Olisin aivan varmasti hajonnut. Koko pääsykokeisiin lukemisen ajan pohdin vain sitä, että mitä, jos en pääsekään sisään. Olin aivan masentunut. Tuntui, että teen koko työtä ihan turhaan. Tuijotin seiniä. Maailma hämärtyi.
Kyse ei todellakaan ole haudanvakavasta asiasta, mutta tuossa tilanteessa vain tuntui, että ne viisi tuntia sanelevat koko tulevaisuuteni. Nyt kaikki on ohi.
Se kumma juttu on se riemu, kun pääsin sisään. Jos en olisi päässyt, en varmasti olisi hakenut toista kertaa. Elämäni olisi varmasti hajonnut. Jotenkin ihailen sellaisia ihmisiä, jotka jaksavat vuodesta toiseen hakea ja hakea. Minä olisin hajonnut. Vaikka olen sisällä, niin silti joskus pohdin yksin illalla, että mitä, jos en olisi päässyt. Sitten jotenkin havahdun siihen onneen, että olen päässyt, mutta en tunnu tajuavan sitä.
Ei kukaan jaksa kuunnella kannustuspuheita: Kyllä sä pääset" tai "No jos et nyt pääse, nii sit ens vuonna tai seuraavana tai sitä seuraavana tai..." En tiedä, miksi haluan kaiken juuri heti nyt, mutta siltä vain tuntuu. Ajattelen typerästi. Siksi haluankin muistuttaa, että elämän voi elää monella tapaa. Opiskeluhan on loppujen lopuksi vain opiskelua ja yö työtä.
Kyse ei todellakaan ole haudanvakavasta asiasta, mutta tuossa tilanteessa vain tuntui, että ne viisi tuntia sanelevat koko tulevaisuuteni. Nyt kaikki on ohi.
Se kumma juttu on se riemu, kun pääsin sisään. Jos en olisi päässyt, en varmasti olisi hakenut toista kertaa. Elämäni olisi varmasti hajonnut. Jotenkin ihailen sellaisia ihmisiä, jotka jaksavat vuodesta toiseen hakea ja hakea. Minä olisin hajonnut. Vaikka olen sisällä, niin silti joskus pohdin yksin illalla, että mitä, jos en olisi päässyt. Sitten jotenkin havahdun siihen onneen, että olen päässyt, mutta en tunnu tajuavan sitä.
Ei kukaan jaksa kuunnella kannustuspuheita: Kyllä sä pääset" tai "No jos et nyt pääse, nii sit ens vuonna tai seuraavana tai sitä seuraavana tai..." En tiedä, miksi haluan kaiken juuri heti nyt, mutta siltä vain tuntuu. Ajattelen typerästi. Siksi haluankin muistuttaa, että elämän voi elää monella tapaa. Opiskeluhan on loppujen lopuksi vain opiskelua ja yö työtä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
eikä maailmani mitenkään musertunut. Alalle olen halunnut 8-vuotiaasta saakka ja erittäin palavasti. Pari kyyneltä tuli mutta eipä sen kummempaa. Kauheampaa olisi jos mulla olisi vaikka diagnosoitu olevan syöpä tai joku läheinen olisi kuollut. Asiat on loppujen lopuksi niin hyvällä mallilla, että mitä väliä jos kouluun pääsy vähän viivästyy?
Tein pääkkäreitä ennen kirjoituksissa omasta mielestäni aivan helvetin hyvää työtä ja ajattelin että tässä on saavutusta tälle vuodelle, jolloinka pääsykokeisiin lukeminen oli vähän mitä oli. Vaan eipä jäänyt sisäänpääsy kovin monen pisteen päähän eli olen aika tyytyväinen "saavutuksestani". Olen aina pitänyt juuri tätä tiedekuntaa vähän sellaisena saavuttamattomana unelmana, mutta kyllä se sisäänpääsy taisi olla aika realistinen minulle. Aika positiivisella mielellä olen siis nyt menossa vajaan vuoden päästä yrittämään uudelleen ja jos ei silloinkaan tärppää niin so what? Ajattelin suunnitelma B:nä käydä toisen tutkinnon siinä välissä ja hakea sen jälkeen uudestaan. Kaksi arvostettua, toisiaan täydellisesti tukevaa tutkintoa ei varmaankaan ainakaan hankaloita työllistymistä tulevaisuudessa.
Itse olen ainakin kääntänyt sisäänpääsemättömyyteni positiiviseksi jutuksi, enkä ota mitään turhia paineita. En oikein ymmärrä niitä ihmisiä jotka hakevat vuosi toisensa perään samaan kouluun hirveässä paniikissa, eivätkä tee mitään muita suunnitelmia siinä välissä. Varmasti se paniikki kasvaa siinä vuosi vuodelta, kun alkaa jo ikää kertyä..