Asuntoyhtiöiden hallitus- ja osakasosaaminen

Tämän palstan aiheesta, isännöinti ja huoltoyhtiöt, kirjoittavien tiedon ja alan yleisen tuntemisen taso on huolestuttava. Vilpittömästi toivon, että valtaosa kirjoittajista eivät osallistuisi hallitustyöskentelyyn tai edes olisivat osakkaita asuntoyhtiöissä. Pelkään kuitenkin toista. Haluaisin herättää keskustelun siitä, millä tavoin Suomen asunto-osakeyhtiöiden hallitusten jäsenten ja riviosakkaiden tieto-taitoa voitaisiin parantaa ja miten esim. hallitustyöskentelyyn saataisiin ammattimaisempaa otetta siten, että tunne- ja nippelitason asiat jäisivät vähitellen pois. Millaisia keinoja mielestänne tulisi käyttää tai miten tilanne paranisi nykyisestä?
282717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Olen itsekkin huolestunut ja todella kyllästynyt tähän tilanteeseen.
Hallituksen kokoukset pelkkää paskan jauhantaa menneen kesän kalareissuista ym. Päätöksiä saa oikein pyytämällä pyytää, kun keskustelu rönsyää aina täysin sivupoluille, as.oy-laista ei hajuakaan.
Hallituksen jäsenet monet ovat hallituksessa ainoastaan jotenkin hyötyäkseenomasta asemastaan.
En tiedä, mikä neuvoksi.
Ammattihallitus voisi olla yksi vaihtoehto, mutta suostuvatko osakkeenomistajat sellaiseen, kaikki kun pitäisi olla ilmaista.

Äänestä

ammattitason kohottaminen olisi numero yksi. On yhtiöitä, joissa on ns. ammtti-isännöitsijä, mutta yhtiön asioita hoidetaan silti aivan ammattitaidottomasti. Tämän väitteeni perustan siihen, että tiedän yhtiöitä, joiden päätöksiä on
tuomittu laittomiksi oikeusasteissa, vaikka yhtiöissä on ollut ammatti-isännöitsijä. Muistelisin, että joitakin aikoja sitten joku Kiinteistöliiton ihminenkin arvosteli julkisesti isännöitsijöiden ammattitaitoa (apukoulu-ilmaus).

Toiseksi hallituksissa pitäisi olla edes yksi jäsen, jolla olisi joku tutkinto as.oy-hallitustyöskentelystä. Osakkaille ei tekisi yhtään pahaa hankkia as.oy-laki luettavaksi. Osakkaiden pitäisi ymmärtää, että useimpien ihmisten arvokkainta omaisuutta eli asuntoa pitäisi hoitaa kunnolla ja oikein eli hallituksen jäsenten valintaan huolellisuutta! Asennemuutosta tarvitaan!

Äänestä
  • ammattihallituksia! Monet hallituksen jäsenet eivät tosiaan tiedä mitään as.oy-laista, yhtiöjärjestyksen merkityksestä puhumattakaan. Niin kuin AIT sanoi, on jäseniä, joita kiinnostaa vain oma etu! Ammattihallitus maksaa, totta kai, kaikki hyvä maksaa. Luulen, että pitkässä juoksussa ammattihallitus ei olekaan niin kallis, ja kun otetaan vielä huomioon kaikki turhat riidat, niin ainakin asumisen laatu kohoaisi. Pois maallikot as.oy-den haalituksista, tai ainakin joku pakollinen tutkinto.

    Äänestä

Jonkunlaista koulutusta pitäisi hallituksenjäsenille saada järjestettyä, nimittäin jos vielä taitamattomien hallituksen jäsenten lisäksi yhtiössä on harrastelija isännöitsijä, niin silloin on taloyhtiössä asiat tosi huonosti.
Miksei vaikka kansalais/työläisopistoissa voisi järjestää kursseja kaikille asiasta kiinnostuneille, täten saataisiin vähän tolkkua taloyhtiön päätöksentekoon.
Yksi mikä on tärkeintä, että taloyhtiöön valitaan isännöitsijä joka on pätevä ja valvoo että yhtiötä koskevat päätökset tehdään lainmukaisesti.

Äänestä

Periaatteessa olisi hyvä jos hallituksen jäsenet tuntisivat alan lakitietoa jonkin verran.
Tilanne on useassa yhtiössä valitettavasti se, että isännöitsijälle ja hallituksen pj:lle ei anneta sitä valtaa mikä heille on jo yhtiöjärjestyksen mukaan myönnetty. Toisaalta moni pj ei uskalla kantaa vastuuta päätöksistään vaan haluaa myös pieniin päivänselviin päätöksiin koko hallituksen tuen.

Hallitus on nimennyt isännöitsijän ja sen pitäisi myös antaa hänelle työrauha. Miksi maksaa huomattavia palkkioita siitä, että itse kuitenkin haluaa puuttua kaikkiin yhtön asioihin.

Meillä ollaan muutama vuosi toimittu enimmäkseen s-postin välityksellä ja tarvittavat päätökset on näin saatu tehtyä nopeasti ja vaivattomasti. S-postitse tehdyt päätökset kirjataan seuraavan kokouksen pöytäkirjaan nimenomaan s-posti keskustelujen aikaansannoksina.
Kasvokkain tapaamme n. 4 kertaa vuositasolla ja tämä järjestely on toiminut meillä todella hyvin.
Näistä 4 kerrasta 1 on yhtiökkouksen jälkeen pidettävä järjestäytymiskokous ja 1 tilinpäätöskokous.

Äänestä
  • sähköpostikokoukset.Saako jokainen kuulla kaikkien puheenvuorot ja pidättekö oikein äänestyksen.Entäs eriävä mielipide.

    Äänestä

  • Hyvinmenee kirjoitti:

    sähköpostikokoukset.Saako jokainen kuulla kaikkien puheenvuorot ja pidättekö oikein äänestyksen.Entäs eriävä mielipide.

    Yleensä isännöitsijän kanssa työstämme ehdotuksen jonka isännöitsijä lähettää kaikille hallituksen jäsenille, olen siis itse hallituksen pj.
    Tätä ehdotuksta kukin kommentoi tai hyväksyy kopioiden vastauksensa kaikille muille. Yleensä asia päätetään yksimielisesti heti kättelyssä, mutta tietenkin jokin asia voisi vaatia pitkääkin keskustelua ja mahdollisesti "pöydälle jättämistä" seuraavaan kokoukseen.
    Tämän systeemin ehdottomia etuja ovat nimenomaan kaipaamiasi tunne ja nippelitason asioiden poisjääminen ja lisäksi tehokkuus.
    Ammatti-ihminen tekee aloituksen muodollisesti oikein ja asian käsittely pysyy asiallisena vaikka siihen tulisikin muutoksia jos sama ammattilainen palautteen saatuaan sen perusteella tekee uuden esityksen.
    Toistaiseksi emme ole s-postipäätöksissä joutuneet kirjaamaan eriävää mielipidettä vaikka mikään ei sitä estäisikään.
    Suurin etu on mielestäni järjestelyn tehokkuus, hallitus toimii "koko ajan" ja yhtään päätöstä ei tarvitse viivästyttää kokousta odotellessa. Muutama minuutti s-postiin vastaamiselle kaikilla hallituksemme jäsenillä löytyy miltei päivittäin, mutta yhteisen ilta-ajan sovittaminen voi olla todella vaikeaa. Tästä hyvä esim. on kun yritimme lokakuun alussa löytää kaikille (tällä hetkellä isännöitsijä 4) sopivaa aikaa marraskuun 7 päivän jälkeen, ensimmäinen ja ainoa sopiva oli marraskuun 30.
    Meillä tämä toimii hyvin ja toivottavasti seuraavassa yhtiökokouksessa valitaan hallitus joka pystyy jatkamaan samalla linjalla.

    Äänestä

  • jarkko kirjoitti:

    Uskon, että tuo on tehokkaampaa ja toimii. Mutta tuo riippuu todella paljon hallituksesta.

    Tuollainen hallintomalli toimii, jos puheenjohtajalla on muiden jäsenten todella hyvä luottamus ja isännöitsijäkin on toiminut taloyhtiössä jo jonkin aikaa. Lisäksi taloyhtiössä ei voi olla esim. menossa jotain vaikeaa remonttia, sillä sähköpostissa tuollaisten asioiden käsittely voi olla vaikeaa.

    Lisäksi hallituksen pitää olla yhtenäinen eli kaikilla jäsenillä on samanlainen visio miten hoitaa asioita.

    Jos jokin noista ehdoista ei täyty, niin kokouksien määrä kasvaa.

    Lisäksi toiset taloyhtiöt ovat vain riitaisampia ja se yleensä heijastuu myös hallitustyöskentelyyn.

    Olen itse ollut kuvailemassi hallituksessa ja pidin todella työskentelystä siitä. Valitettavasti olen nyt sellaisessa hallituksessa, jossa tuo ei käy. Meillä on isoja remontteja, hallituksen sisällä on erimielisyyttä toimintatavoista ja taloyhtiökin on suhteellisen riitaisa. Voin sanoa, että työskentely on moninkertaisesti raskaampaa.

    Joten sinun kannattaa nauttia tuosta niinkauan kun sitä kestää, koska voin sanoa, että byrokraattisempi vaihtoehto on todella raskas. Olen noiden haittapuolien takia harkinnut jopa eroa hallituksesta.

    Äänestä

  • S-posti on tosiaan näppärä tapa hoitraa asioita, ainakin sellaisia, joista ei tarvitse kauheasti vääntää. Mutta mitäs teet, kun yhdelläkään muulla hallituksen jäsenellä ei ole sähköpostia käytössään?
    As. oy-laki on helppo tulostaa netistä. Luulisi, että jokainen, joka hallitukseen suostuu, opettelee oman taloyhtiönsä yhtiöjärjestyksen. Eipä vain viitsi edes sitä tehdä, olen huomannut.
    Ammatti-isännöitsijä on iso apu, mutta ei hänkään kaikkea tiedä.
    Lillukanvarsissa pyöriminen ja omien asioitten ajaminen ovat arkea myös meillä.

    Äänestä

asia ei ole kovinkaan helppo ratkaista. Etenkään pienissä yhtiössä joissa on vähän ihmisiä.

Itse ostin keväällä erittäin halvan sijoitusyksiön pienkerrostalosta jossa on kahdeksan asuntoa.
Tämän talon asujaimisto on seuraava:
Yksi asunto valtakunnallisen säätiön hallussa, ei mitään mielenkiintoa talon hoitoa kohtaan.

Yksi asunto erään toispaikkakuntalaisen firman tuösuhdeasuntona, ei mitään mielenkiintoa talon hoitoa kohtaan.
Kolme asuntoa vuokralla (minun kaksi muuta), joista yhden asunnon omistava eläkeläispariskunta asuu valtaosan vuodesta espanjassa, ja toisen omistaa eläkeläismies joka asuu usean sadan kilometrin päässä talosta.
Talossa asuu erittäin vanha eläkeläispariskunta, joilla molemmilla ikää reilusti yli 80v.
Sitten on yksi nuori lapsiperhe ja yksi sairaseläkkeellä oleva keski-ikäinen, heiman alkoholisoitunut (kuulemma) mieshenkilö.

Näistä lähtökohdista onkin sitten aika paha alkaa kokoamaan toimivaa hallitusta taloyhtiöön.
Minusta valittiin heti ensimmäisessä yhtiökokouksessani hal.pj. vaikkei kauheasti olisi kiinnostanutkaan, muutta kun hieman olen tutustunut asujaimistoon, niin ehkä olin sittenkin "oikea" valinta, vaikkei olisi kiinnostanut.
Onneksi tilanne on sellainen että yhtiössä on erittäin pätevä ja annattitaitoinen isännöitsijä jolla homma on hallussa.

Äänestä
  • Ihmettelen suhtautumistasi omaasi valitat ettei toisia kiinnosta pitää taloyhtiötä kunnossa, etkä itsekkään ole "kiinnostunut" hallitustyöstä.Minä lyön nyrkkiä pöytään meidän hallituksessa varmasti lähtevät remontit käyntiin ja rahankeräys remontteja varten mikä onkin saatu jo aikaiseksi..

    Äänestä

  • Hallitus jäsen kirjoitti:

    Ihmettelen suhtautumistasi omaasi valitat ettei toisia kiinnosta pitää taloyhtiötä kunnossa, etkä itsekkään ole "kiinnostunut" hallitustyöstä.Minä lyön nyrkkiä pöytään meidän hallituksessa varmasti lähtevät remontit käyntiin ja rahankeräys remontteja varten mikä onkin saatu jo aikaiseksi..

    omassa suhtautumisessani on tietysti kanssa parannettavaa, myönnetään.
    Tosin tämän taloyhtiön taustalla on edellisen isäänöitsijän totaalinen huolimattomuus/laiminlyönnit: Edellisen vajaan kolmen vuoden aikana oli jätetty maksamatta kiinteistöverot, erilaisia huoltotöitä, kirjanpito oli retuperällä, ei oltu huolehdittu että osakkaat maksoivat vastikkeensa (yhdellä oli yli vuoden vastikkeet maksamatta ja toisellekin melkein puolivuotta, tuntuu 8:n asunnon yhtiössä paljon) ja kahden edellisen vuoden yhtiökokous oli pitämättä! Kun asioiden laita vihdoin oli paljastunut, niin muutama asukas aktivisoitui ja laittoi isäännöitsijän vaihtoon (tässä vaiheessa ostin asunnon talosta hieman reilulla puolella alueen keskimääräisestä neliöhinnasta) ja nyt häntä kohtaan on nostettu vahingonkorvauskanteet, mutta ongelmana on se että hänen yhtiönsä on kesän aikana asetettu konkurssiin, joten korvausten saaminen on aika kiven takana.

    No, koska kaikki oli maksamatta ja osa vastikkeista saamatta, eikä vastikkeiden suuruutta oltu tarkistettu useampaan vuoteen, niin yhtiö oli/on erittäin pahoissa talousvaikeuksissa ja kevään yhtiökokouksessa jouduimmekin nostamaan yhtiövastiketta noin 50%:lla (ainakin toistaiseksi) että yhtiön taloustilanne saataisiin tasapainoon, muutamalle osakkaalle tämäkin korotus oli melkein mahdoton hyväksyä, mutta onneksi saimme sen läpi. Joten jos nyt vielä tähän perään ehdotan kalliita remontteja, niin ne eivät varmasti läpi tule menemään.

    Äänestä

Ensinnäkin on vaikea saada päteviä ihmisiä hallitukseen, koska suurin osa on työelämässä kiinni ja ei halua käyttää vapaa-aikaansa tähän. Syynä ovat mm. hankalat talon osakkaat ja yleinen vapaanajan vähyys. Toinen seikka on sitten sellainen, että moni ihan järkevä ihminen pitää rimaa liian korkeana lähteä hallitustyöskentelyyn. Sen takia pitäisi järjestää koulutustilaisuuksia, jossa käydään läpi yleisesti As. Oy. lakia ja yleensä hallituskäytäntöjä. Näin ihmiset tietäisivät jo etukäteen mihin ryhtyvät ja tietäisivät perustapaukset.

Toinen seikka on se, että hallitustyöskentelyn arvostusta pitäisi saada ylös mm. palkkioita nostamalla. On nimittäin kumma, että monet osakkaat kokevat, että pitäisi saada lähes ilmaiseksi ihmisiä hallitukseen ja mikään ei saisi maksaa mitään. Itse ainakin olen aina puolustanut hallituksen palkkiota ja sanonut, että kokoukset ovat vain osa työstä, jota hallituksen jäsen tekee.

Kun hallitukset saavat lisää koulutusta ja kokouspalkkiot nousevat, niin uskon löytyvän enemmän halukkaita. Kun halukkaita on enemmän, niin taso nousee.

Äänestä
  • kuinka suuri osa omassa yhtiössäsi kuluista on hallinnon kuluja: hallituksen, isännöitsijän ja tilintarkastajien palkkio.

    Näissä asunto-osakeyhtiön hallitusta ja isännöintiä mollaavissa kirjoituksissa tämä jää poikkeuksessa kertomatta.

    Äänestä

  • Larsson ja poika kirjoitti:

    kuinka suuri osa omassa yhtiössäsi kuluista on hallinnon kuluja: hallituksen, isännöitsijän ja tilintarkastajien palkkio.

    Näissä asunto-osakeyhtiön hallitusta ja isännöintiä mollaavissa kirjoituksissa tämä jää poikkeuksessa kertomatta.

    Siitäkin suurin osa on isännöitsijän palkkioita. Hallituksen kokouspalkkioiden kulut ovat 1% luokkaa.

    Äänestä

ammatti-isännöitsijät esiintyä täällä omalla nikillään ja kuvallaan.

Äänestä

Miksi?

Äänestä

kuvattomana.Katso aloitus

Äänestä
  • Tuskimpa tähän asiaa suurta muutosta tulee. Ammattihallitusta on mahdotonta joka taloyhtiöön saada ja loppujen lopuksi on vaikea sanoa nousisiko taso oleellisesti aikaisempaan nähden. Isännöitsijän ammatti on kyllä siitä mukavaa, että voi kokoajan seurata jonkinlaista "big Brother-showta" elävästä elämästä, missä erilaiset persoonat kohtaavat ja esim. taloyhtiössä riitoja ja erimielisyyksiä syntyy asioista, jotka kuuluisivat ala-asteen väittelykerhoon. Isännöitsijän tehtävä on valvoa ja ohjastaa, että taloyhtiössä tehdyt päätökset ovat As Oy lain mukaisia, joskus se voi kyllä johtaa isännöitsijän erottamiseen tai eroamiseen, mutta se on loppujen lopuksi osa sitä työnkuvaa, jos taloyhtiön osakkaat eivät ymmärrä omaa parastaan. Veikkaan, että tulevaisuudessa uuden as oy lain myötä hallitus saa suuremman taakan kantaakseen. Isännöitsijöitä kohtaavan eläkepommin ja uuden sukupolven isännöitsijöiden vuoksi, palkkioiden rakenne tulee muuttumaan ja monet tähän asti ilmaisena olleet ylimääräiset kiinteistökäynnit, valvonnat ym. palvelut tulevat olemaan maksullisia pienemmissäkin kunnissa. Tiedän, että pienemmissä kunnissa on isännöitsijöitä, jotka ovat tähän asti hoitaneet noin 50 taloyhtiön asiaoita. Mikä on aika mahdoton taakka yhdelle henkilölle, sillä esim. 12 huoneiston taloyhtiö saattaa työllistää enemmän kuin esim. 50 huoneiston taloyhtiö. Nyt käänne kohta on tullut, osa syynä sukupolven vaihdos. Palkkioita on korotettu reilusti ja palkkioiden ja palveluiden rakennetta on muutettu ja tätä kautta myös palveltavien taloyhtiöiden määrää pienennetty, eli karsittu pois tuotollisesti heikot taloyhtiöt. Tuloksena on ollut, että palvelu on parantunut reilusti jo tätä kautta taloyhtiön asioiden hoitoon kasvaneen ajan myötä. Tämä on vain minun havantoihin perustuva näkemys, saatan myös olla aivan väärässä.

    Äänestä

Olen muutamassa yhtiössä hallituksessa, ja työni puolesta seuraan alan kehitystä.

Is:n esille nostama asia on aivan totta. Hallitustyötä kohtaan tunnettu kiinnostus ei nouse niin kauan kuin
1) palkkio ei ole realistinen
2) vastuu ei tule katetuksi vakuutuksin
3) asukkaat eivät halua huolehtia omaisuudestaan.

Omassa yhtiössäni pidimme heti aluksi hallituksen tahtotilan muodostamiseksi pari iltamaa, jossa linjasimme, mitä tavoitteita ja periaatteita meillä on. Totesimme, että olimme hyvin yksimielisiä näistä asioista, ja kirjasimme ne muistioksi. Esittelin ne sittemmin yhtiökokoukselle, ja kävimme niistä hyvän keskustelun.

Suurtenkin asioiden läpivienti yhtiökokouksissa on mahdollista ilman riitoja, mikäli hallituksen agenda ja tavoitteet on lausuttu julki, ja hallitus kaikella toiminnallaan osoittaa noudattavansa hyviä tapoja ja avoimuutta. Siitä seuraa luottamus hallitusta kohtaan.

Saimme muun muassa valtuudet ottaa lähes 100.000 euroa velkaa yhtiölle, jos katsomme sitä remontteja varten tarvitsemamme. Velkaa ei tarvittu, mutta käytetyt puheenvuorot sisälsivät ajatuksen siitä, että hallituksen harkintakykyyn toimia osakkaiden yhteisen edun mukaisesti luotettiin.

Voisin ryhtyä ammattimaiseksi hallitusjäseneksi, ja osallistua esim. 50 yhtiön hallitukseen, jos saisin esim. 2000 euroa per yhtiö per vuosi. Tällä hetkellä palkkiota ei millään saa enempää kuin 500 euroa vuodessa, ja sillä ei kateta kuin kokouksiin osallistuminen.

Konsulttihommia voisi tietysti tehdä hallituksen toimeksiannosta. Tässäkin on se pulma, että rakennusten korjaaminen saa maksaa, mutta hallitustyön preppaaminen ei. Inhimillistä tietysti, mutta valitettavaa, sillä hallituksen asemoinnista on kiinni isännöitsijän motivaatio, huoltoyhtiön tai talonmiehen palvelualttius ja moni muu asia.

Siten on viime kädessä osakkaiden oma vika, jos huoltoyhtiö tai isännöitsijä ei miellytä.

Äänestä
  • Joo, eipä taida monia taloyhtiöitä löytyä, jossa maksettaisiin hallituksen jäsenille noin 168 euron kuukausipalkkiota. Jos kysymyksessä on tavanomainen asuintalo taloyhtiö niin mielestäni on parempi, että hallituksen jäsenet löytyisivät talon sisältä. Mitä minulla on kokemusta taloyhtiöistä niin se on loppujun lopuksi pieni vähemmistö missä hallituksen toiminta on aiheuttanut taloyhtiölle ongelmia.

    Äänestä

Kiitos rakentavista viesteistä ja ehdotuksista. Usea vastaajista kuitenkin käpertyi toteamaan ongelmansa mutta ei lähtenyt hakemaan ratkaisumalleja. Moni tarjosi koulutusta lääkkeeksi mutta ei esittänyt, että kuka sen järjestää ja miten siitä saadaan kattava ja sisällöltään yhtenevä koko maassa. On muistettava, että vuosittain vaihtuu merkittävä osa hallituksen jäsenistä ja koulutustehtävä on jatkuva. Hallitusammattilaista tarjottiin myös ratkaisuksi. Jonkinlaiseksi ongelmaksi koettiin maksettava palkka mutta kukaan ei ollut huolissaan siitä, että näitä ammattilaisia ei löytyisikään. Missä ne tällä hetkellä ovat? Jos heitä ei kiinnosta omakaan taloyhtiö ja omaisuutensa, niin miksi naapurin vielä ongelmaisempi yhtiö, vain pienen palkkion vuoksi?

Jotain muutakin pitäisi keksiä. En sano, etteikö edellä mainittuja ja muita keinoja yhdistämällä löydettäisi ratkaisua, joka ajan kanssa alkaisi tuottaa tulosta. Mitä mieltä olette seuraavasta: Hallituksen jäsenyyttä ei laitettaisi katkolle joka vuosi, jolloin saadaan hallitustyöskentelyyn jatkuvuutta. Tämä edellyttäisi tietenkin yhtiöjärjestyksen muuttamista. Hallituksen jäsen suorittaa hallitusajokortin kurssilla ja tiettyjen hallitusvuosien jälkeen omaa teoria- ja käytännöntaidon puheenjohtajan tehtävään. Puheenjohtajan tehtävä edellyttäisi lisäkoulutusta. Koulutusorganisaatio luodaan nykyisten alueellisten kiinteistöalan yhdistysten toimesta yhteistyönä ja sitä koordinoi Kiinteistö- ja Isännöintiliitto. Hallituksen jäsenyydelle olisi jokin kattoikäraja esim. 70 vuotta. Hallituksen jäsenten lukumäärää rajoitettaisiin, ylisuuret hallitukset eivät toimi, aika menee keskusteluun. Naiskiintiöstä olisi säännös. Hallitustehtävästä suoritetaan kunnollinen palkkio ja palkkio on vuosipalkkio. Kokoukset ovat vain osa hallitusten jäsenten toimintaa. Merkittävä osa työstä tehdään kokousten ulkopuolella. Lisäksi kulukorvaukset suoritetaan tositteiden ja tilitysten mukaan. Odotan kommenttejanne ja lisää hyviä esityksiänne.

Äänestä
  • Jos hommasta maksetaan enemmän, niin uskon, että ne ammattilaiset löytyvät pääasiassa omasta yhtiöstä. En usko suureen ammattilaisjoukkioon.

    Pitempi kausi voisi tuoda jatkuvuutta, mutta ongelmana olisi edelleen halukkaiden määrä.

    Minusta tuo hallituskortti olisi hyvä idea, mutta sen sijaan puheenjohtajan lisäkoulutukseen ei minusta ole hyvä ratkaisu. Sillä juuri se puheenjohtajan tehtävä on sellainen, joka on kaikken hankalinta saada ketään. Jos siihen vaadittaisiin vielä lisäkoulutusta, niin en usko, että puheenjohtajia juuri löytyisi.

    En oikein ymmärrä miksi pitäisi olla jokin naiskiintiö. Meillä on ihan demokraattisesti valittu 2 naista 5 henkilön hallitukseen. Se taas vaikeuttaisi hallituksen muodostamista. Parempi korvaus olisi vuosipalkkion ja kokouspalkkion välimuoto, koska kaikki hallituksen jäsenet eivät ole kovin aktiivisia kokouksissa kävijöitä.

    Joten pidän tuota hallituskortin suorittamista hyvänä ideana ja palkkioiden korotusta. Muut ehdotuksesi minusta vain hankaloittavat hallituksen kokoamista.

    Äänestä

  • hpj kirjoitti:

    Jos hommasta maksetaan enemmän, niin uskon, että ne ammattilaiset löytyvät pääasiassa omasta yhtiöstä. En usko suureen ammattilaisjoukkioon.

    Pitempi kausi voisi tuoda jatkuvuutta, mutta ongelmana olisi edelleen halukkaiden määrä.

    Minusta tuo hallituskortti olisi hyvä idea, mutta sen sijaan puheenjohtajan lisäkoulutukseen ei minusta ole hyvä ratkaisu. Sillä juuri se puheenjohtajan tehtävä on sellainen, joka on kaikken hankalinta saada ketään. Jos siihen vaadittaisiin vielä lisäkoulutusta, niin en usko, että puheenjohtajia juuri löytyisi.

    En oikein ymmärrä miksi pitäisi olla jokin naiskiintiö. Meillä on ihan demokraattisesti valittu 2 naista 5 henkilön hallitukseen. Se taas vaikeuttaisi hallituksen muodostamista. Parempi korvaus olisi vuosipalkkion ja kokouspalkkion välimuoto, koska kaikki hallituksen jäsenet eivät ole kovin aktiivisia kokouksissa kävijöitä.

    Joten pidän tuota hallituskortin suorittamista hyvänä ideana ja palkkioiden korotusta. Muut ehdotuksesi minusta vain hankaloittavat hallituksen kokoamista.

    Olen pitkälle samaa mieltä, omasta yhtiöstä on löydyttävä asiat osaava tai valmis kouluttautumaan omaavat hallituksen jäsenet. Palkkion suurentaminen houkuttelee valitettavasti myös muunlaisia kuin tavoitellaan.

    Halukkaiden määrää voidaan lisätä kun lain ja työehtosopimusten perusteella tehtävään valittua sallitaan osallistua asuntoyhtiön vastuullisiin tehtäviin työajalla, siis päiväaikaan. Vrt. työsuojeluvaltuutettu tai luottamusmies. Mahdollisuuksia yhteiskunnalla on, jos vain halua löytyy ja asiaa pidetään tärkeänä.

    Naiskiintiötoive tulee erilaisen ajatusmaailman huomaamisesta. Mies ajatusrakenteen eron (aivot)? vuoksi ajattelee asioita usein eri tavalla kuin nainen. Asuntoyhtiömaailmassa tämä näkyy lähinnä miehisenä teknisten asioiden korostumisena ja melko viivasuorana etenemistapana: "aina roiskuu kun rapataan" tai "karavaani kulkee ja koirat haukkuu" mentaliteettina. Nainen tunneosaajana ottaa huomioon asian esittämistavan sekä puhumisen ja lukuisten neuvottelujen (eräänlaisen väsyttämisen?) mahdollisuuksien käyttämisen. Miehistä tähän pitkäjänteiseen päätöstapaan ei useinkaan ole. Asiat ja päätökset lähes runnotaan.

    Pidän kannastani vuosipalkkiosta edelleen. Mikäli yhtiössä on normaalia enemmän kokoustarvetta, korvattakoon tämä em. päälle.

    Oletan mielipiteesi muiden ehdotuksieni hankaloittavan hallituksen muodostamista tulleen nyt käsitellyiksi vai oliko niitä muita? Mitä lauseella täsmällisesti tarkoitit, ei aivan auennut minulle.

    Kuten esitin, toivon edelleen uusia näkökulmia asiaan ja aiheeseen. Kaikilta lukijoilta.

    Äänestä

  • Ammatti-isännöitsijä kirjoitti:

    Tarkoitin, että jos vaatimuksia on kauhean paljon esim. naiskiintiö, iso lisäkoulutus vaatimus jne, niin kynnys hallitukseen menemiseen nousee. Ehdotuksesi ovat siis hyviä ja parantavat varmasti asiaa.

    Sinänsä koulutus on hyvästä. Voin sanoa sen kokemuksesta, sillä meidän lähes koko hallitus kävi koulutuksessa, mutta teimme tämän ihan vapaaehtoisesti. Sama asia on tuo naiskiintiö eli uskon vapaaehtoisuuteen. Olen samaa mieltä kanssasi, että tasapuolinen sukupuolijakauma tekee hyvää hallitustyöskentelyyn. Olemme sen huomanneet. Sama asia on minusta tasainen ikäjakauma.

    Koulutuksen suurin hyöty on se, että silloin saataisiin uusia jäseniä, koska he uskaltaisivat tulla hallitukseen. Olen ainakin itse huomannut, että tottakai aina on hyötyä hallituksen jäsenen erikoiskoulutuksista esim. juristi, mutta tärkein on kuitenkin motivaatio ja halu panostaa asiaan. Sillä koulutusta aina löytyy, jos vain tahtoa löytyy. Jos jotain ei kiinnosta ollenkaan asiat, niin on ihan sama mikä on koulutus. Lisäksi koulutuksen avulla voidaan hälventää sitä pelkoa isoista vahingonkorvausvastuista. Ne ovat kuitenkin erittäin harvinaisia ja yleensä ne ovat yhtiöistä, joissa esim. ei ole ammatti-isännöitsijää.

    Mitä tulee sitten vuosipalkkioihin, niin niiden huono puoli on se, että sellainenkin jäsen saisi korvauksia, joka ei ole käynyt yhdessäkään kokouksessa. Naapuriyhtiössä on sellainen systeemi, että yhtiökokous päättää könttäsummana paljonko hallitukselle maksetaan ja hallituksen jäsenet sopivat keskenään miten se jaetaan. Tämä vaatii hallitukselta hyviä henkilösuhteita, mutta on toiminut ainakin siellä.

    Tuo oli todella mielenkiintoinen ehdotus tuo vrt. luottamusmieshommiin.

    Äänestä

  • Olennainen osa tätä keskustelua on mielestäni jäänyt pois.

    Mikä on hallituksen tehtävä??

    Yhtiö tekee 10 sivuisen isännöintisopimuksen jossa selkeästi eritellään isännöitsijän vastuut ja oikeudet. Samassa sopimuksessa yleensä löytyy myös pjn ja hallituksen valtuudet.

    Kuitenkin 80% asioista jotka tuodaan hallituksen käsiteltäviksi ovat asioita jotka jo sopimusten perusteella pitäisi hoitaa kevyemmin yleensä isännöitsijän toimiin kuuluvia.

    Isännöitsijät ovat joutuneet tähän koska yhtiöitä kasataan yksittäisille isännöitsijöille yhä useampia ja he siirtävät osan töystään hallituksille omaa taakkaansa keventääkseen. Isännöitsijätoimistot tietävät hyvin, että alalla on edessä todellinen työvoimapula ja helpottavat omaa tilannettaan ulkoistamalla tehtäviään hallituksille.

    Luottamuksen puute on usein taas syynä siihen, että hallitukset "valvontamielessä" haluavat käsitellä asioita jotka eivät sopimusten mukaan kuulu heille.

    Toimiva yhtiö on mielestäni sellainen jossa isännöitsijällä on niin hallituksen kuin osakkaitten luottamus ja jossa isännöitsijän annetaan hoitaa työnsä rauhassa.
    Hallituksen osaltaan pitäisi edustaa osakkaita mahdollisimman hyvin. Tällä tarkoitan esim. että talo jossa asuu lapsiperheitä, vanhuksia ja työssäkäyviä kaikilla ryhmillä pitäisi olla edustajansa hallituksessa. Näitten eri ryhmien näkemys asioihin poikkeaa usein paljon toisistaan ja hallitus joka edustaa ainoastaan yhtä ryhmää tuskin saa tarvitsemaansa luottamuksen.

    Hallitusten kouluttaminen tuntuu oudolta idealta, onhan yhtiöllä palkattu isännöitsijä jonka ammattinsa puolesta pitäisi tuntea lait ja määräykset.

    Palkkioista puhutaan yhä enemmän. Oma kantani on, että niitä ei tarvitsisi maksaa, kysehän on oman omaisuutensa hoitamisesta. Tietenkin kulut on maksettava. Tilanne on eri jos tehdään isoja remontteja jotka sitovat myös hallitusta.

    Kiintiöitä ja iärajoituksia ei pitäisi olla, kuten jo mainitsin hallituksen pitäisi koostua asukkaitten mukaan. Jos yhtiössä 80% asukkaista on yli 70v naisia tällaista ryhmää ei voi sulkea ulos.

    Äänestä

  • jarkko kirjoitti:

    Olennainen osa tätä keskustelua on mielestäni jäänyt pois.

    Hei,

    Tuo sinun ehdottamasi systeemi voisi toimia jossain ihannemaailmassa, mutta ei oikeassa. Sinulla näyttää olevan pohjaton luottamus siihen, että minimaalinen valvonta riittää. Olen tuosta erimieltä eli yhtiöt, jossa osakkaat eivät valvo hallitusta ja hallitus isännöitsijää ovat pitemmän päälle riskejä eli ennemmin tai myöhemmin joko hallitus tai isännöitsijä käyttää hyväkseen tilannetta. Tämä ei välttämättä tarkoita väärinkäytöksiä vaan sitä, että vaatimustasoa lasketaan ja annetaan joko laadun heiketä tai kustannusten nousta. Perusluottamus on tottakai tärkeää, mutta ei pidä luottaa liikaa.

    Nuo suhteet ovat samanlaiset kuin muissakin organisaatioissa. Koska aikaa on rajattu määrä, niin se joka vaatii saa parempaa palvelua kuin joku toinen. Näin ollen lepsu hallitus aiheuttaa sen, että isännöitsijä panostaa muihin yhtiöihin enemmän.

    Koulutuksen hyöty on se, että hallitus tajuaa mitä se voi tehdä ja mitä ei. Tämä helpottaa isännöitsijän asemaa, koska kaikkea ei silloin tarvitse perustella ja lisäksi hallitus ei aja härkäpäisesti asioita läpi, jotka ovat esim. laittomia. Mutta monissa asioissa on monia vaihtoehtoja eli ei ole oikeaa. Olisi kummallista jos isännöitsijä päättäisi asioista jotka ovat arvovalintoja. Koulutus siis nopeuttaa asioiden käsittelyä.

    Kuten itsekin toteat, niin remontit ovat asia erikseen. Hyvä taloyhtiö suorittaa koko ajan jotain pientä remonttia, jotta korjausvelkaa ei tule liikaa.

    Mitä tulee palkkioasioihin, niin minusta siitä pitää maksaa. En tiedä minkäkokoisessa taloyhtiössä olet, mutta voin sanoa ison taloyhtiön hpj, että merkittäviä asioita tulee kyllä todella paljon, jossa järkevä isännöitsijä ei tee omaa päätöstä, koska voi joutua muuten vaikeuksiin. Maksamisen idea on myös se, että kun siitä maksetaan, niin osakkaat voivat myös vaatia hallitukselta jotain.

    En minäkään kannata kiintiöitä, mutta valitettava fakta on se, että yhtiln ikärakenteesta riippumatta hallituksessa on yliedustus eläkeläisistä. Tämä ei sinänsö ole mitenkään paha asia, mutta kun he usein ovat siellä vain sen takia, että muita ei saada kiinnostumaan hallituksesta.

    Meillä valvonta ei ole minimaalinen, se vaan toteutetaan toisella tavalla kun monessa muussa yhtiössä.

    Itselläni on kerrasta kahteen vuodessa tapana pöllähtää isännöitsijätoimiston kirjanpitäjän huoneeseen plaraamaan kirjanpitomappeja ja laskuja.
    Isännöitsijän kanssa olen tiiviissä s-posti yhteydessä ja tarvittaessa myös puhelin. S-posti keskustelu on parempi koska se on jälkeenpäinkin todennettavissa.
    Hallitus pitää osakkaita ajan tasalla siitä missä mennään tiedottamalla asioista yhtiön ilmoitustaululla.

    Arvovalinnat ovat tietenkin asioita joihin hallitus kokonaisuudessaan ottaa kantaa. S-postitse nämäkin hoituvat yleensä sujuvasti.

    Nimenomaan ajan rajallisuuden takia pidän kevyempää kunkin oman ajan puitteissa tapahtuvaa sähköistä hallintotyötä hyvänä. Isännöitsijä paneutuu asioihin hetkellä jolloin itse pystyy lohkaisemaan ajan niille ja samoin tekevät hallituksen jäsenet. Meidän yhtiössä tämä toimii ja isännöitsijän reaktioajat ovat lyhyitä.

    Koulutuksesta voi olla hyötyä sitä en kiellä. Meille on onneksi valikoitunut sellaisia hallituksia viime vuosina jotka ovat pystyneet järkevään hallintoon ilman koulutustakin.

    Pienet (enintään luokkaa 1000-2000€) välttämättömät korjaukset hoidetaan meillä isännöitsijän ja pjn toimesta. Isommissa tietenkin hallitus tekee päätökset.

    Palkkio asunto-osakeyhtiössä on kohtalaisen uusi ilmiö, ennen hallituksen jäsen sai jonkun pienen etuuden. Työtunteja tulee vuositasolla paljon ja mikäli ne muuttaisiin markkinahintaisiksi kuluerä olisi huomattava. Kuitenkin suurin osa työstä on meillä sellaista, että se ei kerralla vaadi paljoa ja sen voi tehdä itselleen sopivana ajankohtana. Kuluni tietenkin veloitan mutta en käytetystä ajasta. Yhtiössämme on n. 40 asuntoa

    Kiintiö voi hyvinkin jossakin yhtiössä olla tarpeen, meillä ei onneksi tällaista ongelmaa ole.
    Vuosittain meillä vaihtuu keskimäärin 2 hallituksen jäsentä 5:stä ja koen itse, että minun on vähitellen aika siirtyä syrjään 5v rupeaman jälkeen. Ensi vuodeksi olen vielä lupautunut ehdolle koska yhtiössä on keskeneräisiä minun käynnistämiä projekteja jotka haluan viedä loppuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ammatti-isännöitsijä kirjoitti:

Tämän palstan aiheesta, isännöinti ja huoltoyhtiöt, kirjoittavien tiedon ja alan yleisen tuntemisen taso on huolestuttava. Vilpittömästi toivon, että valtaosa kirjoittajista eivät osallistuisi hallitustyöskentelyyn tai edes olisivat osakkaita asuntoyhtiöissä. Pelkään kuitenkin toista. Haluaisin herättää keskustelun siitä, millä tavoin Suomen asunto-osakeyhtiöiden hallitusten jäsenten ja riviosakkaiden tieto-taitoa voitaisiin parantaa ja miten esim. hallitustyöskentelyyn saataisiin ammattimaisempaa otetta siten, että tunne- ja nippelitason asiat jäisivät vähitellen pois. Millaisia keinoja mielestänne tulisi käyttää tai miten tilanne paranisi nykyisestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu