolestu, inssi voidaan kyllä tehdä!
Fsh arvo vaihtelee joten kuvittelisin että tuo sinun arvo ei ole hälyttävä, hormonilääkitys auttaa siihen. Tsemppiä!

Äänestä

Eli alkuperäinen jatkaa.
Meillä on takana 2 icsi:ä, ekassa munasoluja tuli vain 1kpl ja toisessa 3kpl (lääkityksenä puregon 300iu/15vuorokautta) eli varsin huono olen munimaan.
Nyt pelottaa kannattaako hoitoja jatkaa.

Äänestä

Moikka

Älä heitä toivoasi! Mulla oli useammassakin mittauksessa FSH korkea, muistaakseni jossain 12 tietämillä. Monen hoidon ja keskenmenon jälkeen tulin yllättäin luonnollisesti raskaaksi ja meillä on ihana 1 vuotias neitokainen. Joten häntä pystyyn, toivoa on!

Äänestä
  • Hei Mimmu! Kysyisin, että minkä ikäinen olet? Mulla FSH-lukemat olleet 13, 11,3, 10,5 ja viimeisin 12,3. Nyt juuri tällä hetkellä olen hieman masentunut ja alkaa tuntua toivottomalta. Itsesäälissä melkein rypeen, vaikka aihetta siihen ei vielä olekaan. Vasta on yksi hoitoyritys takana ja IVF edessä, mutta jotensakin masentaa....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä hoidon rajana kirjoitti:

Moi!

Eli nyt kiinnostaisi tietää mikä on fsh arvolla se raja ettei hoitoja enää suositella? Onko se se maaginen 10,00?
Itselläni otettiin alkokierron fsh (kiertopäivä3) ja tulos oli masentava 11,1.
Millä lukemilla olette vielä hoidoissa onnistuneet ja onko munasoluja tullut?
Ja tietääkö kukaan millä tuota lukemaa saisi alas näin "kotitepposin"?
Alkaa epätoivo iskeä, kiitti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu