Milloikahan nämä toimeentulotuki normit on muuten viimeksi päivätty? Epäilenpä että kauvan sitten ennen euroo viimevuosituhannen puolella.
Viimeinen
käyttöpäivä?
6361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Normit on 80-luvulta. Silloinhan herrat päätti myös Kelankin korvaustaksoista (lääkärinpalkkot jne).Korvataan 60% 'taksan' mukaisesta hinnasta.
Nämä taksat ovat edelleen 80-luvun tasolla.
Eli todellinen korvaus 20-30% kustannuksista, jos sitäkään.
Ja parannusta ei näy. Tosin lupauksia tulee taas kerran vaalien takia ja ne unohdetaan, kun
tullut valituksi eduskuntaan.
Väittäisin kyllä että ysikyt luvun alussa sillon Ahon hallitus rukkasi koko toimeentulotuen uudeksi.
Toimeentuloperusteita muutettiin kertaheitolla niin että esimerkiksi Perusosa kattaa seuraavat menot: ruoka, henkilökohtaiseen ja kodin puhtauteen liittyvät menot paikallisliikennemaksut puhelimen käyttömenot, TV-lupa, sanomalehden tilaus, internetin käyttökulut ym. informaatiomenot, vaate- ja jalkinemenot, harrastus- ja virkistysmenot, ilman lääkärin määräystä hankitut lääkkeet, hoitotarvikemenot sekä muuhun kuin sairauden hoitoon määrätyt lääkkeet, muut jokapäiväiseen toimeentuloon liittyvät menot
Perusosan lisäksi otetaan tarpeellisen suuruisina huomioon seuraavat menot: kohtuulliset asumismenot, kohtuulliset sähkö- ja kotivakuutuslaskut, julkisen terveydenhuollon poliklinikka-, terveyskeskus- ja sairaalamaksut, lääkärin sairauden hoitoon määräämät lääkkeet, julkisen hammashuollon maksut, lasten päivähoito- ja iltapäiväkerhomaksut, työmatkakulut halvimman matkustustavan mukaan
Toimeentulotukilaskelmassa huomioitavat tulot ja varallisuus
Tuloja ovat hakijan ja tämän perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot.
Tuloina ei kuitenkaan huomioida vähäiseksi katsottavia avustuksia ja ansiotuloja, äitiysavustusta, eläkkeensaajan tai lapsen hoitotukea, vammaistukea, työvoimapoliittisessa koulutuksessa olevan ylläpitokorvausta eikä perheen alle 18-vuotiaan lapsen tuloja siltä osin kuin ne ylittävät hänen omat elinkustannuksensa.
Ansiotuloista jätetään tuloiksi huomioimatta vähintään 20 % - kuitenkin enintään 150 €/kk (ajalla 1.4.2005-31.12.2006).
Varoiksi lasketaan hakijan ja tämän perheenjäsenten käytettävissä olevat varat.
Varoina ei kuitenkaan huomioida hakijan tai hänen perheensä käytössä olevaa vakinaista asuntoa, tarpeellista asuinirtaimistoa, tarpeellisia työ- ja opiskeluvälineitä eikä perheen alle 18-vuotiaan lapsen varoja siltä osin kuin ne ylittävät hänen omat elinkustannuksensa.
Tuloina ei kuitenkaan huomioida...
työvoimapoliittisessa koulutuksessa olevan ylläpitokorvausta...
Tätä osaa ei kenties noudateta, sillä olen muistavinani, että työvoimapoliittisen koulutuksen ajalta saamastani toimeentulotuesta oli vähennetty myös ylläpitokorvaus (eli "ruokaraha", kuten me sitä kutsuimme). Sen sijaan paikallisliikenteen kuukausilippu oli hyväksytty menoksi, kuten se hyväksytään työssäkäyviltä.
Muistan tämän siksi, että se antoi lähipiirilleni aiheen nälviä kaikenlaisen yritteliäisyyden kannattamattomuutta - näihin se luki siis paitsi satunnaistyöt myös työvoimapoliittisen koulutuksen vähäisine taloudellisine lisäetuuksineen, jotka siis sosiaalitoimisto noukki pois kuin rusinat pullasta.
ei noudateta!!! Itse olen ollu työvoimakoulutuksissa ja parhaillaan olen työelämävalvennuksessa niin ei minulla ollaan koskaan katottu sitä 8e/pv ylimääräseksi.. Onhan tuokin naurattavan pieni summa työstä mutta kyllä se 160e/kk on ihan kiva lisä kuin et ei mitään.. Ja kyllä se on aina mulla ollu itsestäänselvänä soskussa et ei ne sitä kato tuloksi.. ei missään nimessä!!
aika tarkkaan samalla tasolla vuonna 1987, sen jälkeen nousi hieman, ja säästötoimilla palautettiin taas alas.
No tuota tietoa olen juurikin kaivannut jos nyt vielä kertoisit mistä tiedon olet kaivellut esiin olisin ikikiitollinen. Olis näet tarkoitus tehdä pienimuotoinen tutkielma polliitikkojen ja muiden päättäjien iloks ja huvitukseksi, että saatais tämä köyhyys keskustelu taas vähän lämpenemään näin vaaleja odotellessa!