Kun joitain ihmisiä kiinnosti se tarina joukkomurhaajasta, joka tappaa teinejä, kirjoitin nyt sitten jonkinlaisen alun. Tästä taisi tulla aika typerä, siksi en viitsinyt kirjoittaa tätä loppuun asti. En keksinyt tälle jutulle edes mitään varsinaista nimeä...
Lukekaa ja kommentoikaa.
-----------
En oikein osaa määritellä mistä kaikki alkoi. Ehkä se kaikki oli vain monen tapahtuman summa, lopulta vain joku piuha naksahti poikki, kun sitä oli sahattu tarpeeksi kauan. Traumaattisista kokemuksistani voisin mainita muutaman.
Minulla oli aivan ihana poikaystävä, Tuomas. Ehdimme olla yhdessä vähän yli vuoden. Turha kai siitä on sen enempää kertoa, sana täydellinen riittänee kuvaamaa suhdettamme. Se nyt vaan oli niin ihana ihminen ja rakastin sitä ihan mielettömästi. Tuomas on niin hyvä ihminen, että se ei vois tehdä mulle pahaa, siitä olen varma. Kaikki on aivan ehdottomasti sen pikku hutsun syytä, ei epäilystäkään. Katsokaas, tämä 14-vuotias tyttö, jota kutsun tuttavallisemmin Älykääpiöksi, noitui Tuomaksen tai jotain, sillä se ihana ihminen jätti minut. Aivan kamalaa, siinä putosi elämältä pohja. Kaikki aivan ehdottomasti Älykääpiön syytä. Se käyttää sitä paitsi ihan varmasti jotain silikonitopattuja rintsikoita. Järkyttävää.
Minulla oli Vetokoira niminen kissa. Sen oudohko nimi tulee siitä, että se veti koiria puoleensa. Vetokoira oli hyvin älykäs kissa. Se osasi stepata ja tehdä voikukista seppeleitä, siksi olinkin siitä hyvin ylpeä. Nämä samat asiat kiinnostivat minua myöskin, siksi välillemme kehittyi kuuden vuoden aikana hyvin vahva ystävyysside. Yhtenä kesänä kävimme jopa Bulgariassa yhdessä steppaamassa eräässä koulussa. Olimme menestys. Eräänä päivänä kun tulin koulusta kotiin, näin Vetokoiran makaamassa keskellä autotietä kuolleena. Naapurin teinit kyykkivät kissani ympärillä ja sorkkivat sen jäännöksiä tikulla ja naureskelivat. Laitelan Miia (15v.) oli kuulemma harjoitellut autolla ajoa ja Vetokoira oli ollut tiellä. Järkyttävää.
Olin eräässä vaatekaupassa tarkoituksenani löytää juhlapuku ystäväni häihin. Olin etsinyt sopivaa pukua jo useamman tunnin ajan, kun vihdoin löysin sopivan. Se oli kaunis kesämekko, sellainen heleän värinen jossa oli pitsiä ja muuta kivaa. No, menin sovittamaan sitä ja se oli täydellinen. Vaihdoin vanhat vaatteet takaisin päälleni, ja kun kaivoin kukkarostani rahoja tarkistaakseni että ne riittäisivät, käsi ojentui oven alta ja sieppasi mekkoni. Tyrmistyneenä avasin sovituskopin oven ja näin mielipuolisesti kikattavan teinin häviävän nurkan taakse. Järkyttävää.
Matkustin junalla Turusta Helsinkiin. Kun löysin junasta oman paikkani, siinä istui teini. Pyysin häntä ystävällisesti siirtymään, mutta hän vain käski painumaan helvettiin. Huomautin hänelle siitä, että tuollainen käytös oli kovin epäkohteliasta, mutta hän vain nauroi vasten kasvojani. Mieleni pahoittaneena menin seisomaan vaunujen väliseen tilaan, siihen oven eteen. Kuinkas ollakaan, jostain kumman syytä tämän matkan aikana junan ovi repesi irti ja ilmavirta imaisi minut mukanaan ja lopulta mätkähdin keskelle maaseutua. Minä näin lehmän. Järkyttävää.
Eräänä päivänä ääni pääni sisällä sanoi "Miksi et kostaisi kaikkea kokemaasi vääryyttä?". Niin, miksipä en? Ei minulla ollut oikein mitään muutakaan tekemistä sinä päivänä.
Lukekaa ja kommentoikaa.
-----------
En oikein osaa määritellä mistä kaikki alkoi. Ehkä se kaikki oli vain monen tapahtuman summa, lopulta vain joku piuha naksahti poikki, kun sitä oli sahattu tarpeeksi kauan. Traumaattisista kokemuksistani voisin mainita muutaman.
Minulla oli aivan ihana poikaystävä, Tuomas. Ehdimme olla yhdessä vähän yli vuoden. Turha kai siitä on sen enempää kertoa, sana täydellinen riittänee kuvaamaa suhdettamme. Se nyt vaan oli niin ihana ihminen ja rakastin sitä ihan mielettömästi. Tuomas on niin hyvä ihminen, että se ei vois tehdä mulle pahaa, siitä olen varma. Kaikki on aivan ehdottomasti sen pikku hutsun syytä, ei epäilystäkään. Katsokaas, tämä 14-vuotias tyttö, jota kutsun tuttavallisemmin Älykääpiöksi, noitui Tuomaksen tai jotain, sillä se ihana ihminen jätti minut. Aivan kamalaa, siinä putosi elämältä pohja. Kaikki aivan ehdottomasti Älykääpiön syytä. Se käyttää sitä paitsi ihan varmasti jotain silikonitopattuja rintsikoita. Järkyttävää.
Minulla oli Vetokoira niminen kissa. Sen oudohko nimi tulee siitä, että se veti koiria puoleensa. Vetokoira oli hyvin älykäs kissa. Se osasi stepata ja tehdä voikukista seppeleitä, siksi olinkin siitä hyvin ylpeä. Nämä samat asiat kiinnostivat minua myöskin, siksi välillemme kehittyi kuuden vuoden aikana hyvin vahva ystävyysside. Yhtenä kesänä kävimme jopa Bulgariassa yhdessä steppaamassa eräässä koulussa. Olimme menestys. Eräänä päivänä kun tulin koulusta kotiin, näin Vetokoiran makaamassa keskellä autotietä kuolleena. Naapurin teinit kyykkivät kissani ympärillä ja sorkkivat sen jäännöksiä tikulla ja naureskelivat. Laitelan Miia (15v.) oli kuulemma harjoitellut autolla ajoa ja Vetokoira oli ollut tiellä. Järkyttävää.
Olin eräässä vaatekaupassa tarkoituksenani löytää juhlapuku ystäväni häihin. Olin etsinyt sopivaa pukua jo useamman tunnin ajan, kun vihdoin löysin sopivan. Se oli kaunis kesämekko, sellainen heleän värinen jossa oli pitsiä ja muuta kivaa. No, menin sovittamaan sitä ja se oli täydellinen. Vaihdoin vanhat vaatteet takaisin päälleni, ja kun kaivoin kukkarostani rahoja tarkistaakseni että ne riittäisivät, käsi ojentui oven alta ja sieppasi mekkoni. Tyrmistyneenä avasin sovituskopin oven ja näin mielipuolisesti kikattavan teinin häviävän nurkan taakse. Järkyttävää.
Matkustin junalla Turusta Helsinkiin. Kun löysin junasta oman paikkani, siinä istui teini. Pyysin häntä ystävällisesti siirtymään, mutta hän vain käski painumaan helvettiin. Huomautin hänelle siitä, että tuollainen käytös oli kovin epäkohteliasta, mutta hän vain nauroi vasten kasvojani. Mieleni pahoittaneena menin seisomaan vaunujen väliseen tilaan, siihen oven eteen. Kuinkas ollakaan, jostain kumman syytä tämän matkan aikana junan ovi repesi irti ja ilmavirta imaisi minut mukanaan ja lopulta mätkähdin keskelle maaseutua. Minä näin lehmän. Järkyttävää.
Eräänä päivänä ääni pääni sisällä sanoi "Miksi et kostaisi kaikkea kokemaasi vääryyttä?". Niin, miksipä en? Ei minulla ollut oikein mitään muutakaan tekemistä sinä päivänä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joo oli hauska tarina....jatka sitä...
Alku ainakin on lupaava, joten jatka jos vain jaksat. :)
Tämä on kirjoitettu sitten 40 asteen kuumeessa, että on voinut tulla vähän sekavaa juttua. Katsotaan, jatkanko tämän loppuun joskus. Ihmisten tappaminen on sairasta, siksi en mielelläni oikein kirjoittaisi siitä itse.
Älkää kokeilko tätä kotona.
---------------------
Todellakin. Ajatus alkoi kuulostaa koko ajan paremmalta ja paremmalta. Tietysti mieleeni tulivat kaikki huonot puolet, mitä siitä kaikesta voisi seurata. Hyvin mahdollista, että minut saataisiin kiinni tulevista teoistani ja pistettäisiin säilöön. Hah, kyllä se olisi sen arvoista. Elämälläni ei ollut minkäänlaista sisältöä, yhtä hyvin olisin voinut olla kuollut. Ensimmäistä kertaa elämässäni voisi tapahtua jotain jännittävää. Kaikesta parasta olisin kuitenkin se, että muut olisivat armoillani, en minä heidän, kuten aina ennen on ollut. Suloista, todellakin.
Ensimmäiseksi kostaisin Älykääpiölle. Tiesin missä se asui ja päätin aloittaa seuraamalla sitä ensin pari päivää ottaakseni selville milloin kannattaisi iskeä. Se asui sellaisessa sinisessä rivitalossa, jossa on kaksi kerrosta. Parin päivän tarkkailun jälkeen päädyin siihen lopputulokseen, että parasta olisi tappaa se aamulla koulumatkalla.
Torstaina vihdoin tuli sopiva hetki. Ei ollut silminnäkijöitä. Nyt piti toimia nopeasti.
"Apua! Auttakaa! Ystäväni sai sairaskohtauksen kesken juoksulenkin! Tulkaa apuun, tarvitsen jonkun pitämään hänestä kiinni, ettei satuttaisi itseään!". Juoksin Älykääpiön luo kyyneleet silmissä ja hätääntynyt ilme kasvoillani. Minä olen muuten pirun hyvä näyttelijä.
Se idiootti lähti mukaani ja minä hoputin sitä perässäni läheisen pururadan suuntaan. Päästyämme tarpeeksi kauas, niin ettei kukaan voinut nähdä, käännyin ja virnistin sille pahanenteisesti. Se ei tajunnut mistä on kyse, eikä varmaan edes ehtinyt tajuta, kun sen verran nopea olin. Iskin sitä nyrkillä mahaan ja se kaatui maahan. Viilsin sille naaman aika syvän haavan, niin että se ei pystyisi huutaa, sillä se sattuisi aivan liikaa. Sen jälkeen kurkku vaan auki ja sitten häivyin paikalta. Tietystä pisteestä ei ole enää paluuta ja taisin ohittaa sen pisteen juuri tuolla hetkellä.
Seuraavaksi olisi vuorossa Laitelan Miian, rakas naapurini ja Vetokoiran tappaja. Se oli aika yksinkertaista. Miia lintsasi koulusta aina aamutunnit, ja silloin hän oli yksin kotona. Soitin ovikelloa ja Miia tuli avaamaan.
"Mitä vittua hullulla ämmällä nyt on asiaa?". No johan pomppas. Hullu ämmä, minäkö? Tiesin, että tässä ei olisi hyvä alkaa riehua, sisälle oli päästävä, joten pidin ilmeeni rauhallisena.
"Mulla olis vähä asiaa, koskee Jannea". Se Janne oli Miian poikaystävä. Myi huumeita ja muuta hauskaa.
Miia epäröi hiukan ja mutisi jotain et tule sitten. Menin niitten olohuoneeseen ja Miian seuras perässä.
Siellä sitten hyökkäsin sen kimppuun. Ensin löin sen päätä niitten olohuoneessa olevaan lasipöytään ja sitten kun se oli menettäny tajuntansa raahasin sen niitten kylpyhuoneeseen ja nostin kylpyammeeseen. Laitoin vettä tulemaan täysillä ja kävin hakemasta keittiöstä konetiskiainetta ja kaadoin koko pakkauksen veteen. Vedin siltä ranteet auki ja lähdin tyytyväisenä kotiin tekemään ruokaa.
Mieleeni tuli, että voisin tyytyä neljään uhriin ja sen jälkeen häipyä maasta. Säästöjä oli pankissa tarpeeksi etelänmatkaan. Kävin myöhemmin iltapäivällä varaamassa matkan. Kaksi pääsisi vielä hengestään ennen lomaa. Tämähän oli kerrassaan hauskaa.
Tämä on aivan huippukamaa...
Seuraavaa uhriani menin väijymään keskustaan suurten vaatekauppojen läheisyyteen. Päätin valita uhrikseni nuoren tytön, jolla olisi blondit pitkät hiukset, paljon meikkiä, vaaleansiniset farkut ja vaaleanpunainen paita. Siksi juuri tuon näköisen, koska sellainen oli varastanut sen minun juhlamekkoni silloin joskus. Minun ei tarvinnutkaan odottaa kovin kauaa, kun jo näin uhrikseni sopivan tytön vähän matkan päässä. Hän oli poikaystävänsä kanssa liikkeellä.
