osa-aika eläkeläinen

Onko meitä (teitä) paljon tällä palstalla kirjoittelevia, jotka vielä jaksavat olla mukana työelämässä? Kuinka paljon jää energiaa vielä muuhun työpäivän jälkeen, vai jääkö ollenkaan?
4406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen 63 vuotias. Ajan kaupunkiliikentessä bussia.Meinaahan tuo homma jo käydä voimille.Säännöllisen epäsäännölliset työajat.Mitään sosiaalista elämää et voi suunnitella kolmea päivää kauemmaksi.Joko heräät aamuvuoroon klo 4.ltä, tai iltavuorosta olet kotona noin klo 1 yöllä. Vapaa-ajat odotat työvuoron alkamista.Ei totisesti jää enää voimia vapaa-ajan harrastuksiin.Toisaaltaan- työajat ovat sellaiset että normaalia työpäivää tekevät, vapaat viikonloput saava, ei voi edes seurustella meikäläisen kanssa.

Äänestä

Sanonpahan vain, että on pannut elämän kiireiseksi. Kun olin työelämässä, saatoin välillä toimitella joitakin omia asioitani työajalla. Nyt kaikki pitää aina tehdä omalla ajalla.

Äänestä

Lähden aamulla seitsemän aikaan fillaroimaan töihin ja kotiin tulen puoliviideltä, sitten ruoanvalmistus.
Syönnin jälkeen ei jaksa enää eväänsä liikauttaa.
Viikonloput menee levätessä että jaksaa taas seuraavan viikon käydä töissä.
Energiaa ei oo muuhun, kaikki harrastukset on loma-aikaan.

Äänestä

jäin 56-vuotiaana, jotta aikaa jäisi muullekin kuin työnteolle. Suosittelen. Nyt 63-vuotiaana olen oikea eläkeläinen ja nautin: ei aikatauluja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohjoisen lintu kirjoitti:

Onko meitä (teitä) paljon tällä palstalla kirjoittelevia, jotka vielä jaksavat olla mukana työelämässä? Kuinka paljon jää energiaa vielä muuhun työpäivän jälkeen, vai jääkö ollenkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu