Ja paljon aikuistumisen jälkeenkin sisarusten ja heidän lastensa ja lastenlastensa väliit ovat kaunaisia ja katkeria edelleenkin. Ruumiillista kuritusta annettiin surutta, töihin pantiin pienestä pitäen, lempilapsia ja isäntäpoikia valittiin oikein kansantapana. Yksi sai/saa talon yksitoista ei saa/nut. Oli/on tappeluita, sekä isän-, veljen- ja siskonmurhia. Mistä ihmeen kansanryhmästä ja yhteiskunnallisista oloista nuo suuperheen onnea suitsuttavat maalailut ovat peräisin? Varmaan ihan jostain muusta maasta ja kulttuurista kuin meikäläisen kotiseudulta. Vai onko kysymys jostain ihan eri ihmislajista?
Suurperheet onnettomia
ja riitaisia, ainakin taannoin
51009
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
itse olen 7lapsen perheestä,välimme ovat kaikkiin hyvät.Samoin itselläni on 9lasta 8-31vuotiaat,kaiiki hyviä kavereita keskenään.Monesti kertovat että meillä on parhaat kaverit omasta takaa.Tarkoitan ,että ovat sydänystäviä keskenään.Osa jo maailmaa nähneenä kertovat muiden perheiden sisarusten väleistä keskenään,ihmettelevät usein,ettei rakkaus vallitse heidän keskellään.
Oletko itse ajatellut asiaa siltä kannalta? Vai onko se tullut jotenkin itsestään?
parikymmentä vuotta lisää näyttää enemmän. Aikuistuessa ja perinnönjaossa niitä sopuasioita vielä kovemmin koetellaan.
No en kyllä ihan näin riitaisaa sakkia ole tavannut. Kyllähän sisarussuhteisiin liittyy aina kateutta ja pientä kränää, mutta harvemmin näin karrikoidussa muodossa.
Sisarussuhde on yksi elämän pisimmistä suhteista, joten se siksikin on ainutlaatuinen.
Oman siskoni kanssa tulee joskus sanailtua,mutta sitten ollaan taas mitä parhaimmat kaverit. Ja aina voi pitkänkin ajan jälkeen ottaa yhteyttä ja jatkaa siitä mihin jäätiin, ei tarvitse selitellä miksi ei oleoltu yhteyksissä jne...
Lempilapsia on kyllä useassikin perheessä.Itse olen oikein tietoisesti yrittänyt olla suosimatta jotain lapsista yli muiden. Joillain lapsilla on taito ihastuttaa aikuuiset puolelleen,joskus melkein huomaamatta.
Kuitenkin kaikista lapsista löytyy se jokin ihana asia, erilainen kuin sisaruksellaan. Lastenlasten kanssa käy myös monesti niin, että isovanhemmilla on ne suosikkilapset ja muut jää nuolemaan näppejään.
OLisiko niin että köyhemmissä perheissä ei tarvitse niin paljon tapella näistä omaisuusasioista, kun jaettavaa ei ole.
tässä itse ruvennut epäilemään. Kunhan nyt ei aivan ryysläisiä olla. Tuntuu mahdottomalta kuvitella että esimerkiksi tavalllisen tai vauraanpuoleisen maanviljelijän hyvinmonilapsinen perhe voisi (ollut) olla sopuisa. Vaikka kuinka miettisin. Ei ainakaan tule yhtään semmoista mieleen. Mutta kirvesmiehen tai muun omalla tontillaan asuvan duunarin tai virkamiehen perhe kai voi elää sovussakin. Kun ei ole mitään jakamista ei tule riitaakaan. Eikä ole pakko valita ehdotonta suosikkiaakaan. Sitä miten vanhemmilla riittää aikaa tai miten järjestää niin etteivät lapset tarvitese niin paljon sitä aikaa en ole osannut ratkaista.