Lähdin seuraamaan heitä. Olin niin lähellä, että pystyin kuulemaan, mitä he puhuivat keskenään. Poika halusi mennä ostamaan jonkun pelin jostain ja tyttö taas halusi mennä ostamaan jonkun tietyn vaatteen. Koska heillä oli kiire, päättivät he käydä molemmat äkkiä suorittamassa ostoksensa ja tavata bussipysäkillä vartin päästä. Sopi minulle.
Tällä kertaa olisi vaikeampaa, sillä paikalla oli paljon ihmisiä ja turvakameroita oli joka puolella. Toimin ehkä hieman huolimattomasti tällä kertaa, mutta ajattelin että ei kai tässä mitään voisi hävitä.
Menin puhuttelemaan tyttöä "Anteeksi, mutta satuin kiinnittämään huomiota teidän ulkonäköönne, joka kyllä on varsin huomiota herättävä. Siis, tehän olette todella kaunis! Saanen esitellä itseni, Camilla Rosendahl, mallitoimisto Modelsista". Tyttö katsoi minua ensin hieman epäillen, mutta pian hänen kasvoiltaan alkoi loistaa innostus. "Heti kun näin teidät, ajattelin, että siinä on todellakin ainesta vaikka miksi! Tulkaa toki mukaani, niin pääsette heti koekuvauksiin". Äiti oli varmasti varoitellut tätäkin tyttöä vieraiden mukaan lähtemisestä, mutta minä näytin varmasti hyvin vakuuttavalta. Olin kaunis, hyvin kaunis. Tänä aamuna olin meikannut kasvoni huolellisesti ja valinnut tyylikkäät vaatteet. En minä voinut olla vaarallinen, en minä voinut valehdella, minun mukaani voisi lähteä huoletta. Kaikki meni täydestä. Tyttö lähti mukaani.
Sanoin mallitoimiston olevan vain vähän matkan päässä ja että voisimme mennä sinne autollani. Tyttö oli unohtanut täysin poikaystävänsä ja esitteli innoissaan kaikenlaisia kysymyksiä ja minä vastailin niihin mahdollisimman todentuntuisesti. Ajoin erääseen parkkihalliin. Käskin tyttöä odottamaan autossa, sillä minun olisi soittava ensin eräs tärkeä puhelu. Heitin tytölle uusimman Voguen ja käskin selailla sitä odottaessa. Olin puhuvani puhelimessa, mutta oikeasti tarkoituksenani oli tarkastaa, että paikalle ei olisi muita. Otin käsilaukusta pienikokoisen aseen, jonka olin viime kerralla kun vierailin vanhempieni luona ottanut isäni asekaapista salaa. En oikein osannut ampua, mutta tarpeeksi kuitenkin. Tyttö istui autossa ikkuna auki. Oli kesä ja tukahduttavan kuuma. Toimin hyvin nopeasti. Työnsin aseen tytön ohimolle ja ammuin. Ei se edes ehtinyt huutaa, kuoli nopeasti. Kuitenkin olin aiheuttanut sen verran ääntä, että tiesin parhaaksi häipyä paikalta mahdollisimman nopeasti. Ajoin muutaman kymmenen kilometrin päässä olevalle metsätielle ja jätin sinne auton, jonka olin varastanut aikaisemmin aamulla. Tiesin, että riski jäädä kiinni kasvoi koko ajan, mutta en jaksanut välittää. Kävelin muutaman kilometrin metsän läpi (olin suunnitellut reitin etukäteen) kunnes tulin omakotialueelle. Metsässä samoilun jälkeen olivat vaatteeni likaistuneet ja hiuksiini oli tarttunut roskia. Ei haitannut minua, sillä se kaikki kuului suunnitelmaan.
Olin valinnut viimeisen uhrini edellispäivänä kun olin käynyt kävelemässä juuri tällä samaisella alueella. Se oli sellainen mustiin pukeutuva masentava tyyppi. Kun olin yläasteella, minua oli kiusannut suunnilleen samannäköinen tyttö ja silloin kerran junassakin oli minulle vittuillut sen näköinen teini. Sillä oli vahvat mustat rajaukset, mustaa huulipunaa, värjätyt mustat hiukset ja mustat vaatteet, kesäkuumallakin.