koiran ohitus

Meillä on 1,5v sakunarttu, tottista ollaan oltu ja kokeisiin tähdätään, mutta toi muiden koirien mallikas ohitus uupuu. Parhaat vinkit kiinnostais, miten ovat muuta saaneet remmi-intoilijan kuriin. Remmissä kuitenkin kulkee vetämättä, mutta muiden koirien ohitus....grrrrr!
2392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yritäpä saada oman Spl-alaosastosi kautta itsellesi sen verran treenikavereita, että pääsette porukalla harjottelemaan.

Omissa ryhmissä näiden nuorten epävarmojen kanssa on oikeastaan toiminut parhaiten sellanen menettely, että ennen k.o. harjotuksia (häiriöttömällä paikalla aluksi) ollaan vaan menty peräkanaa sellanen lenkki,(saavat vetää ohjaajat eivät puutu mitenkään muutakuin tulevat vaan peräkkäin), etteivät ota toisiinsa kontaktia, mutta saavat tehtyä matkan aikana tarpeensa ja kun jokainen on karvansa laskenut ja silminnähden rauhottunut ja ovat jo kiinnostuneita toistensa hajumerkeistä (saavat kyllä siten tutkittua, että millanen tyyppi siinä edellä menee).
Sitten koko letka kääntyy menosuuntaan ja ensinnä mennyt tulee viimeisenä.

Ihan ihmeesti rauhottaa koiria, kun saavat sellaisen laumatunteen ja sen jälkeen ollaan sitten kenttätottelevaisuutta voitu ottaa kahdella koiralla eikä ohjaajien aika mene konfliktien luomiseen ja tyhjään käskyttämiseen ja riuhtomiseen, jolla ei ole mitään muuta kuin negatiivista vaikutusta koiriin.

Myöhemmin sitten ollaan sovittu, että mennään jo jonkin marketin parkille harjottelemaan n.k. kaupunkiosuutta varten ja kyllä se saksanpaimenkoira oppii yllättävän joutuin.

Äänestä
  • pitääpä koota rinki metsän puolelle, en kuitenkaan usko olevani ainoa tämän ongelman kanssa painija.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokeeseenko? kirjoitti:

Meillä on 1,5v sakunarttu, tottista ollaan oltu ja kokeisiin tähdätään, mutta toi muiden koirien mallikas ohitus uupuu. Parhaat vinkit kiinnostais, miten ovat muuta saaneet remmi-intoilijan kuriin. Remmissä kuitenkin kulkee vetämättä, mutta muiden koirien ohitus....grrrrr!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu