Ylä-asteella näköni huoneeni ja "piti" muka hankkia lasit (vuoden verran olen yrittänyt olla käymättä terveydenhoitajan luona, kunnes minut kulutettiin tunnilta ja silloin oli pakko mennä, hän sitten kyseli miksi en ole hankkinut laseja, jne.. Lopuksi sain punaisen lapun joka piti tuoda allekirjoitettuna, siinä luki että minun pitää hankkia lasit, blaa blaa..) Pari kuukautta olin "unohtanut tän lapun" kotiin, lopuksi hoitsu soitti himaan, ja mun vanhemmat eivät tietenkään tienneet lapusta mitään. Samalla viikolla he veivät mut optikolle ja hankkivat "rillit". Niitä en tietenkään käyttänyt koskaan/missään eikä tietenkään koulussa. Koska tunneilla en enää nähnyt mitään mitä luki taululla tai piirtoheitin kalvolla, niin vaihdon rivi kerralla eteen, kunnes huomasin että olen ekalla rivillä enkä näe kuitenkaan mitä taululla lukee, mutta olin jo silloin lukiossa. En tietenkään käyttänyt laseja edes silloin, ja arvosanani laskivat 8:sta 5:seen. kun ei pystynyt tekemään muistipanoja, pistareistakin sain nelosia, kun kysymykset oli kalvolla, enkä minä niitä nähnyt. 4,5 lukiovuoden jälkeen sain kuitenkin lakin, kaikki arvosanat olivat aproja.
RILLIT
tyhmä
9590
0Äänestä
Vastaukset 9
Vanhimmat
valitat omasta tyhmyydestäsi?
mix niitä silmälasii ei voi pitää? eihän niissä oo mitäään noloo..
Entäs piilarit?
Pilareihin ei ollut varaa, koska olin köyhästä perheestä, ja nämäkin lasit oli ostettu sossu avustuksella, mahdollisimmat halvat ja rumat.
Mutta tämä ei ole mikään selitys, tiedän sen..
Voiko teinimmäksi enää tulla?
"En mä kyllä mitää nää mutta kun en mä halua silmälaseja"...
Pelkäsitkö ehkä, että upea ulkomuotosi menisi pilalle tai jotain? -_- Silmälasejakin on monenlaisia... ja ne piilaritkin on keksitty.
Olin ääliö, mutta tiedän että monet muutkin kärsivät samasta ongelmassa, ja jopa luokassani oli yksi henkilö joka istui eturivissä samasta syystä. En ole ainoa ääliö, vaikka toivoisin, että olisin ja muut eivät tekisi samoja virheitä.
Ihan oikeesti, miks ne rillit nyt niin kamalat on. Olet typerys! Ei ulkonäkö voi tulevaisuutta tärkempi olla.
on mullaki huono näkö! ja mul on ollu rillit 3 vuotta, mut en käytä niitä... käytän piilareita, ja mun mielest piilarit on paljon kätevämmät ku rillit...
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että piilarit ei käy kaikille. Minulla on ollut rillit n. 5 vuotta, ja ne alko ahdistaa... niinpä kinusin vanhemmilta piilarit ja kun sain ne,onnessani latoin ne silmiin. Vaan kuinkas sitten kävikään, ei ollutkaan kovin mukavan tuntoset, silmät vuoti ja punoitti!Kyllä ne vielä optikon luona oli kunnossa. Ja koskapa inhosin laseja, niin joka ikinen päivä kestin sen kidutuksen. No nyt se on niin paha, että en voi enää pitää niitä, ja pitäs uudet rillit hommata (entiset ei oo oikeen vahvuset). Mutta kun on niin laiska, niin eihän sitä saa mitään aikaan, ja oon nyt käyny koulua 5 kk koulua ihan tavallsesti menestyen, mutta ilman piilareita ja rillejä...
Ja siinäpä oli minun sekava tarine´´ani silmistäni,m jotka tuottavat mulle niin paljon päänvaivaa, että tekis mieli kaivaa ne päästä...
Ilmeisesti mulla on yliherkät silmät tai jotain sinne päin (ainakin lääkäri niin sano...)ja aina kun vähääkään pakkasta, on silmät vuotamassa...perkele...