Vitsiä pukkaa

Parisuhteita

Työkaverini lähettivät minulle epätavallisen synttärilahjan, mukavan vuoteenlämmittimen. Valitettavasti vaimoni ei antanut minun pitää häntä.

Rouva Virtanen lukee lääkärikirjaa.
- Taivaan vallat! Olen sairastunut malariaan!
- Älä höpötä. Eihän sinulla ole mitään oireitakaan, sanoo aviomies.
- Tässä sanotaankin, ettei aluksi huomaa mitään.

Muuan nainen sanoi kutsuilla tapaamalleen miehelle:
- Näytätte aivan kolmannelta aviomieheltäni.
- No, sepäs sattui. Montako kertaa olette ollut naimisissa?
- Kaksi.

Vaimo on palaamassa matkoiltaan ja soittaa kännykällä.
- Huomenna on vieraita tulossa. Oletko muistanut ostaa kalkkunan?
- Kyllä. Tilasin edullisesti netistä.
- Kai se on kotimaista laatua?
- Kyllä. Ja viihtyy hyvin.

- On se sitten epäoikeudenmukaista, että pojat juoksevat kovempaa kuin tytöt.
- Jos olisi toisin päin, niin ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon ennen alkuaan.

John Miltonin ensimmäinen vaimo kuoli samoihin aikoihin, kun kuuluisa runoilija tuli sokeaksi. Kun Milton meni uusiin naimisiin, joku ihmetteli, miten hän vielä sokeanakin oli löytänyt uuden puolison.
- No, löysinpähän vain. Mutta sanonpa, että jos Jumala rankaisisi minua vielä kuuroudellakin, olisin Englannin onnellisin mies!

Ja muuta hauskaa

Puberteetti-ikäinen tyttö kysyi myyjältä:
- Saako nää housut vaihtaa, jos mun vanhemmat sattuis tykkään niistä?

Tämä palapeli on psykologien kehittämä. Se valmistelee lapsia kohtaamaan elämän vastoinkäymisiä. Kokosi sen miten päin tahansa, se on aina väärin koottu.

- Miksi olet maalannut auton toisen kyljen keltaiseksi ja toisen siniseksi?
- Ajattele, miten todistajien lausunnot menevät ristiin.

- Ajelimme vaimoni kanssa viime sunnuntaina kesämökkinne ohi.
- Kiitos.

Mies meni kirjastoon ja kysyi kirjastonhoitajalta:
- Onko teillä kirjaa, jossa neuvotaan, miten tehdään itsemurha?
- Juu, tuolla perähyllyn keskivaiheilla, neuvoi kirjastonhoitaja.
Mies meni, tuli kohta takaisin ja sanoi moittivaan äänensävyyn:
- Ei siellä ollut sellaista.
- Eikö olekin epärehellistä, sanoi kirjastonhoitaja. Kukaan niitä kirjoja lainanneista ei ole palauttanut lainaansa.

Mies selitti kaverilleen ensikokemustaan pienkoneessa yhdessä ohjaajan kanssa.
- Oli se kauheaa, mies tunnusti. Kun opettaja sukelsi koneella alas, kaikki entiset syntini kulkivat filminauhana silmieni ohitse.
- Mitä sinä sitten teit, kaveri ihmetteli.
- Minä pyysin opettajaa tekemään saman tempun vielä viisi kertaa.

- Olin siinä kaksikymppinen, kun lääkäri kielsi minulta ryyppäämisen siksi, että aivoni kärsivät siitä.
- Mikset sitten noudattanut käskyä?

Mies asioi Kelan luukulla. Virkailija kysyi:
- Oletteko naimaton, naimisissa, eronnut vai leski?
- En tiedä vielä, vaimo meni aamulla sairaalaan.

- Eläimet vievät koko omaisuuteni. Lompakkoni on hukassa, autoni kateissa, bassoni kanissa ja verokarhu on vienyt palkkani. Ja jos näin jatkuu, niin minut hukka perii.

Opetushallitus määrittelee tavoiteltavan vieraan kielen taidon nykyään niin, että se on riittävä, kun henkilöltä otetaan äidinkieli pois eikä hänestä tule mykkä.
097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Mummo73 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu