Omasta mielestäni Suomen neuvolajärjestelmä on loistava, mutta tunnen ihmisen, joka ei ajattele samoin, eikä ole kovin motivoitunut viemään lastaan enää neuvolaan. Onko lapsilisät yms. Kelan korvaukset riippuvaisia siitä, käyttääkö lasta neuvolassa? Muistaakseni ainakin raskaana ollessa pitää käydä tietyn ajan sisällä neuvolassa, muuten ei tipu äitiyspäivärahaa. Tietääkö joku?
neuvola
pakko?
231700
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Sen mitä olen Suomen neuvolahommista kuullut kaikilta siellä asuvilta ystäviltäni, itsekään en innostuneena veisi lastani sinne. Syyllistävät mennen tullen, ja luulevat aina tietävänsä paremmin kuin lapsen äiti. Kaiken. Onneksi asumme ulkomailla ja saamme olla rauhassa ja tehdä asiat tavallamme ilman suomalaisen neuvolatädin heristävää sormea.
lääkäri tutkii. mitä ja miksi. Ihan vain ajankulukseenko.
Täysin vapaaehtoista. Äitiysneuvolassa vaaaditaan että tukien saamikseksi on käytävä.
Itse en ole lapsiani käyttänyt neuvoloissa lainkaan. En kokenut aikanani niitä tarpeeliseksi,koska se ei edeistä lapsen kasvamista mitenkään.
Itse olen osannut kaupasta lukea ruokapurkkien ja maitojen kyjestä ikärajat ja osannut pukea ja käyttää lääkärissä tarvittaessa, joten meille neuvolat olisvat olleet turhaa.
Lapseni ovat kasvaneet samoin kuin muutkin jotka ovat olleet neuvoloiden tarkkailussa. En vain jaksa niitä turhia höpötyksiä kuunnella, itsestään selviä asioita.
Ja nyt kaikki on isoja nuoria aikuisia ja yksi lapsenlapsikin on maailmassa. Joten meillä on kasvettu ja oltu tyytyväisiä ihmisiä ilman uteliaita ylimnääräisiä ulkopuolisia ihmisiäkin! Kyllä äiti osaa, äidillä on äidin vaisto, ja tekee aina lapsen parhaan!
Miksi kaikkein tärkein on 5 vuotis tarkastus , mitä asioita silloin "käsitellään", onko tärkein pään sisältö.
Olen hieman pitkittänyt menoa kun 4 vuotis-käynti tehtiin kahteen kertaan kun osaamaton neuvolatäti ei osannut laitteita käyttää. Jos tuollaiseen hommaan ryhtyy, kannattaisikohan hankkia ensin koulutus ko hommaan, vai eivätkö lapset ole tärkeitä.
ihan samalla lailla, paremminkin kuin joku vieras ihminen. Äiti on lapsen kanssa päivittäin, se neuvolan hoitsu kerran vuodessa! mikä se on sanomaan onko sun lapsi kehittymätön vai kehittynyt?
Pelkkiä olettamuksia. Tilasoja ne tekee ei muuta. Tilastot kertoo sitä ja tätä...!
Meidän lapset eivät ole neuvoloissa käyneet,ja koulut on mennyt kaikilla tosi hyvin. Esikouluakaan eivät ole käyneet. Olen pystynyt hoitamaan heidät kotona alle kouluiässä.
Luulen että sillä 5 vuotis tarkastuksella vaan yritetään saada äidit tuomaan lapset neuvolaan, jotta saavat tilastoja tehtyä! Tai sitten yleensäkin saamaan äidit tuntemaan huonoa omaatuntoa, lasta haukkumalla, lihavaksi, laihaksi, tyhmäksi jne!
Jos lapsi ei jotain asiaa osaa, hän oppii! Kaikki ei opi yhtäaikaa, toiset hitaammin kuin toiset. Sama on pituus ja painon kanssa. Ei kaikki voi olla samanlaisia.
Jokainen tietysti omalla tavallaan toimii, mutta pivääkään en kadu etten ole lapsiani neuvoloissa käyttänyt. Olen osannut kaiken itse ja hyvin. Siitä voin olla ylpeä äiti!
Tuollain olen asian itsekin ajatellut ! Äiti tietää parhaiten, olen lasta kuljettanut yksityislääkärillä sekä psykologilla, vain siksi, että varmistun lapsen terveydestä ja kehityksestä.
Nyt kuitenkin sossu vaatii viemään neuvolaan 5v tarkastukseen,
minulle asiaa ei ole kerrottu vaan pommitetaan tuttavaani, taitaisi olla tarkistus paikallaan sossun päänupissa. Vireillehän saan sen asian syyttämällä ko virkailijaa hulluksi ! Sakkoa tulee mutta saahan sossun pään tutkittavaksi.
Kyllä äiti todellakin huomaa jos lapsella on jotai pielessä, tiedän itsekin tapauksia, joissa hommat hoidettu perheessä, eikä ole neuvolassa juostu juorunaiheita kirjauttamassa.
mitä vapaaehtoispalveluja käytät!! Otappa elvää, et miks ne sellasta pyytää! En ole kuullutkaan, et sossu tollasta voi vaatia! Taitaa nyt kus... sua!!!
Tuo minullekin tuli mieleen, ministeri on jo vastannut, ettei vaatimukset perustu LAKIIN, joten olen ihmeissäni,
nyt lähetän postia vakuutusyhtiölleni, jos sen kautta saan apuja asiamiehen käyttöön, jos hän lähtis neuvolakäynnille.
Jos jollakin enemmän tietoa pakollisista neuvolatarkistuksista, toivon tietoja, luulisi sen riittävän kun kuljetan lapseni mehiläisessä.
Arvasin, että tästä syntyy hirveä älämölö. Alkuperäisessä viestissä tai muutenkaan en halua ketään tuomita valinnoistaan lapsen neuvola-käyntien tiimoilta. Äitiys on niin herkkä asia, että helposti loukkaantuu, jos ulkopuolinen neuvolan täti uskaltaa sanoa vähänkin jotain, mikä poikkeaa vanhemman omasta käsityksestä. Joskus pelkkä katse riittää nostattamaan kiukun... Aina ei tietysti terveydenhoitajan ammattitaito kohtaa tarpeita, mutta yleisesti kyllä on tosi hyvä, että lapsen kehitystä seuraa joku, jolla on asiasta kokemusta. Äidinvaistoa yhtään vähättelemättä totean, että monesti äiti voi olla sokea lapsensa suhteen. Miksi ihmiset pelkäävät, että lapsi jää "kiinni" jossain seulassa? Jos omalla lapsellani epäiltäisiin kehitysviivästymää jollain saralla, olisin tyytyväinen, että asiaan puututaan ja toimitaan ajoissa. Ei tarvitse myöhemmin harmitella, kun kukaan ei ole reagoinut lapsen ongelmiin. Enkä yhtään väheksy rokotuksia, eikös hinkuyskäkin ole taas leviämässä idästä päin? Tietysti rikkaat voi lapsensa hoidattaa Mehiläisessä, kaikilla ei siihen ole mahdollisuutta.
Minulla on 6v,4v ja puolitoistavuotiaat lapset ja olen heitä käyttänyt neuvolassa tunnollisesti.Olen kuunnellut kaiken,mitä on sanottu,mutta olen omassa päässäni päättänyt,mitä niistä uskon ja mitä en.Jos itse toimin jossain tilanteessa vastoin suosituksia,niin pidän kyllä pääni,koska itse tiedän,mikä on parasta lapsilleni.
Olen kuitenkin kiinnostunut lasteni kehityksestä,jonka huomaa neuvolassa ihan eri tavalla,kun kotona.Rokotukset myös ovat tarpeellisia.Lasten neuvola on etupäässä lapsia varten,se olisi hyvä muistaa.Joskus sieltä saa myös kullanarvoisia neuvoja,joita voi kokeilla kotona.
Äiti tietää parhaiten,kyllä vain,mutta myös äidiltä saattaa jäädä jotain huomaamatta.Esimerkiksi jotkut kehityshäiriöt tms.Nyt oli esim.4vuotiaani tarkastus ja jos en olisi käyttänyt lastani neuvolassa,olisi jäänyt huomaamatta,että hän näkee toisella silmällä huomattavasti huonommin,kuin toisella.Minä en moista ole huomannut ja olin aidosti yllättynyt.Tilanne huomattiin ajoissa ja hän sai lähetteen silmälääkärille.Suuri kiitos neuvolalle.
Naapurin äitikkä huomasi lapsen näköhäiriön itse kun lapsi tihrusteli tai katseli liian läheltä telkkua, ja vei hänet silmäläkäriin. Lasit lapsi sai. Sitä ei oltu huomattu tai haluttu huomata koulutulokastarkastuksessa eikä ekalla luokalla kouluterveydenhoitajakaan!
Olen myös itse huomannut oman poikani näköhäiriän aikanaan itse. Ja lasit tuli hällekin.
Olemme aina käyttäneet lapsia joko yksityisellä tai terv.keskuksessa, mihinkään kouluhoitajien juttuihin me ei olla uskottu. Yhtä tyhjän kanssa. Olen aina sanonut lapsilleni et jos jotain vaivaa tuntuu tai särkyä, niin tule kotiin käydään lääkärissä. Turha sinne kouluhoitajan luo on mennä, saman voi todeta kotonakin, et "mene lääkäriin"! En ole myöskään neuvolissa juoksenut yhdenkään lapseni kanssa.
Niin,teillä onkin ollut ihan selviä vikoja havaittavissa,eihän sellasia pysty olla huomioimatta.Meillä taas lapsi ei tihrustele,eikä katsele telkkaria liian läheltä.
Neuvolassa testattiin ensin molemmilla silmillä ja näki hyvin.Sitten toisella ja näki edelleen hyvin ja toisella ei sitten näkenyt ollenkaan hyvin.Tätä ei kylläkään huomaa normaalissa elämässä ollenkaan.Toinen silmä tekee toisenkin työn.Karsastusta ei myöskään ole ollut ollenkaan.
Joten aina ei äiti voi huomata kaikkea,kun ei ole mitään,mitä voisi huomata.
Ilman neuvolaa tämä olisi jäänyt huomaamatta,valitettavasti.
Harmi,että jollain on neuvolakokemukset niin huonoja,että jättävät lasten neuvolassa käytön väliin kokonaan.Meillä on hyvä neuvola ja olen ollut siihen tyytyväinen.Toki välillä joku asia on ärsyttänyt,mutta sehän on vaan elämää.
On kuullut sanottavan,että neuvolassa luullan tunnettavan lapsen paremmin,kun äiti tuntee,mutta välillä on tilanteita,jolloin täysin vieras ja ulkopuolinen näkee tilanteen selvemmin,kuin äiti,joka on tavallaan liian lähellä.Neuvot ovat aina kullan arvosia.
Kaverin lapsella oli kasvu hidastunut. He eivät käyneet neuvolassa, eivätkä huomanneet yhtään mitään! Lapsi kasvoi, mutta hitaasti. Heillä ei ollut muita lapsia, eli ei vertailukohteita. Lääkärissä ollessa sitten vasta kaksivuotiaana korvatulehduksen vuoksi, huomautti lääkäri, että ikäisekseen aivan liian lyhyt. Seurasi tutkimukset ja kasvuhormoonia erittyi aivan liian vähän. Lapsi alkoi saamaan kasvuhormoonia ja kasvuvauhti nopeutui huomattavasti. Pituusennuste on silti 155 cm, mikä on pojalle varsin vähän. Ilman tätä lääkärikäyntiä se olisi vielä vähemmän.
Ja tässäkin tapauksessa äiti on ihan normaali, fiksu, lapsensa parasta ajatteleva äiti, joka ei vain huomannut, että lapsi kasvaa liian hitaasti. Hän ei tiennyt, minkä pituinen lapsen olisi pitänyt olla ja uskoi, että kaikki on hyvin, kun lapsi kerran on terve, nukkuu ja syö hyvin ja on iloinen.
naapurin lapsia tai sukulaislapsia saman ikäisiä, joihin olisi voinut verrata? Asuiko se jossain korvessa missä ei ollut muita ihmisiä?
Yleensä pikkulasten äidit puhuvat lapsitaan ja miten kasvaa!
Vertailukohteita on muitakin kuin omat lapset.
Itse pidän neuvolajärjestelmää hyvänä, mutta puutteitakin siitä löytyy. Neuvolasta voi parhaimmillaan saada erittäin hyvää tukea ja pahimmillaan sieltä saa aivopesua. Olen kokenut monenlaisia asioita neuvolassa. Silti siellä olen käynyt. Aina on jotain mitä olen sieltä halunnut. Monet ohjeet annan mennä toisesta kovasta ulos ja ihan kaikkea en kerro. Varsinkin imetys on asia, josta usein saa neuvolassa niin vääriä ohjeita ja suosituksia. Sitten olen halunnut ainakin rokotusten takia käydä siellä.
Olen sitä mieltä, että vaikka oman lapsen tuntisikin parhaiten ja me äidit olemme oman lapsemme asiantuntijoita, niin jollain tapaa olemme silti sokeita tai ainakin katsomme lastamme kaunistelevien silmälasien läpi. Vaikka tuntisimme oman lapsen kuinka hyvin, ulkopuolinen näkee lapsen verrattuna muihin saman ikäisiin.
On vaarallista luottaa vain siihen, että itse huomaisi lapsen ongelmat. Tästä on monia esimerkkejä. Vanhemmilla on sellainen taipumus viimeiseen asti uskoa, ettei mitään ongelmia ole. 5-vuotistarkastus on ihan tarpeellinen kouluun menonkin kannalta. Jos on jotain suurempia ongelmia, lapsen koulunkäyntiä ennen ehditään saamaan siihen tukea.
Ei ole vielä kukaan kertonut (osannut kertoa), mitä 5 vuotis tarkastus sisältää, onko paikalla joku "asiantuntija" vai se vanha tuttu neuvolatäti, mitä puuhastelua se kaikki on, kun kestääkin 1,5 tuntia.
5-vuotisneuvolassa tehdään KEHU-tutkimus, jos ei sitä ole päiväkodissa tehty. Tutkimuksen on aikaisemmin tehnyt psykologi, mutta monissa kunnissa sen tekee säästösyistä terveydenhoitaja. Tutkimuksessa kartoitetaan lapsesta eri osa-alueita. En ole niihin niin perehtynyt ja en muista ihan tarkaan, mutta tulokset käydään vanhemman kanssa myöhemmin läpi. Siinä on esim. motoriikkaan liittyviä tehtäviä, tehtäväohjeiden ymmärtämiseen liittyviä tehtäviä jne. Tutkimuksessa näkyy, jos jossain osa-alueessa on paljonkin puutteita. Siinä tapauksessa suositellaan psykologin tutkimuksia ihan varmuuden vuoksi. Esim. meidän ADHD-poika ei tietenkään pystynyt oikein keskittymään tutkimuksessa, joten olemme menossa tutkimuksiin, koska haluamme selvittää, onko taustalla oikeasti myös oppimiseen liittyviä vaikeuksia vai oliko KEHU:ssa kysymys vain tarkkaavaisuuden ongelmista.
Eli jos terveydenhoitajan tekemässä tutkimuksessa ilmenee jotain, asian varmistaa psykologi.
Minun mielestäni tuo tutkimus on lapselle etuoikeus. Jos sinua kiinnostaa tietää tarkemmin, mitä asioita tuossa tutkimuksessa testataan, niin asiasta varmasti saa tietoa terveydenhoitajalta tai netissä surffaamalla.
Itse vähän googletin ja tietoa löytyi paljon. Siitä en olekaan ihan varma onko tuo KEHU yleinen koko maassa. Tietääkö kukaan?
Tutkimuksen teki ennen psykologi, säästösyistä, eli lasta huomioimatta, sen räpeltää neuvolatäti ! Tuosta asia jo selvisi, miksi on PAKKO viedä lapsi neuvolaan.
Olen lapset kuljettanut yksityisellä psykologilla, joten miksi pitäisi vielä viedä neuvolaan ? Samaa hömppäähän se on neuvolassa kuin yksityisellä. Ymmärrän kyllä kaiken tapahtuvan lapsen etua ajatellen, mutta kaksi tutkimusta päällekkäin = ei mitään järkeä.
Psykologi ei tee samaa tutkimusta kuin terveydenhoitaja. Terveydenhoitajan tekemä on huomattavasti pienimuotoisempi. Ei ole järkeä tehdä laajaa tutkimusta kaikille lapsille. Mikäli KEHU:ssa ilmenee jotain ongelma-alueita, lapselle tehdään tarkemmat testit. Onko se mielestäsi järjetöntä? Minun mielestäni se on erittäin järkevää. Tietenkin vanhemmat voivat viedä lasta yksityiselle puolelle. Eihän siinä pitäisi olla mitään ongelmaa. Mutta sieltäkin löytyy monen tasoisia psykologeja. Ja jos se kerran on samaa "hömppää", niin miksei sitten veisi ilmaiseen neuvolaan?
Mistä syistä olet kuljettanut lapsesi yksityisellä psykologilla tai yleensäkin psykologilla?
Olen lastani kuljettanut yksityisellä psykologilla siksi,
Kun en ole lasta kuljettanut neuvolassa ja haluan vain lapsen parasta, tutkitinpa Hänet, jottei kukaan jälkeenpäin voisi syytellä mistään. En itsekään itseäni, jos olisi jotain vialla.
Toiset kuljettaa neuvolassa, meidän lapset kuljetettu yksityisellä psykologilla, ollaanko tehty jotain väärin. Lapsen sairastaessa käydään eurolääkärillä, pitäisikö silloinkin käydä neuvolassa.
Terveydenhoitajan tutkimus on pienimuotoisempi ! Eikö se jo sano jotakin siitä, että saamamme "apu" yksityisellä psykologilla, joka toiminut yli 20 vuotta neuvolassa !!, on paljon, paljon, parempaa kuin neuvolassa ehkä saisimme. Neuvolassakin on käyty, mutta juuri sen hoitajan epäpätevyyden vuoksi vaihdoimme käynnit yksityiselle puolelle. Kyllä vanha totuus "rahalla saa", pitää täysin paikkansa.
Sehän on hienoa, jos asiat ovat teillä noin hyvin. Oliko teitä joku vaatinut käymään neuvolassa sen jälkeen kun aloitte käymään yksityisellä? Ilmeisesti ei.
Kaikilla ei ole varaa käydä yksityisellä ja sen vuoksi on erittäin HYVÄ että on olemassa neuvolajärjestelmä. Vaikka siinä järjestelmässä on omat ongelmansa ja puutteensa, niin ne ovat niin pieniä sen rinnalla, että järjestelmää ei olisi ollenkaan. Rokotuksetkin ovat aika kalliita, jos ne joutuu itse maksamaan.
Ja edelleen olen sitä mieltä, että ei ole mitään mieltä tehdä kaikille 5 vuotiaille laajaa kehitystasokartoitusta.
Saanen olla utelias, millaista epäpätevyyttä huomasitte neuvolassa? Uskon ja tiedän, että sitä myös on.
Ammentakaa hyvät äidit siellä neuvolassa saaduista tiedoista minkä haluatte, yksi tykkää ja toinen ei. Niinhän se on. Empä ole kuitenkaan kuullut, että yhdellekään lapselle olisi haittaa aiheutunut neuvolassa käynnin takia, joillekin on apu löytynyt kuitenkin.
Olkaamme kiitollisia, vielä kun maassamme moinen järjestelmä on! Toki ennakkoluulotkin peilaavat siellä saatua palvelua, toinen kokee sen varpaille astumisena ja toinen viisasteluna ja kolmas ihan vaan palveluna.
Palvelun taso vaihtelee neuvolassakin, niin kuin kaikilla muillakin aloilla, sekin on fakta toki.
-ISKÄ-