Hyvää iltaa.
Olin viime lauantaina klo 13:sta jälkeen ostoksilla itäkeskuksen anttilassa.
Te, jotka odotatte malttamattomina sitä suloista, korvia hivelevää hetkeä, jona kertoisin, mitä ostin, teille minä voin armeliaasti paljastaa sen, että ostin saippuaa ja leivänpaahtimen.
Ja voi sitä riemua, jolla samosin tungeksivien ihmisten ohitse ja väistelin ilmassa singahtelevia teräviä kyynärpäitä ja vaateripustimia.
Tungosta oli riittämiin, sillä olinhan sentään liikkeellä vilkaampaan aikaan. Aikaan, jolloin anttila-kaupan tilat täyttyvät tupaten täyteen ostajista, ostajista ja taas ostajista.
Minulla, uskokaa tai älkää, oli suuri kunnia lukeutua tuohon jaloon ja hilpeään joukkioon sen siunatun puolituntisen ajan, jonka kaupassa vietin.
Kassalla hääri useita myyjiä ja jonot olivat piiiitkät. Ohitseni suhahti eräs häikäilemätön, kas, noista rikollisista pahamaineisin: jonossa kiilaaja. Kostin tietenkin tämän röyhkeän teon,
tuijottamalla hänen selkäänsä niin paheksuvasti, kuin saatoin.
Kassalla koetti totuuden hetki, kun viereinen kassa avautui. Suloinen sudenhetki, jolloin saatoin iskeä tikarin kiilaajan kylkiluiden väliin ja vääntää puukkoa sattuneessa haavassa niin, että tuntuu.
Hämmästyttävän ylivertaisella älylläni oivalsin, että enää minun ei tarvitse odottaa vuoroani.
Enää minun ei tarvitse katsoa tuota alhaista lurjusta, tai hänen mustan, kuluneen takkinsa selkämystä, johon olin tässä ajassa jo ehtinyt kiintyä.
Vielä tovin harkitsin, mennäkkö viereiseen jonoon vai pysyäkkö tässä?
Kassaneiti katsoi minua sekunninmurto-osan ajan kysyvästi, ja tuo katse riitti minulle.
Päätin jäädä paikoilleni.
En voinut nöyrtyä, en edes tuon sievän neitosen anelevan katseen edessä.
Tämä päätös osoittautui myöhemmin hyvin järkeväksi. Kun minun vuoroni tuli, maksoin ostokseni mukisematta.
Ojensin myjälle kahdenkympin setelin.
"Takuu on voimassa kaksi vuotta." Hän sanoi ja tunki vaihtorahat kouraani, kuitin kera ja katsoi sitten olkapääni ohitse seuraavaa asiakasta suoraan keskellä päätä sijaitseviin näköelimiin.
Hädissäni yritin päästä sen ihmismuurin läpi ja jotenkuten onnistuinkin.
Jahas, arvelin kuittia silmäillessäni.
Takuu on hyvä olla olemassa.
Lähdin kotiin ja vasta kotona tulin katsoneeksi
taskun pohjalle keertyneitä rahoja.
(Minä en koskaan kulje lompakon kanssa.)
Kauppaan lähtiessä minulla oli ollut 20 euron seteli. Ja kas.. Nyt minulla oli kaksi kymmenen euron seteliä ja vieläpä siihen päälle yksi viiden euronkin lituska!
Oitis rupesin selvittelemään kuitteja ja mietin, olinko ottanut sittenkin mukaani enemmän rahaa?
Muistan tarkasti, että otin vain 2o kymppisen, sillä raha kuluu kaupassa melkein kuin itsestään.
Näin ollen olin siis tullut miellyttävällä tavalla anttilassa huijatuksi.
Sen sijaan, että he olisivat ottaneet minulta rahaa vastineeksi oivallisesta paahtimesta ja sulotuoksuisesta saippuasta he antoivat minulle kiitokseksi vitosen setelin.
Harvoin tulee käytyä ihan itäkeskuksessa asti, mutta näemmä siellä pitäisi käydä hiukan useamminkin, anttilassa varsinkin, se kun on todella edullinen kauppa.
Olin viime lauantaina klo 13:sta jälkeen ostoksilla itäkeskuksen anttilassa.
Te, jotka odotatte malttamattomina sitä suloista, korvia hivelevää hetkeä, jona kertoisin, mitä ostin, teille minä voin armeliaasti paljastaa sen, että ostin saippuaa ja leivänpaahtimen.
Ja voi sitä riemua, jolla samosin tungeksivien ihmisten ohitse ja väistelin ilmassa singahtelevia teräviä kyynärpäitä ja vaateripustimia.
Tungosta oli riittämiin, sillä olinhan sentään liikkeellä vilkaampaan aikaan. Aikaan, jolloin anttila-kaupan tilat täyttyvät tupaten täyteen ostajista, ostajista ja taas ostajista.
Minulla, uskokaa tai älkää, oli suuri kunnia lukeutua tuohon jaloon ja hilpeään joukkioon sen siunatun puolituntisen ajan, jonka kaupassa vietin.
Kassalla hääri useita myyjiä ja jonot olivat piiiitkät. Ohitseni suhahti eräs häikäilemätön, kas, noista rikollisista pahamaineisin: jonossa kiilaaja. Kostin tietenkin tämän röyhkeän teon,
tuijottamalla hänen selkäänsä niin paheksuvasti, kuin saatoin.
Kassalla koetti totuuden hetki, kun viereinen kassa avautui. Suloinen sudenhetki, jolloin saatoin iskeä tikarin kiilaajan kylkiluiden väliin ja vääntää puukkoa sattuneessa haavassa niin, että tuntuu.
Hämmästyttävän ylivertaisella älylläni oivalsin, että enää minun ei tarvitse odottaa vuoroani.
Enää minun ei tarvitse katsoa tuota alhaista lurjusta, tai hänen mustan, kuluneen takkinsa selkämystä, johon olin tässä ajassa jo ehtinyt kiintyä.
Vielä tovin harkitsin, mennäkkö viereiseen jonoon vai pysyäkkö tässä?
Kassaneiti katsoi minua sekunninmurto-osan ajan kysyvästi, ja tuo katse riitti minulle.
Päätin jäädä paikoilleni.
En voinut nöyrtyä, en edes tuon sievän neitosen anelevan katseen edessä.
Tämä päätös osoittautui myöhemmin hyvin järkeväksi. Kun minun vuoroni tuli, maksoin ostokseni mukisematta.
Ojensin myjälle kahdenkympin setelin.
"Takuu on voimassa kaksi vuotta." Hän sanoi ja tunki vaihtorahat kouraani, kuitin kera ja katsoi sitten olkapääni ohitse seuraavaa asiakasta suoraan keskellä päätä sijaitseviin näköelimiin.
Hädissäni yritin päästä sen ihmismuurin läpi ja jotenkuten onnistuinkin.
Jahas, arvelin kuittia silmäillessäni.
Takuu on hyvä olla olemassa.
Lähdin kotiin ja vasta kotona tulin katsoneeksi
taskun pohjalle keertyneitä rahoja.
(Minä en koskaan kulje lompakon kanssa.)
Kauppaan lähtiessä minulla oli ollut 20 euron seteli. Ja kas.. Nyt minulla oli kaksi kymmenen euron seteliä ja vieläpä siihen päälle yksi viiden euronkin lituska!
Oitis rupesin selvittelemään kuitteja ja mietin, olinko ottanut sittenkin mukaani enemmän rahaa?
Muistan tarkasti, että otin vain 2o kymppisen, sillä raha kuluu kaupassa melkein kuin itsestään.
Näin ollen olin siis tullut miellyttävällä tavalla anttilassa huijatuksi.
Sen sijaan, että he olisivat ottaneet minulta rahaa vastineeksi oivallisesta paahtimesta ja sulotuoksuisesta saippuasta he antoivat minulle kiitokseksi vitosen setelin.
Harvoin tulee käytyä ihan itäkeskuksessa asti, mutta näemmä siellä pitäisi käydä hiukan useamminkin, anttilassa varsinkin, se kun on todella edullinen kauppa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
... niin että minulta oli veloitettu USEAMPIA tonnikalapurkkeja kuin olin ostanutkaan.
Olin erittäin harmissani.
Kunnes jatkoin kuitin tarkistamista ja totesin,
että minulta oli veloitettu myös VÄHEMMÄN
lohipurkkeja kuin olin hamstrannut.
Pikainen yhteen- ja vähennyslaskuoperaatio
kuivatti kyyneleet silmistäni: jäin voitolle joka
tapauksessa NELJÄ EUROA. Ei hullummin.
Mutta seuraavalla kerralla tarkistan kuitin kyllä
jo myymälässä.
kun ostin läjän 0.99 €:n hintaisia sukkia 5 kpl, niin olinkin muka ostanut 7 kpl.
En kuitenkaan mennyt valittamaan, sillä sukat ovat olleet hyviä ja ihan hintansa veroisia.
Myydäänköhän anttilassa sukkiakin?