Rakas,
minua pelottaa.
Maailmani on muuttunut vieraaksi,
varjojen valtaamaksi.
Olen eksyksissä,
eksynyt surusta,
tuskasta ja tästä outoudesta.
Pidä kiinni,
pidä lujasti kiinni!
Älä anna minun eksyä luotasi.
Se olisi liikaa...
minua pelottaa.
Maailmani on muuttunut vieraaksi,
varjojen valtaamaksi.
Olen eksyksissä,
eksynyt surusta,
tuskasta ja tästä outoudesta.
Pidä kiinni,
pidä lujasti kiinni!
Älä anna minun eksyä luotasi.
Se olisi liikaa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kenelle lie riekut. Yleensä se on niin, että sitä saa mitä tilaaa.
jos sinä saisit sen mitä mistä minä nyt puhun... niin suoraan sanottuna en jaksaisi edes sääliä kohtaloasi... niin kauhea kuin se onkin.
voisi vastustaa tuollaista avunhuutoa. Kaksi viimeistä säkeistöä haluaisin jotenkin toisin. Ajatus siitä, että rakkaan luota eksyminen olisi "varjojen maassa" se viimeinen pisara, on runossa niin johtava idea, että se pitäisi tuoda mielestäni esiin vähän mietitymmin. Viimeinen säe varsinkin on liian ennalta arvattava. En itse keksi, kuinka sen laittaisin (eikä ole kyllä tarkoituskaan, koska tämä on sinun runosi :)). Ehkä:
Rakas,
minua pelottaa.
Maailmani on muuttunut vieraaksi,
varjojen valtaamaksi.
Olen eksyksissä,
eksynyt surusta,
tuskasta ja tästä outoudesta.
Pidä kiinni,
Sillä tämä pimeys on
vienyt minulta kaiken,
jos eksyn
luotasi.
_
Äää, emmätiä. Sori, että sotkeennuin. Ehkä silti hiukan sait kiinni, mitä ajan takaa. Teet sen kuitenkin omalla tavallasi. Muuten runosi koskettaa ja herättää myötätuntoa, sillä se kertoo niin inhimillisestä pelosta, kaikille tutusta. Tähän jotenkin sopisi kuva tai ääni, sellainen painajaismainen fiilis.
mistäs moinen tuskastunut kärsimättömyys?
Vaikka kirjoitankin miten sattuu, niin voisin kallistua tuon sinun mukaelmasi perään.
Viimeisestä olen samaa mieltä, vaikka se tuntuikin natsaavan ja muuten hyvältä on se ennalta arvattava ja kulunutkin.