Tervetuloa

Olin tuossa puolen päivän jälkeen erittäin kauniissa ja aurinkoisessa syyssäässä tavanomaisella ajolenkillä. Vastaan tuli vain yksi (1) motoristi! Missä muut?
Ei ole pyöräily tällaisella ilmalla mitään erikoista exstreme-urheilua. Puetaan päälle vain riittävästi, ettei tule kylmä.
111256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

hieno ajelusää. Merilapin alueella noin 4 astetta ja aurikoista oli iltapäivällä. Mutta ei ketään muuta motoristia Kemin ja Tornion välillä kello 14-17 aikoihin. Loistava keli! Huomiseksi luvattu 9 astetta, joten ajokausi vain jatkuu parempana. Ei edes ollut kylmä. Pikemminkin päinvastoin. Pukeutumiskysymys.

Äänestä

Näin liikenteessä noin 15 moottoripyörää, joten täällä ainakaan ei vielä olla luovuttamassa, Tämän uuden koko vuoden vakuutuksen ansiosta prätkiä varmaan näkyy vielä marraskuussakin.

Äänestä
  • Joo, olin tänään iltapäivällä 15.10. minäkin Aurajoen rannassa paskavispaamon kohdalla parkissa.
    Kun muita ei näkynyt, ajelin siitä Naantalin autiota rantaa ihailemaan.

    Äänestä

Vein äsken pyörän talliin. Nautiskelin vielä viimeiset kurvit. Vakuutus on voimassa kuun loppuun mutta muut (teko)syyt estävät ajamisen. Kolme muuta pyörää näkyi sadan kilsan matkalla. Niin ja yksi mp-poliisi - okei siis neljä motoristia. ;) Parin kuukauden päästä alkaa päivä taas pidentyä, sitten kohta on messut ja sen jälkeen seuraava kausi jo lähellä jos myönteisesti ajatellaan. Tämän odotteluajan voi käyttää kesän reissujen muisteluun ja ensi kesän reissujen suunnitteluun...

Äänestä

Istuskelin Nikkilän esson,ulkopöydässä tsufeella

niin kyl siitä ainakin 20 prätkää meni ohi,pahvimukillisen aikana.Mut koht se loppuu tääki riemu,peukele.

Äänestä

vielä ajellaan, ei siinä mitään.Autoilijoita vähän ihmettelen, keväästä puhutaan, ja aivan syystä, siitä etteivät ota pyöriä huomioon, ja nyt kun ajaa jonkun kotilon perään, niin hyvä ettei pysäytä tienpenkereelle että varmasti pääsisi ohi, tuntuu niin tyhmältä.Kyllähän se autoilijalta riittää, että ei aja eteen tai kiilaa sivulle, siis pitää silmänsä auki, kyllä pyörällä sitten ajaa ohi :) kun katsoo sen tarpeelliseksi.

Äänestä

töistä prätkällä.Ei ole tosin kovin pitkä matka kotio,mutta mukava on silti ajella.
Ja tuleehan siinä samalla testattua ajovaloja.

Äänestä
  • oli mukava heittää vähän pidempi lenkki mitä olisi tarvittu,mutta lenkin jälkeen menin lämpöiseen saunaan ja otin muutaman oluen.
    Siinä oli toimiva paketti.Nyt jo aamulla vaihdettiin uudet renkaat alle ja taas pyörä toimii hienosti mutkatiellä.

    Äänestä

Tänä aamuna täällä etelässäkin oli mopon satula jääriitteessä. Kaivoin nyt sitten nöyrästi esille auton sisätilalämmittimen ja piuhan, jotta tuulilasi sulaa ;-(
Ja edelleen kylmeneviä aamuja on luvattu, joten kaipa on pakko luopua pyörän käytöstä työmatka-ajoihin tällä erää. Parin viikon päästä pyörä on talviteloilla.

Tätä ounasteli, kun pesin ja vahasin auton eilen talvikuntoon ...

Äänestä

Lokakuussa on kuitenkin aika vähän hyviä ajopäiviä. Siksipä seisoo, eli en viitsi maksaa vakuutuksia muutamasta ajopäivästä. Tulee suhteettoman kalliita kilometrejä.

Äänestä
  • ajopäivästä?
    Kyllä sitä voi ihan jokapäivä ajaa.
    No onhan jo moni nyhverö jo lopettanut ajamisen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ajelemaan! kirjoitti:

Olin tuossa puolen päivän jälkeen erittäin kauniissa ja aurinkoisessa syyssäässä tavanomaisella ajolenkillä. Vastaan tuli vain yksi (1) motoristi! Missä muut?
Ei ole pyöräily tällaisella ilmalla mitään erikoista exstreme-urheilua. Puetaan päälle vain riittävästi, ettei tule kylmä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu