verotus

Työmarkkinatuesta ja muustakin työttömyyspäivärahasta peritään veroa lähe kolmasosa enemmän, kuin mistään muusta tulosta.
siinä köyhyyspakettia tutkittavaksi.
161139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Niin peritään. Työssäkäymisestä aiheutuu kuluja, joita työttömällä ei ole. Tämän vuoksi ansiotuloista saa ansiotulovähennyksen, jota ei myönnetä työttömyyspäivärahoista tai muistakaan ei-palkkatuloista.

Äänestä
  • Ei palkkatuloa ja työttömyyskorvausta voi verrata keskenään. Palkkatulo on kai tunnissa monella sama, minkä Kelan asiakas saa päivässä. On kohtuutonta, että työtön joutuu tästä vielä maksamaan 20 %:n veron. Kuukaudesa työtön saa niin vähän nettona, ettei sillä taikurikaan elä. Ei työssäkäynnin kustannuksia voida tähän liittää. Varsin kummallisia ovat minusta ne kirjoitukset, joista huokuu kateus työttömiä kohtaan (tai kai kyse on paremminkin asennevammoista).

    Minusta työttömien tulisi saada ihan erinäköisiä korvauksia kuin mitä saavat. Työttömät maksavat työttömyydellään kaikkein korkeimman hinnan siitä, että muilla menee lujaa. Siitä, että yhteiskunta nöyryyttää ja kurjistaa työttömiä jatkuvasti, tullaan varmasti joskus maksamaan korkea hinta.

    Ihmettelen niitä, jotka kehtaavat valittaa suurista tuloista maksettavia veroja. Heillä on siihen varaa ja se on pieni hinta siitä, että saa pitää työpaikkansa.

    Miten Suomessa moraali onkin niin kateissa kuin se on??? Itse en ole työtön, joten en kirjoita omasta puolestani.

    Äänestä

  • Kuitenkin... kirjoitti:

    Ei palkkatuloa ja työttömyyskorvausta voi verrata keskenään. Palkkatulo on kai tunnissa monella sama, minkä Kelan asiakas saa päivässä. On kohtuutonta, että työtön joutuu tästä vielä maksamaan 20 %:n veron. Kuukaudesa työtön saa niin vähän nettona, ettei sillä taikurikaan elä. Ei työssäkäynnin kustannuksia voida tähän liittää. Varsin kummallisia ovat minusta ne kirjoitukset, joista huokuu kateus työttömiä kohtaan (tai kai kyse on paremminkin asennevammoista).

    Minusta työttömien tulisi saada ihan erinäköisiä korvauksia kuin mitä saavat. Työttömät maksavat työttömyydellään kaikkein korkeimman hinnan siitä, että muilla menee lujaa. Siitä, että yhteiskunta nöyryyttää ja kurjistaa työttömiä jatkuvasti, tullaan varmasti joskus maksamaan korkea hinta.

    Ihmettelen niitä, jotka kehtaavat valittaa suurista tuloista maksettavia veroja. Heillä on siihen varaa ja se on pieni hinta siitä, että saa pitää työpaikkansa.

    Miten Suomessa moraali onkin niin kateissa kuin se on??? Itse en ole työtön, joten en kirjoita omasta puolestani.

    On niin. Työtömät saavat päivärahaa ja siksi siis myös verotus on päivärahaverotus, näin sanottiin minulle verotoimistossa kun sitä kyselin.

    Riippuen työttömästä tilanne on todellakin kurjistava ja köyhdyttävä, nöyryyttävä. Ongelma korostuu erityisesti pitkäaikaistyöttömillä. Kuitenkaan tätä ongelmaa ei haluta korjata, (etenkään porvariPiireissä) koska siten saadaan pidettyä kansa polvillaan ja peloissaan.


    Kurjinta ja ajattelemattominta on kuitenkin ns. työssäkäyvän työläisväestön asenne. Jos naapurissa sattuu asumaan työtön isä, äiti tai lapsi ollaan heti vierittämässä ties mitä vikoja ja rikkomuksia tämän työttömän niskaan.

    JOPA ja niin järkyttävää kun se on, tehdään perättömiä ilmiantoja eriviranomaisille.

    Mikä on siksikin niin älytöntä koska näiden perättömien ilmiantojen tarkistamiseen menee aina aikaa ja kuluu kallista rahaa joka on pois oikeiden asioiden hoidosta. Sanktiot kun tuollaisesta perättömästä ilmiannosta ovat olemattomat, päinvastoin virkakunta kiittelee näitä ohranoita vaikka aina ei 'valitettavasti' ketään kiinni saadakkaan.

    Että mittikääpä tätäkin kun esikerralla sielä vaaliuurnilla vierailette!

    Äänestä

  • Minulle ei kerry. Ei ole lapsia, eikä keskellä kaupunkia matkakulujakaan. No mummovainaan polupyörällä ajan 2km. Siinä kulut.
    Kun olen tyypillinen sirpaletyöläinen, niin vaikeuksia ja hankaluuksia kertyy kyllä.
    Oikein maistelin tuota uutta julkisuuteen putkahtanutta sirpaletyöläistermiä.
    Ennen olin vain pätkätyöläinen. No hienoa, että saan taas uuden tittelin.

    Äänestä

Voi voi..nyt lopetatte loiset ton kitinän!
Mä painan duunia niska limassa ja veroprosentti on 42 ja jumalauta vaan sen takia että teillä on leipää.

Äänestä
  • Ja sulla symbiootti, on niin hirvee palkka ja muut edut, että siedätkin maksaa veros. Tolla niskalimassa painamisella ja omalla härskiydelläshän sä just meidät köyhdytätkin. Ahneus luo aina epätasapainoa, sitähän se tekee sunkin työnahneutes!

    Äänestä

  • Lois.... kirjoitti:

    Ja sulla symbiootti, on niin hirvee palkka ja muut edut, että siedätkin maksaa veros. Tolla niskalimassa painamisella ja omalla härskiydelläshän sä just meidät köyhdytätkin. Ahneus luo aina epätasapainoa, sitähän se tekee sunkin työnahneutes!

    Vai että ahneus?
    Mun työt on sellasia,että jonkun on ne pakko tehdä.
    Niistä nyt sattuu saamaan korvausta työn vaatimusten mukaisesti.
    Ilman munlaisia suomi olisi kehitysmaa.
    Ilmeisesti aina tulee olemaan porukka joka odottaa jonkun tekevän asiat puolestaan.
    Kaikki pitää saada ilman vaivannäköä..jos ei saa niin sitten kitistään niille,jotka ovat vaivautuneet hoitamaan asiansa muita paremmin.
    Se tästä vielä puuttuukin,että muiden köyhyys on mun vika,koska teen töitä.

    Äänestä

  • 40 vuotta tein työtä ja nyt ilman omaa syytä työtön josta 24 % veroa.

    En koskaan maksanut tuota töissä ollessa?

    Tekisin niska limassa minäkin jos vaan näin vanhuksena pääsisin.

    Äänestä

  • saat tyäpaikkas nykymenolla pitää.

    Äänestä

  • töitä kirjoitti:

    Vai että ahneus?
    Mun työt on sellasia,että jonkun on ne pakko tehdä.
    Niistä nyt sattuu saamaan korvausta työn vaatimusten mukaisesti.
    Ilman munlaisia suomi olisi kehitysmaa.
    Ilmeisesti aina tulee olemaan porukka joka odottaa jonkun tekevän asiat puolestaan.
    Kaikki pitää saada ilman vaivannäköä..jos ei saa niin sitten kitistään niille,jotka ovat vaivautuneet hoitamaan asiansa muita paremmin.
    Se tästä vielä puuttuukin,että muiden köyhyys on mun vika,koska teen töitä.

    No tee ihmeessä ne työs, jos siltä tuntuu, mutta mitä sä muille itket, iloitse hyvä ihminen että sinulla on töitä.

    Mutta koska sä teet niitä töitäs joku muu joutuu olemaan ilman sitä työtä! Tää on faktaa. Vaikka sä teet töitä ei oikeuta sua potkiin huonompiosaisia.

    Ja just sun ahneutes se köyhdyttää tätä maata ja vie työpaikkoja pois suomesta.

    Äänestä

  • Ole onnellinen, että sinulla on duunia, mitä tehdä. Olen minäkin aikanaan paiskonut töitä muidenkin edestä - enkä ole natissut verotuksesta koskaan. Nyt olen eläkkeellä.

    Työttömät joutuvat maksamaan sinunkin puolestasi, että duunia riittää... Se on vähän niin, että jos yksi työtön saa työtä (sitä oikeaa), joku toinen joutuu työttömäksi. Ehkä sinä olet seuraava...

    Nyt työssäkäynnillään rehentelevä voi olla huomisen työtön. Kukaan ei voi olla nykymaailmassa varma työpaikastaan.

    Yrittäjät voivat varautua puolestaan siihen, että kohta ovat entisiä yrittäjiä velat niskassaan, jos ovat velkaa sortuneet ottamaan...

    Mistäkö tuon kaiken tiedän ja osaan ennustaa??? Olen työskennellyt alalla ja nähnyt laman ja etenkins en seuraukset.

    Äänestä

  • en pääse edes eläkkeelle kirjoitti:

    40 vuotta tein työtä ja nyt ilman omaa syytä työtön josta 24 % veroa.

    En koskaan maksanut tuota töissä ollessa?

    Tekisin niska limassa minäkin jos vaan näin vanhuksena pääsisin.

    että, miksi et pääse eläkkeelle,kun työvuosista päätellen olet eläkeiässä?

    Äänestä

  • Öövini kirjoitti:

    saat tyäpaikkas nykymenolla pitää.

    En mä kasaa kännyköitä tms.
    Mulla on duuni jota ei viedä ulkomaille,eikä se häviä ikinä.
    Niin kauan kuin on ihmisiä,niin tätä työtä on.

    Äänestä

..että valtio maksaa työttömyystuen, mutta se vero joka siitä kerätään menee kunnalle. Eli siis toisin sanoen kunnan verotuloista varsin merkittävän osan maksavat vähätuloiset. Mikäli verotusrajaa nostettaisiin tai työttömille annettaisiin opintorahavähennys -tyyppinen vähennys työttömyystukeen, niin silloin kunnat joutuisivat tulojen pienentyessä joko supistamaan palveluitaan tai hankkimaan lisätuloja joko valtiolta tai kiristämällä muiden kunnallisverotusta. Kuntalaiset eivät oikein rakasta korkeita veroja, ja valtio on huono antamaan lisärahaa, eikä kunnan palveluitakaan voi enää kovin paljoa supistaa.

Eli kyse on oikeastaan vain rahasta. Jotenkin on olemassa ajatus, ettei köyhän rahoista kukaan rikastu, mutta kun kunnallisvero on suhteellinen vero, jossa verotusraja on vielä varsin alhaalla, niin pienituloisten verorahoista on harvalla kunnalla varaa luopua.

Se on sitten eri asia onko järkevää verottaa työttömiä niin, että he joutuvat käytännössä hakemaan sen verotetun 20 prossan osuuden kunnalta sossun toimeentulotukena, että elämiseen riittäisi rahaa.

Äänestä

Tässä lueskeltuani tätä keskusteluketjua,niin kaikki tuo on teille ihan oikein!
Joku tässä ketjussa sai vielä päähänsä syyllistää työssäkäyvää,ja puheli työpaikan mahdollisesta menettämisestä!
Kaikki ihmiset eivät ole töissä paska-aloilla vaikka tänne keskustelupalstoille joskus eksyvätkin.
Kaikki ihmiset eivät syytä toisia huono-osaisuudestaan vaan tekevät asioille jotakin.
Tänne kirjoittavista hyvin huomaa,että ollaan totuttu häviämiseen.

Äänestä
  • Niin mikähän se sunkin asias oikeesti on?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kusetus kirjoitti:

Työmarkkinatuesta ja muustakin työttömyyspäivärahasta peritään veroa lähe kolmasosa enemmän, kuin mistään muusta tulosta.
siinä köyhyyspakettia tutkittavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu