Siksbäkillä Liikkeelle

Hain iltasella kaksi pulloa siideriä kotiin - varmuudeksi. En edes katsonut kuinka paljon edullisempaa olisi ollut ostaa koira. Toisen pullon laitoin jääkaappiin, toisen yöpöydälle.

Seisoskelin vuoroin parvekkeella ja vilkuilin telkkaria. Sänkyyn kömmein puoli kahden maissa yöllä. Kissa tuli tyynylle pörisemään, mitä ei ole pitkään tehnyt. Uni ei tullut, silmissä pyöri kuvioita pimeässä. Vasen käsi ja sitten jalka alkoi nykiä. Paha kramppi iski pohkeeseen. Hiki nousi pintaan.

Oli kuin olisin vähän nukahtanut, vaikka olin hereillä. Ovikello soi. En noussut ylös, en avannut. Joku kai kuitenkin tuli sisään. Joku oksensi olohuoneessa. Se en ollut minä. Tulijalla oli kai koira tai jotain muuta, koska kissa ei pelännyt sitä. Kissa vain jatkoi pörinää. Joku kuitenkin puri pinua kylkeen, niin että pomppasin isosti sängyssä ja aloin huitoa.

Torkahdin kai vähän. Makasin selällään, kun joku heittäytyi päälleni. Olin tukehtua painosta ja sitten joku painoi tyynyä kasvoilleni ja kiskoi käsiäni selän taakse. Tajusin, että se ei ollut totta, vaikken sitä pystynyt vastustamaan. Kissa nukkui edelleen tyynyllä.

Noin neljästä viiteen istuin siideripullo kädessäni pimeässä ja katsoin värejä päässäni. Odotin koska sydän alkaa takomaan ja muljahtelemaan.

Nukahdin. Heräsin, kun kurkustani valui verta. Sekin oli unta. Torkahdin. Joku kävi kiinni takaa. Sekin oli harhaa.

Kissa oksensi tyynyllä. Kirosin, että ei nyt! En rupee siivoomaan. Käänsin kylkeä. Ei, pakko siivota, seuraavaksi käännyn huomaamatta oksenuksen päälle. Kissa ei ollut tyynyllä, mutta ei oksennustakaan.

Seitsemältä talonmies pihalla lehtipuhaltimen kanssa herätti. Nousin ylös. Olin hengissä ja siiderit juomatta! Keitin kupin kahvia ja soitin töihin, etten tule tänään. Flunssa iskenyt sienireisusta. Eka päivä, kun myönnän, että viinan takia olen poissa töistä! Tälläsin uudestaan maate ja heräsin yhdentoista maissa.

Nyt on kylmä, välillä menee väristyksiä. Ja silti hiki otsassa. Päätä särkee otsalta, mikä on hyvin harvinaista. Niska jumissa. Kädet tärisee.

Pitäis kai syödä jotain, ei kyllä yhtään maistu. Pihalle vois kai mennä vähän kävelemään. En taida uskaltaa, jos joku näkee flunssasena. Ei vaan, jos vielä iskee joku kohtaus.

Olen ihmetellyt, kun pumppu ei vielä ole alkanut isosti protestoimaan. Aiemmin pelottavia ovat olleet rytmihäiriöt - lisälyönnit ja tiheälyntisyys kohtaukset. Odotellaan rauhassa. Kuntoilu saa vielä odottaa.

Nyt kai pitäisi päättää: tänään en ota. En uskalla noita siidereitä kyllä vielä vessata alaskaan vetää.

näitä satuja. Raittiuden sanomaa voi viedä näinkin eteen päin. Kerrotaan kauheista hallusinaatioista kun on lopetettu juominen. Kukahan pystyy kirjoittamaan noin selkeästi tässä kuvitellussa tilanteessa?
Hieno provo viinan kauhusta ja raittiuden alkutaipaleen kauhistuksesta. Eiköhän tämäkin paatunut juoppo löydä lopulta rauhan ja raittiuden tipattomien ketjusta.
Ensiksi pelastettiin suutari Andersson, toiseksi pelastettiin ...

Eilinen meni sohvalla loikoillen vuoroin filtin alla ja päällä. Väliin vilutti ja pukkas hikeä, sitten taas tuskan kuuma.

Ruokaa ei tehnyt mieli eilenkään, mutta pakotin itseni syömään leipää. Tärinät vähän helpotti. Hörpein ensin kahvia sitten illemmalla teetä. Luultavasti liikaa? Olo alkoi käydä levotomaksi ja hermostuneeksi. Tutina alkoi uudestaan. Onneksi olin yksin. Olisin varmasti räjähtänyt ihan tyhjästä.

Olin ajatellut yrittää ajoissa nukkumaan, kun on se uni jäänyt vähän vähälle viimepäivinä. Illalla ei kuitenkaan oikein nukuttanut. Katsoin TV:tä.

Kömmein sänkyyn puolenyön paikkeilla. Uni ei ottanut tullakseen. Kurkunpää tuntui jotenkin paksulta, vähän kuin pala kurkussa. Oli vähän raskas hengittää ja vaikea löytää oikeaa asentoa. Yritin väkisin nukkua tehden kierroslukuennätystä.

Silmissä vilkahteli valoja ja tuli upottava tunne, vajosin johonkin kierteeseen. Yht’äkkiä värit – sinistä ja punaista - syöksyi päälleni. Säpsähdin taaksepäin. Olin täysin hereillä.

Torkahtelin. Tunsin nukkuvani vaikka olin täysin hereillä. Nukuin ikään kuin läpinäkyvää unta. Kissa alkoi kuorsata tyynyllä. Jossain vaiheessa nukahdin syvemmin. Säpsähdin taas hereille, kun viereeni ilmestyi ikään kuin puoleensavetävä voimakenttä. Pomppasin pystyyn. Mottasin sitä. Huusin sitä häipymään. Ääni tukahtui kuitenkin kurkkuuni.

Neljän aikoihin aloin vaeltamaan ympäri kämppää sydän jyskyttäen kuin lekalla lyöden. Miksi ihmisen pitää aina valvoa yksi tunti keskellä yötä kolmen-neljän aikoihin?

Yritin nukkua. Ihohuokosistani kasvoista, kainaloista, nivusista alkoi tunkea ulos matoja. Ensin pieniä valkoisia. Nypein niitä pois. Madot kasvoivat. Isoja paksuja valkoisia puolimetrisiä matoja oli mielettömästi. Sitten ulostunkevat madot muuttuivat pieniksi keltaisiksi ja loppuivat. Olin jotenkin huvittunut. Jatkoin unia. Joku tunki alleni ja käänsi minua kyljelleen. Valtava käärme. Taas yksi äkkiherätys.

Aamulla havahduin ovikellon soidessa. Ennen seitsemää. Kukahan se siellä? En vaivautunut katsomaan. Keitin kahvit ja päätin potea tämänkin päivän flunssaa. Kömmein takaisin sänkyyn ja nukahdin yli kolmeksi tunniksi.

Nyt olo tuntuu oikeastikin vähän flunssaiselta. Nenä on tukkoinen. Pää tuntuu paksulta. Huulet on rikki ja vähän verestävät. Kämmenet hikoavat. Otsa on kuiva. Tunnen itseni todella väsyneeksi. Olo on hermostunut. Onneksi en lähtenyt töihin.

Tänään voisi käydä pihalla katsomassa ruskan värejä.

Eilinen oli jo vähän parempi päivä. Flunssa ei ole kehittynyt oikeaksi flunssaksi, vaikka vähän sen tyyppisiä oireita oli ja on edelleen. Nenä tuhisee ja kurkkua pistää, vähän veren makua suussa. Silmät vetistää ja punottaa. Väsymystä? Tutinat iski vain ajoittain, kun yritti tehdä jotain tarkempaa käsin – kuin vaikka keittää kahvia.

Päivän mittaan ei tullut tehtyä oikein mitään. Kävin kaupassa. Olut hyllyjen ohi käveleminen ei tuottanut vaikeuksia tai mielihaluja. Vaikea hetki tuli, kun tulin kotiin. Heitin vaatteet pois ja aloin purkaa kassia jääkaappiin. Tässä kohtaa olisi pitänyt korkata se ensimmäinen. Hetkisen istuin yksin sohvalla hämilläni. Tätäkö tämä nyt on? Sitten tuli yllätysvieraita. Keiteltiin kahvit ja teet. Olut unohtui.

Loppuillan touhuilin niitä näitä. Olo oli jo sen verran parempi, ettei koko ajan aktiivisesti tarvinnut ajatella ottamatta olemista. Aika kyllä tuntui pitkältä. Mitä tässä vielä alkaisi, ennen kuin pääsee nukkumaan, kävi monesti mielessä.

Aiemmin en ole TV-ohjelmista ja elokuvista paljoa piitannut. Eilen tuli todettua, että eihän sieltä oikein mitään tulekaan. Ei samoja uutisia oikein kolmatta kertaa enempi jaksaisi, ja vielä kun jo ne kaikki on aiemmin lukenut netistä ja kuullut radiosta päivän mittaan.

Menin sänkyyn jo yhdentoista maissa ja mietin onkohan yläkertaan muuttanut uusia ihmisiä, ainakin siellä on alettu liikkua öisin. Yritin nukkua. Enää ei leiskunut ja kipinöinyt silmissä. Silmissä pyöri pallomaisia möyriviä väriläiskiä. Viimeksi katsoin kelloa vartin yli yksi. Nykiminen alkoi. Torkahdin. Näin jotain unta, ei niinkään pelottavaa. Parvekkeella touhusi joku. Ei tullut kuitenkaan sisälle. Pelästyin todella, kun joku pyrki makuhuoneen ikkunasta sisälle – miltei kattohuoneistossa. Häipyi, kun kavahdin pystyyn. Torkahdin uudelleen. Taas hereillä kello on puoli neljä yöllä. Yläkerrassakin joku oli hereillä ja liikkeellä.

Kaiken kaikkiaan nukuin melko paljon paremmin, syvemmin ja pitempään, kuin aiempina öinä. Välillä katselin kyllä kummallisia läpinäkyviä unia ja ihmeellisiä värejä. Isoja pelästyksiä ei tullut. Yöllä tulleita tekstiviestejä ei löytynyt kännykästä. Kissa ei tullut tyynylle. Söi naksuja keittiössä.

Herättyäni ovikelloon seitsemän maissa tuumin, että otetaan vielä se kolmaskin päivä omalla ilmoituksella. On tämä ollut elämäni kaamein flunssa!

Nyt väsyttää, silmät painaa. Huulet ruvella. Pää tuntuu tukkoiselta. Olo on levoton. Keskittymisvaikeuksia. Ja närästää.

Huomenna on mentävä töihin. Viikon työt kahteen päivään. No, onhan viikonloppu käytettävissä.

Yö meni kurjasti. Nukahtaminen tuotti vaikeuksia. Taas valvoin tunnin neljän maissa. Nukuin kuitenkin kohtuullisen hyvin. Yö oli pelottava. Heräsin muutamaan otteeseen todella säikähtäneenä – paniikissa sydän takoen. En tiedä, mitä tai miksi säikähdin.

Nousin ylös varttia vaille seitsemän ja menoksi. Töissä tuli käytyä ja tauot pidettyä. Paljon muuta ei sitten tullutkaan aikaiseksi. Olo oli levoton, enkä pystynyt keskittymään. Ajatukset liikkuivat yli kilon paloissa. Kahvia join liikaa. Vähän nälkäkin tuli – viimein. Eväitä oli vain lyhyelle päivälle. Kotiin uskalsin lähteä vasta ilta kahdeksan maissa, niin etten ehtisi kauppoihin.

Unohdin, että lähikauppa on ’aina’ auki. Mielestäni olisin voinut palkita itseni. Fanaattisin askelin lisäsin kuitenkin vauhtia kaupan kohdalla. Pääsin ohi. Kotiovelta olin vielä kääntyä takaisin kaupan suuntaan. Nyt rankan päivän jälkeen sohvalla tuntuu, että olisin ansainnut palkintoni. Harmittaa, etten käynyt kaupan kautta.

On minulla ne kaksi siideriä! Ei kaksi voi niin paha olla? Ja enmpää ei ole. Kahdesta ei kyllä tule kuin lisää vihaiseksi. Ja vain toinen on kylmä.

Pientä purtavaa. Nukkumaan ja huomenna uusiksi.

Viikonlopuksi on keksittävä jotain tekemistä. Töissä töitä piisaisi, mutta..

Nukuin kohtuullisen hyvin. Näin jopa unta – pientä painajaista. Nukahtaminen tuotti vaikeuksia ja alkuun kuuntelin kuorsaustani. Heräilin välillä ja tietysti valvoin neljän tietämissä.

Sängyn vieressä olevasta kaapista kissa tunki ulos. Kissa löi tassua ja sähisi, taistelin vastaan. Heräsin. Ovikello soi. Menin avaamaan. Ketään ei ollut oven takana. Kun vedin ovea kiinni, joku tarttui oveen, eikä antanut minun sulkea ovea. Taisteltiin. Onneksi ovessa oli ketju, ja sain oven kiinni. Heräsin. Pesin hampaita suihkussa. Sähköhammasharjasta loppui akku aina, kun sain harjan suuhuni. Toimi taas kunnolla, kun otin harjan pois suusta. Heräsin.

Työssä ajatukset eivät oikein pysyneet kasassa. Ja muisti pätki. Lähdin ajoissa kotiin. Kotiin tultua nukahdin uutisten aikana sohvalle.

Silmät tuntuu tulehtuneilta ja pientä päänsärkyä. Vähän on vilu. Olo on väsynyt, mutta jotenkin pirteä.

Nyt voisi laittaa pientä purtavaa ja sitten jotain.

Nukuin levottomasti. Heräilin muutamaan otteeseen. Aivan aamuyöstä nukuin syvemmin. Näin jotain päätöntä untakin. Jälleen ovikello soi aamusta. Postiluukkukin kävi, postia ei vain tullut.

Nyt on lamaantunut ja ponneton olo. Pää tuntuu tyhjältä, miltei kevyeltä. Edessä odottaa koko pitkä viikonloppu - paljon pidempi kuin viikko sitten.

Sataa vettä. Tämän päivän pysyn sisällä ja poissa kaupoista.

Tänään on kymmenes päivä.

Eilinen meni miltei pelaillessa pasianssia ja nettipelejä. Vanhalla koneella oli shakki. Se pitäisi jostain etsiä.

Nukuin pätkittäin pitkään, välillä melkein kuin uppotukki. Omituiset unet vaivasivat edelleen. Puhuvia irtopäitä. Pariin otteeseen heräsin, kun tajusin itse purevani kieltäni. Vaikka olin hereillä, en meinannut saada lopetettua. Kieli on vieläkin kipeä.

Aamupalan jälkeen raivasin pyykkivuoren alta esiin kuntopyörän. Ja varastossa kävin ihmettelemässä levytankkoa ja painonnostopenkkiä. Niille teen taas tilaa olohuoneessa. Kävelylenkki sateessa teki ihan hyvää.

Tänään on sunnuntaiaterian aika. Mitenkähän kokkaus onnistuu, jos kokille ei tarjota viiniä?

Vieläkään en aamulla uskalla luvata: tänään en ota. Sen näkee vasta huomenna. Ehkei minun kannatta tuohon leikkiin edes yrittää lähteä! En aio tehdä itselleni ottamatta olemisesta päivittäistä olemisen tarkoitusta.

Lisää huonosti nukuttuja lyhyitä hikisiä öitä. Valot ja värit eivät enää ole leiskuneet yöllä silmissä niinkään hyökkäävinä. Unen saanti on edelleen vaikeaa. Makaan sängyssäni ja olen nukkuvinani. Katselen itseäni sisältäpäin nukkumassa. Korjaan näkemiäni unia, ei se noin voi mennä! Joka yö hetken syvemmän nukahduksen jälkeen olen herännyt ihmettelemään olemattomia neljän maissa aamuyöllä. Viimein kun olen nukahtanut kunnolla, kello herättää töihin, ellei kutsumaton aamuvieras ovella ennätä soittaa kelloa sitä ennen. Loppuviikosta sänky on ollut aamuisin likomärkänä hiestä.

Olen nukkunut huonommin ja vähemmän kuin koskaan. Väsymys on jo sitä luokaa, että enää ei edes väsytä. Univaje on kääntymässä lievän hysterian puolelle. Vähän hihityttää, kun ei muuta jaksa. Tänä aamusta sentään sain nukkua niin kauan kuin unta riitti. Nukahdettuani aamukahvin jälkeen uudelleen nukuin kuin uppotukki iltapäivän puolelle.

Päivät ovat kuin valveunta. Keskittymiskyvyttömyys vaivaa. Tuntuu, että unohtaisin oman päänikin, jos se ei olisi kropassa kiinni. Olo on levoton. Tuntuu, kuin tärisisin kokoajan, vaikka vapina käsistä on jo miltei poissa.

Töissä on tullut käytyä. Torstaina jänistin työpäivällisiltä. Tiesin, että siellä olisi nautittu viiniä taikka olutta. No, miksei sitä olisi lasin viiniä ja kahvit konjakilla voinut ottaa? Hyvin olisi voinut. Alitajunta takoi, se ei jää siihen. Perjantaiaamusta kuulin kuinka sitä oli lähdetty syömisen jälkeen jatkamaan keskusteluja oluen merkeissä. Tästä tulee vielä ongelma! Miten kieltäytyä töiden jälkeen parista rentouttavasta oluesta? Ruualle vielä voi sanoa ei, mutta ei alkoholille.

Takana on elämäni kaksi pisintä ja väsyneintä viikkoa. Mitä iloa tästä ajasta ilman alkoholia on ollut?

Rahaa on säästynyt varmasti yli 200 euroa. Paino on pudonnut yli viisi kiloa. Ensimmäisellä viikolla meni noin neljä kiloa – lähinnä nestettä. Ruoka ei maistu. En osaa mitenkään syödä niin paljon, että se korvaisi kaiken aiemmin alkoholista saamani energian. Monena päivänä on puolet ja ylikin päivittäisestä energiastani tullut alkoholista. Nyt on opeteltava syömään.

Iho on kuiva ja etenkin kasvojen iho hilseilee. Ihottuma laikkuja on muuallakin. Silmät ovat edelleen vetistävät ja punaiset. Huulet ovat rikki rohtuneet ja ruvella. Maha oli aluksi vähän sekaisin, turvoksissa ja nyttemmin tuntuu kovalta. Ilmavaivoja. Edelleen mahahapot polttavat.

Olen tajuttoman väsynyt. Päässä humisee kuin tyhjässä tynnyrissä – ajatukset etsivät toisiaan. Oikein mikään ei innosta. Pieni jomottava päänsärky otsassa harmittaa. Välillä paleltaa, mikä on outoa. Muutamana aamuna on ollut huimausta.

Töissä on miltei kahden viikon työt rästissä. Luvassa on paljon kiirettä ja stressiä. Ottamalla totuttuun tapaan tai edes kevennetyllä ohjelmalla olisi töissä helpompaa. Työt olisi hoidettu.

Sekin kai on plussaa, että tiedän voivani itse määrätä otanko vai en? Vai määrääkö alkoholi minua?

Ei tästä juomattomuudesta toistaiseksi taida mitään iloa olla ollut, jos rahaa ja itse ottamatta olemista ei lasketa!

Sade on tauonnut ja aurinko paistaa. Pihalle.

Viimeyön nukuin alkuvaikeuksien jälkeen täysin tieto poissa heräämättä kello neljä! Tuntui kuin olisin sulanut patjoihin. Oikeastaan melko pelottavaa. Olen nukkunut yhtä päätä miltei kellon ympäri tajuamatta mitään ympäristöstäni! En muista nähneeni edes unia. Herätessäni oikein säikähdin, kun oli valoisaa.

Alkoholin antama rangaistus kropalle tuntuu vihdoin helpottavan. Olo on jotenkin outo. Parin paremmin – pitempään – nukutun yön jälkeen tuntuu tavallaan erikoiselta. Olo on kevyt, jopa vähän virkeä. Energinen!

Isoimmista fyysisistä vierotusoireista olen päässyt yli. Kroppa on vieroitusoireissa vaatinut viinaa, mutta isolta viinanhimolta olen välttynyt. Tarve ja ajatus alkoholin nauttimisesta on lähinnä liittynyt tilanteisiin, missä on ollut tapana ottaa. Noiden tilanteiden välttäminen taikka yli pääseminen niistä ei ole ollut aivan helppoa, eikä sitä ihan äkkiä tule olemaankaan.

Viime ajat ajatukset ovat pyörineet lähinnä oman tilan tarkkailussa. Alkoholin aiheuttamat ikävät tuntemukset ovat pitäneet mielen kurissa ja olen pystynyt olemaan erossa alkoholista. Kun alkoholi ei enää aktiivisesti muistuta itsestään ikävillä tuntemuksilla, käykö pidättäytyminen vaikeammaksi? Mahdottomaksi? Epäilenpä, että vaikeimmat päivät ovat vasta edessä, jos aion pysyä alkoholittomalla linjalla.

Eikö sitä voisi palkita itseänsä alkoholin antamalla hyvänolon tunteella? Olisiko se nyt niin vaarallista nauttia lasi pari viiniä päivällisellä? Kahvia ja konjakkia? Piipahtaa oluella työpäivän päätteeksi? Muutama siideri treenin jälkeen rentoutukseksi ja palautukseksi? Olutta saunan jälkeen? Pullo viiniä elokuvailtana? Syysillan lämmikkeeksi siemaukset savuista wiskiä? Joulun alla rommitotia taikka lämmintä terästettyä teetä? Kaffeplörö sunnuntaiaamuna? Tuikku iloon ja murheeseen?

Apua, pyykin silityksestä ei tule mitään ilman viiniä!

Vielä tänään nuo ajatukset eivät saa minua tarttumaan pulloon. Pelkäänpä, että vielä on kovia päiviä edessä, kun päässä taistelee kaksi perusteltua mielipidettä. Ei pari niin paha ole ja toinen väittää vastaan! No, ei ole, jos se jää siihen. Vielä pitkään en uskalla antaa lupaa itselleni kokeilla jääkö se pariin. Itseni tuntien, kahden jälkeen ei yksi lisää voi olla sen pahempi. Ja taas mennään – huraa!

Joko nyt yritän salaa alitajuisesti valmistella selityksiä ja antaa lupaa itselleni muutamaa ansaittuun pieneen paukkuun aina silloin tällöin? Kyllä! Tässä täytyykin olla tarkkana!

Niin kauan kuin joudun jatkamaan totaalikieltäytyjän linjalla, alkoholi on voitolla. Vasta sinä päivänä, kun pystyn avaamaan pullon ja nauttimaan yhden, kokematta sen jälkeen tarvetta saada lisää olen ehkä vähän voitolla.

Vielä en ole tarkkaan miettinyt, mitä haen tältä katkolta – siis katkon lisäksi. 17 päivää on suoritus, mihin en ennakkoon kovinkaan vahvasti uskonut. Joten elämää raittiina en ole varsinaisesti miettinyt. Selvää on, että ihan terveydellisistäkin syistä tätä olisi syytä vielä jatkaa. Ehkä muutama viikko menee tähän jatkoksi suht’ helposti? Heh! Kolme kuukautta kai on aika, minkä elimistö vaatii elpyäkseen. Menetettyjä aivosoluja ja kirroottista maksaa ei kai voi pelastaa? Olisiko tuossa tavoitetta? Jos nyt edes jouluun?

Tietysti ajatus kohtuukäytöstä, väikkyy mielessä. Silloin saisi ainakin välillä ottaa – kohtuudella. En vaan vielä luota itseeni. Raittiina pysyminen ei liene helppoa, luulen sen kuitenkin olevan itselleni helpompaa kuin kohtuudessa pysyminen – ainakin toistaiseksi.

Täysraittius kyllä jotenkin arveluttaa. Ihan kuin minussa olisi jotain vikaa! Ihan kuin minulla ei olisi määräysvaltaa itseeni viinan suhteen. Näinhän se on. Edelleen on vaikea myöntää, että viina vie minua, en pysty hallitsemaan juomistani.

Pelkään sitä päivää, kun otan ensimmäisen tämän jälkeen. Jos siitä aukeaa uusi putki – pitkä putki? Tai minkälaisen morkkiksen siitä saan? Vielä enempi pelottaa, jos pystyn hallitsemaan tilanteen ja pitäydyn parissa annoksessa. Ja pystyn sen jälkeen olemaan ilman. Onko tuo todellisen lopun alkua? Ison retkakduksen jälkeen ehkä saisin itsestäni kiinni, mutta pienemmästä saattaa ja mitä todennäköisemmin syntyy kierre, mikä johtaa päivittäiseen pämppäämiseen.

Ehkä minua pitää irti pullosta muisto edellisestä kolmen viikon katkosta noin viisi vuotta sitten. Ensimmäisen kerran vuosiin nautin alkoholista. Alkoholi oli taas juhlajuoma. Otin nauttiakseni en tavan vuoksi. Ostin olutta. Ensimmäinen maistui suloiselle. Toinen hyvälle. Kolmannen ja loput vaan join. Kirosin, miksi en ollut ostanut enemmän? Humala nousi päähän, valui jalkoihin – ihan kuin joskus nuoruudessa! Olo oli hilpeä! Ja ihan kuin nuoruudessa oksensin aamulla! Päätä särki. Makoilin reilusti iltapäivään. Todellinen aito kankkunen! Kuudesta kaljasta! Naurettavaa! Nöyryyttävää! Tuosta kuudesta pullosta repesi putki, mikä nyt on katkolla.

Kirpeä pakkasaamu. Ulos reippailemaan. Viikolla aloitan kevyen kuntoilun – kierroksia kuntopyörään. Toivottavasti pumppu kestää!

Viikko on mennyt nopeasti. Olen nukkunut kohtuullisen hyvin. Nukahtaminen on edelleen vaikeaa, mutta heräilyt kesken yön ovat vähentyneet ja uni on ollut syvempää. Useimpina öinä olen kuitenkin ollut hereillä kolmen maissa. Älytöntä tuo kellon kanssa pelaaminen. Muutamana aamuna olen havahtunut ovikellon soittoon taikka siihen, että puren älyttömän lujaa hampaita yhteen. Ihan sattuu.

Töissä on mennyt hyvin. Ajatukset luistaa paremmin ja tarmoa on piisannut, vaikka olenkin painanut pitkää päivää.

Parina iltana olen kuntoillut. Mitenkä puolen tunnin kevyestä kuntopyöräilystä voi tulla lihaksiin tuntumaa harjoitusväsymyksestä? Maitohappo painaa lihaksissa. Lihaskunto on vahvempi, kuin hapenottokyky. Helpolla tulee tehtyä liian isoilla tehoilla. Pitää olla tarkkana, että ei aloita liian rajusti, niin että kunnonkohotus ei katkea johonkin rasitusvammaan tai ylikuntoon. Malttia. Jos nyt innostuisi tästä kuntoilusta, niin se osaltaan pakottaisi hillitsemään juomista. Krapulassa ei voi rasittaa sydäntä.

Kukahan älypää senkin otti liian vakavasti, että alkoholi harjoituksen jälkeen lisää kasvuhormonin ja testosteronin määrää ja siten tehostaa etenkin kuntosaliharjoittelun vaikutusta lihaskasvuun? Olkoon tosi tai ei, urheilujuomaksi ei kelpaa enää olut. Tosi on, että aamuyöstä testosteronit tippuu tosi alas ryyppyillan jälkeen. Toisaalta maratoonaritkin tankkaa juoksun jälkeen oluella. Olut korjaa energia- ja nestetasapainoa nopeammin kuin pelkkä vesi taikka sokeri-suola-liuokset.

Minulla on jatkuvasti jano. En tiedä onko minulla varsinaisesti jano, vai onko minulla vaan tapa juoda? Vaatiiko kroppa huuhtelua? 12 pullossa olutta on juotavaa miltei neljä litraa. Aiemmin päivittäinen nestemäärä on siten saattanut hyvinkin olla jopa yli kahdeksan litraa. Ei tietenkään pelkkää olutta ja muita alkoholeja, vaan lisäksi paljon vettä, kahvia ja teetä. Krapula aamuina menee kerralla litra vettä. Puolisen litraa juo vettä jo yön aikana. Vai onko jano ja juominen mahdollinen merkki haiman toimintahäiriöstä? En tunne, että sokeritasapainossa olisi hämminkiä. Väsymyskin on helpottanut, ei väsymys kokonaan poissa ole. Edelleenkin päivittäinen kokonaisenergian saanti ravinnosta on kulutusta pienempi.

On aivan käsittämätöntä, että kaupasta saa pakeissa olutta halvemmalla kuin vichyä! Vichy pitää juoda pikkupulloista. Vichyssä pitää olla poretta ja suolaa, eihän se muuten ole mitään vichyä! Ei kiitos isoille kevyt vichyille.

Iho vaikuttaa paremmalta. Huulet ovat parantuneet. Ja silmätkään eivät enää vaivaa niin pahasti. Olo alkaa olla käsittämättömällä tavalla kevyt. Mieli tuntuu kevyeltä. Juhlan tuntua. Juhlan kunniaksi pitäisi avata viinipullo! Tässä vaiheessa viimeksikin repesin.

Ulkona miltei aurinko paistaa. Keli on melko liukas. Ehkä kannattaa tehdä lenkki sisällä polkien.

Ihanaa kun saa nukkua pitkään. Olo on miltei liian hyvä. Tuntuu, että voisi ja haluaisi ryhtyä ihan mihin vaan. On suuri tarve tehdä jotain. Pitäisi saada kaikki tekemättömät työt tehtyä nyt. Aikaakin olisi. Olo on ihan hyperaktiivinen. Levoton. Oikeasti ärtynyt.

Tekisi mieli lähteä töihin. Pelkäänpä, että jossain vaiheissa pitkän päivän painaminen töissä saattaa kostautua. Illalla ei töiden jälkeen jaksa taikka viitsi aloittaa mitään. Kaatuu sohvalle syömään ja juomaan. Noin se alkuun meni. Sitten tuli korkattua heti kotiin tullessa ja toinen sapuskaa väsätessä ja kolmas palan painikkeeksi. Neljäs jälkiruuaksi ja sitä rataa. Oikein väsyksissä ei edes aina tullut voileipää tehtyä. Kaljallakin pärjää.

Tuleva isänpäivä mietityttää. Miten selviän päivällisestä? Jospa lähdettäisikin ensiviikonloppuna pyhänä mökille? Kännissä en ole koskaan ajanut, enkä aja. Joskus olen miettinyt, että pitäisi muuttaa asumaan sellaiseen paikkaan, että joutuisi käyttämään omaa autoa työmatkoihin ja muihin menoihin. Ei voisi juoda.

Mieli tuntuu askartelevan salaa kaiken aikaa alkoholin kimpussa. Luulenpa, että koko ajan yritän etsiä hyvää perusteltua syytä nauttia alkoholia. Paskat! Ei minua nauttiminen kiinnosta. Minun tekee mieli ryypätä, juoda viinaa. Suoraan sanoen minun tekee mieli vetää perseet olalle ja aivot ämpäriin.

Miksi? Mitä hyvää ja kivaa tuossa on?

Harvoin minä olen juonut viinaa niin, että taju lähtisi taikka että oksentaisin. Toleranssi kohdillaan! Harjoituksen tulosta. Joskus nuorena tuli podettua seuraavana päivänä. Vieläkin joskus jos ihan tyhjään mahaan kiskaisee pullon wiskiä raakana saattaa mehut tulla ulos jo illalla. Mitä tuhlausta! Viimeksi tauon jälkeen olin todella krapulassa kuuden oluen jälkeen. Normaalisti ei kuusi olutta näy minusta edes päälle. Taidan olla tosi syvällä. Teinit kusee kadulla housuihinsa kahdesta kaljasta. Siistii.

Olo on todella ristiriitainen ja jakautunut. Ajatukset pomppii. Nyt ei saa livetä.

Miten tämän päivän saisi loppumaan?

Pitäisikö mennä laittamaan nimensä tipattomien ketjuun? Yleensä sen minkä lupaan sen pidän. Eikö se riitä, että lupaan itselleni? Lupaanko? Haluanko luvata? Miksi en lupaisi? Mitä tämä muille kuuluu? Mitä väliä sillä on jos otan tai en? Kyllä minä huomenna töihin lupaan kyetä.

Eilen tuli poljettua. Tänään pitäisi pitää välipäivä. Jos nyt sitten edes lähtisi pienelle kävelylle rantaan?

Älä tule kaupan kautta kotiin!

Taas on takana yksi viikko ilman sisäisesti nautittua alkoholia. Mieli ei ole vapaa alkoholista, vaikka kroppa jo alkaakin unohtaa. Ovikello soi edelleen aamuisin. Aina välillä silmäkulmissa näkyy liikettä, jotain hahmoja. Ja kun käännyn katsomaan, mitään ei ole. En tiedä onko tuo uusi juttu, vai olenko nyt vaan kiinnittänyt siihen huomiota. Välillä tuntuu ihan tyhjäpäiseltä. En tiedä olenko tulossa vai menossa ja olenko ylipäätään olemassa.

Oho, töissä huomautettiin ulkonäöstäni. Epäilivät, että olen täyttämässä pyöreitä vuosia taikka että olen tullut kriisi-ikään, ja aloittanut sen vuoksi kuntokuurin. Ehkä vähän niinkin! Painoa on hävinnyt kuukaudessa noin kahdeksan kiloa. Taidan kuihtua pois! Jonkun ajan päästä otan kyllä punttitreenin ohjelmaan. Vielä täytyy mennä maltilla.

Kukaan ei koskaan ole töissä huomauttanut taikka edes vihjannut alkoholin käytöstäni, vaikka ei sitä varmasti ole voinut olla huomaamatta. Kyllä alkoholi turvottaa ja saa ihmisen väsyneen, harmaan näköiseksi. Ilottomaksi. Ja niin, on se vanha viinakin joskus varmasti haissut. Onkohan minullakin salainen liikanimi: Pastilli? Ei kovin imartelevaa. Parisen viikkoa sitten olin varmaan hirveä näky hikoillessani ja täristessäni sairaan väsyneenä silmät punaisina, huulet verisinä ruvella ja naama hilseillen. Kukaan ei huomannut? Vai ei välittänyt? Tai ei uskaltanut kysyä, mikä hätänä? Ehkä olisin loukkaantunut, jos joku olisi joskus sanonut jotain. Mitä se muille kuuluu, kun hoidan työni, mitä teen vapaa-aikanani? Ehkä se kuitenkin olisi ollut aiheellista ja hyvä juttu, jotta olisin ehkä vähän aiemmin alkanut miettiä alkoholin käyttöäni tarkemmin. Ehkä. Tai sitten olisin vetänyt raskaamman kaavan mukaan. Otan jos otan ja niin paljon kuin huvittaa. Oma on asiani. En minä ainakaan uskalla tarttua kaveria olkapäästä ja kysyä - kysyä mitä?

Tiedän minä muitakin meillä töissä, jotka näyttävät joskus vähän väsähtäneiltä ja luultavasti kyseessä on krapulan poikasta. Se vaan on todella henkilökohtainen asia mennä sanomaan ja juttelemaan, jos toinen ei tee itse aloitetta. Vaikea on sitäkään tietää, että onko viina oikeasti ongelma. Jokapäiväinen juttu, vai onko vaan silloin tällöin vähän rankempia ryyppyiltoja.

Kai se liika viinanjuontikin on ainakin osalla eräänlainen hätähuuto. Huomion hakemista jollakin tapaa. Taikka sitten juominen on yksinkertaisesti pakoa todellisuudesta. Tai jatkuva juominen on vaan tapa. Paha yleistää.

Lähden tästä mökille päiten jo edeltä. Vähän lämmittelen paikkoja.

Olen kännissä. Olen vieläkin ihan kännissä.

Torstaina tuli kavereiden kanssa otettua pari olutta. En osannut tai voinut sanoa ei. En keksinyt yhtään selitystä, miksi en voisi lähteä mukaan. Ja vielä vaikeampaa olisi ollut selittää: miksi en ota! Ei mitään sen ihmeempää. Otin pari olutta ja lähdin kotiin.

Eilen tulin töistä kotiin. Olin jo tulossa hissillä ylös. Matkalla painoin takaisin ykköseen. Menin kauppaan ja ostin kaksi koiraa. En saanut takkia pois, kun jo korkkasin ensimmäisen. Maistui ihan kusiliemeltä. Haisikin pahalta. Join lisää. Pistin silmät kiinni ja join lisää. Pullo meni kerta kulauksella suoraan kurkusta alas.

En ole laskenut montako olen juonut, en kuitenkaan ihan kaikkia. Olo on sellainen, että nyt on saatava lisää.

Oikein poskissa sattui, päässä pimeni ja oli pakko hakea satsi.

Nyt olo tuntuu normaalilta.

Lisää kaljaa koneeseen.

Ei ole olut koskaan maistunut niin mitättömältä kuin nyt viimeksi. Ei maistunut hyvältä. Ei tuntunut hyvältä. Silti join ihan pakonomaisesti.

Join eilen päivällä oluet loppuun. Tänään en hae lisää. Luulen.

Millaisen krapulan tästä saan? Täytyykö se kaikki taas käydä uudelleen läpi? Tärinät? Hikoilu? Unettomuus? Painajaiset? Joka kerta nämä jutut ovat olleet vähän pahempia. Nyt ei kyllä vielä ole takana kuin kolme päivää kevyessä tankkauksessa. Epäilenpä, että tuolta ololta voi välttyä vain yhdellä keinolla: pysymällä kännissä! Ai että kun olisin säästänyt pari olutta tälle päivälle.

Mikä minuun meni? Mikä järkevän ihmisen saa toimimaan näin?

Päätä särkee. Vähän on jopa etova olo. Minulla on ihan oikea krapula!

Minä pilasin tämän homman. Viikonloppukin on pilalla. Ei tässä kunnossa voi kuin makoilla. Parilla paukulla pääsisi jalkeille.

Eilinen päivä meni levottomasti täristessä ja hikoillen. Iltapäivällä tuli yht’äkkiä yököttävä olo ja oli pakko yskiskellä. Illalla olin lähteä kauppaan helpottaakseni oloani.

Uni tuli yllättävän helposti. Olin nukahtamaisillani, kun nykimiset ja nytkähtelyt alkoivat. Oi ei, ei voi olla tätä jo ensimmäisenä yönä selvän päivän jälkeen. Kyllä oli ja karmea yö olikin. Nukahtelin ja säpsähtelin hereille varmaan viiden minuutin välein milloin mistäkin syystä. Onneksi en muista kaikkea. Katsoin yöllä useaan otteeseen kelloa vartin välein. Luulin kellon aina olevan jo aamussa ja ylösnousun paikkeilla. Yö tuntui iäisyydeltä.

Yö oli jatkuvaa pauketta ja välkettä. Luulin todella, että vessasta oli jokin hylly sortunut rytinällä. Ei ollut. Ovi paukkui vähän väliä. Ja taas jokin rytisi jossain nurin. Joku huusi alakerrassa nimeäni. Heräsin monta kertaa tuijottaen syvyyteen kuin valokeilan läpi.

Olin nukuksissa, kun oikea jalkani vääntyi voimakkaasti. Jokin käsittämätön voima veti minua. Tuntui, että nilkka muljahti ympäri ja polvi meni sijoiltaan. Ihan kuin sääriluu olisi mennyt poikki. Samalla vasen kylki kutistui kasaan. Leukakin oli venähtänyt pois paikoiltaan. Heräsin. Tajusin makaavani sängyssäni suorana selälläni, kuitenkin tuntien olevani ihan luonnottomassa asennossa. En pystynyt liikkumaan ja tunne jatkui. Tajusin makaavani kissan päällä. Kissa ei liikkunut. Yritin silittää kissaa, mutta en pystynyt. Olin paniikissa. Olin tappanut kissan! Kissa olikin tyynyllä. Kuorsasi. Nukahdin. Kissa poistui.

Hakkasin naapurin ovea porraskäytävässä alasti huutaen tulipaloa. Olinkin omassa sängyssäni. Hetken päästä kavahdin taas hereille, kun sängystäni alkoi nousta savua. Oma polveni paloi. No ei todellakaan palanut. Sänkyni viereen ilmestyi iso vihreä kasvi. Tuijotin sitä, kun se leijuen häipyi katon läpi.

Olenkohan minä oikeasti voinut käydä huutamassa rappukäytävässä? Olenko jo ihan vihannes, kun vehkat hyökkäävät yöllä kimppuun? En minä vaan tiedä.

Suurimman osan yöstä makasin suorana pötkönä sängyssäni, vaikka tunsin tekeväni jotain. Jos yritin tehdä jotain, en pystynyt. En tiedä mikä osa tästä on unta ja mikä osa jotain muuta. Olenko nähnyt unta, missä herään? Vai olenko oikeasti herännyt kesken unen? Jokaisen heräämisen jälkeen pelkäsin nukahtamista, koska epäilin, että seuraava olisi edellistä pahempi, taikka että sitä ei enää tulisikaan – sitä heräämistä kauhistuksen jälkeen. Ihan aamuyöstä nukuin vähän paremmin kuolemanpelossani. Aamulla ja päivällä en kuitenkaan ollut niin väsynyt, että voisin väittää viettäneeni täysin unettoman yön. Aamulla sänky oli peittoja ja tyynyjä myöden aivan märkä. Että ihminen voi mennä tuohon kuntoon muutamasta oluesta parissa päivässä.

Turha sitä on viinaa juoda, jos selvin päinkin on näin eloisia ja vilkkaita öitä. Ei tämmöisiä fiiliksiä irtoa alkoholilla humalapäissään.

Nyt mietityttää tuleva yö. Oikeasti pelottaa.

Joku teistä halveksi ja paheksui totuuden mukaista tarinaani niin, että minut teidän ilmoituksen perusteella heivattiin ulos 24h-palstalta.

Ehkä hyvä niin.

Olen edelleen elossa ja olen kirjoittanut kirjaa itselleni - hetken koin, että tästä yhteisöllisyydestä olisi ollut apua. Ei, ei ollut. Minut teilattiin. Olin liian rehellinen.