Nykyopiskelijat on pelkureita!! En ymmärrä miksei lainaa
uskalleta ottaa!!??? Me pahimman laman aikaan opiskelleetkin
otettiin sitä surutta (ja saatiin vielä vähemmän ilmaista tukea),
ja pois ollaan sekin maksettu. Miksi nykynuorten pitää saada
kaikki ilmaiseksi????
uskalleta ottaa!!??? Me pahimman laman aikaan opiskelleetkin
otettiin sitä surutta (ja saatiin vielä vähemmän ilmaista tukea),
ja pois ollaan sekin maksettu. Miksi nykynuorten pitää saada
kaikki ilmaiseksi????
Vastaukset 13
Vanhimmat
Noin 75 000 mk tuli lainaa otettua, kaikki mitä irtosi. Maisterin paperit 4,5 vuodessa. Suoraan töihin 1993. Kesät tein hanttihommia: kaupan kassalla, siivosi, puutarhatöitä. Joskus lukuvuoden aikanakin ilta- ja viikonloppuhommia.
Tietysti jos täytetyt patongit ja kolmioleivät maistuu useesti erikoiskahvien kera, ruokalassa käydään syömässä ja illat notkutaan olusilla, niin kyllä aikaa ja rahaa saa menemään. Huhkkaan? Sen voi jokainen itse päättää.
Tuliko mieleen, että silloin liitukaudella oli työpaikan löytäminen hiukkasen helpompaa kuin nykyään? Oli lama tai ei, nykyään on vastavalmistuneen asema surkea! Varsinkin monilla tekniikan aloilla!
Ja tuolla perusteella pelkäät ja venytät valmistumista? Ja pyrit elämään leveesti tuilla, itse vaivautumatta ja uhrautumatta!
Voin sanoa ja luvata tuolla asenteella työllistymisesi on vaikeea.
Minä olisin yksi mahdollisista työnantajistasi, mutta et tuolla asenteella pääsi edes haastatteluun.
En ole venyttänyt valmistumistani mihinkään. Itseasiassa piti valmistua puoli vuotta etukäteen, mutta kaatui koulun valtion budjettiin. Ja miten helvetissä opintotuella eletään leveästi? Kerro ole hyvä, oi suuri manitou!
Ja mitäs vikaa asenteessa on? Selitä, ole niin hyvä. Eikö itseäsi vituttaisi opiskella 4 vuotta kortistoa varten? Nykyään on sinun onneksesi työnantajan markkinat. Työvoimaa on ja pirusti, sen kun vain kuoritaan kermat päältä. Vastavalmistunut kun ei ole sitä kermaa, korkeintaan piimää. Ja ei sinne haastatteluun tunnu pääsevän millään asenteella. Ehkä aseella uhaten korkeintaan! Nimim. 105 hakemusta kolmen vuoden aikana, ei yhtään haastattelukutsua. Että mieti ennen kuin kirjoitat mitä sylki sormiin tuo, ole niin hyvä!!
Ei sulle juolaha mieleenkään että nykyään akateemikoita puskee joka tuutista eikä töitä tahdo joka maisterille eikä ministerille löytyä dippainssistä puhumattakaan.
Minä opiskelen tekniikan alaa ja voin sanoa että työllistyy jos vaan on halua. Ei pelkät hakemukset riitä, pitää soittaa ja mahdollisesti käydä työnantajan luona. Itseään täytyy tyrkyttää näytille vaikka väkisin! Hieman epäilen ahkeruuttasi minäkin, mutta jokainen tavallaan. Pakkohan ei ole tehdä mitään, mutta silloin ei ole vara valittaakaan.
Olisiko lisää itsestäänselvyyksiä jaettavana?
Sellaiset, jotka väittävät, että kyllä työllistyy sillä ja tällä alalla kun vain viitsii tehdä asian eteen jotain, ovat pahasti väärässä. Sillä minä olen tehnyt kaiken voitavani, paitsi sen aseella uhkaamiseen. Nou kokemus, nou töitä. Nou töitä, nou kokemus. Niin se vaan menee.
Sit ei oo muuta syytä kun sun asenne. Sulla on itsetutkiskelun paikka.
Ja asenne näkyy työhakemuksessa...miten? Meikäläisen asenne on täysi kymppi mitä työnhakuun milloinkin tulee. Offseason-asenne työnhakua kohtaan on perseestä, PERUSTELLUISTA syistä, mutta mistäs työnantajat sen tietäisivät?
"Aika heikko" saldo...soitatko suoraan rekrytoijalle (ja teet puhelimessa hyvän vaikutelman "tulisin mielelläni käymään") vai laitatko vain emailin ja toivot parasta? Email ei riitä.
Laitan viimeisen päälle viilatun hakemuksen, jossa kerron halukkuuteni mennä paikan päälle esittäytymään. Tämän lisäksi soitan aika ajoin, mutta harvemmin ohjataan edes pyynnöstä rekrytointivastaavalle. Paikan päällä ei tule käytyä oma-aloitteisesti, koska 95 % hakemuksista lähtee eri kaupunkeihin, kuin missä asun. Matkaa olisi viime keväänäkin tullut yhteensä varmasti yli 5000 kilometriä, jos kaikissa olisin käynyt. Sitten vielä sähköpostitse tiedustelen suoraan rekrytoijilta asian laitaa.
Niin siis opiskelija olen ja tuo 105 hakemusta on kolmen kevään saldo. Viimeistä vuotta vedetään ja kahtena kesänä olen hommissa ollut, ekana ja viime kesänä. Ekaa vuotta en laske, koska en lähettänyt hakemusta ko. firmaan. Menin paikan päälle käyttämään viimeistä oljenkortta, kun ei mistään n. 40 hakemuksesta kuulunut mitään. Siellä rekrytoivat saman tien johtuen eräästä seikasta. Oli ei-alakohtaisia paskahommia vielä paskemmalla palkalla. Toinen kesä työttömänä. Tila, jota kenenkään opiskelijan ei pitäisi kokea, kun valtiokin avustaa kokonaista 0€/kk opiskelijaa kesäajalla jos ei lainaa ole otettu (onneksi oli säästöjä). Kolmantena kesänä oikein pyydettiin erääseen paikkaan alakohtaisiin hommiin koulumenestyksestä johtuen. En sinne edes hakenut, mutta se nyt ei liittynyt tähän 105:0 tilanteeseen. Kertoo jotain työnhaun "helppoudesta" nykyaikana nämä omat kokemukseni!
"Ja asenne näkyy työhakemuksessa...miten?"
Niin, osaisitko itse vastata kysymykseesi? Oma mielipiteeni on ettei mitenkään. Samaa mieltä ovat työnantajat, muutenhan olisit jo töissä.
Kuten aikaisemmin jo sanoin: "Ei pelkät hakemukset riitä, pitää soittaa ja mahdollisesti käydä työnantajan luona. Itseään täytyy tyrkyttää näytille vaikka väkisin!"
Sinun aikanasi olikin varmuus siitä, että sai työpaikan ja vielä vakituisen sellaisen heti valmistuttua. Teidän aikana ei edes tunnettu termiä pätkätyö. Nykyään nopeasti vastavalmistunut maisteri ei voi saada oman alan työtä - ei edes pätkätyötä, sillä hakijoita on yhtä paikkaa kohti satoja, jolloin työpaikka menee eniten työkokemusta omaavalle.
Itse olen valtiotieteen maisteri. Omalta alaltani on vastavalmistuneen nykyään lähes täysin mahdonton saada töitä, edes muutaman kuukauden pätkätöitäkään ei vastavalmistunut voi saada. Alalla kuin alalla on liikaa koulutettuja, toista se oli ennen kun koulutettujakin oli vähän niin töitä sai hölmömpikin. Lisäksi omalta alaltani ollaan jatkuvasti lakkauttamassa virkoja, jopa kokonaisia työpaikkoja ja virastoja. Sitten pitäisi vielä ottaa opintolainaa!! Sitä opintolainaa on ihan mahdoton maksaa takaisin ollessa siivoojana maisterin papereilla. Itselläni on kiitettävät paperit yliopistolta, maksimaalinen 4kk harjoittelu oman alani työpaikassa opiskelu aikana, valmistuin vähän alle viidessä vuodessa. Kesät tein kesätöitä raksoilla, talvella osa-aikaisena myyjänä. Työnanatjalle nuo työt eivät kuitenkaan merkitse mitään, sillä ne eivät ole oman alan töitä.
Olen lähettänyt oikeastaan jokaiseen haettavana olleeseen oman alani duuniin hakemuksia, soitellut työnantajalle, lähettänyt e-maileja jne. On ollut alani työpaikkoja, johon on haettu vastavalmistunutta, mutta hakijoita on ollut satoja, joten valituksi tulee vähintään viiden vuoden työkokemuksen omaava. Lähes jokaiseen paikkaan on 50-300 hakijaa, kaikki koulutettuja. Olen kysynyt muutamalta alani työnantajalta ja he ovat todenneet, että koska on niin paljon päteviä hakijoita, niin muutaman kuukauden huonopalkkaiseen pätkätyöhönkin pitää olla vähintään parin vuoden, mielellään yli viiden vuoden työkokemus - ja nämä työt eivät ole olleet edes vaativia, vaan hierarkian alapäästä.
Itse idioottina otin muutaman tonnin opintolainan, johtuen opiskeluaikani harjoittelujaksostani, jolloin en saanut palkkaa. Nyt noita on sitten kiva maksella takaisin, kun on lähes mahdotonta saada oman alan työtä ja siivojaan palkoilla noita ei makseta.
Tämä ongelma ei koske minua, sillä satoja tai tuhansia valmistuneita maistereita on samassa tilanteessa. Viimeisen parin vuoden ajalta tehdyn, vielä julkaisemattoman HY:llä tehdyn tutkimuksen mukaan (olen lukenut käsikirjoituksen), esimerkiksi valtsikasta vastavalmistuneet ovat viimeisen parin vuoden aikana työllistyneet omalle alalleen erittäin huonosti. Työttömyystilastoja hämää vain se, että monet maisterit toimivat siivojina, tehtaissa jne. Siksi ei ole siis mitään järkeä ottaa opintolainaa ja valmistua nopeasti. Työnantaja ei arvosta koulutusta, se on välttämätön pakko, työnantaja arvostaa ainoastaan vankkaa työkokemusta. Tämän vuoksi on siis suositeltavaa pitkittää valmistumista monella vuodella ja yrittää opiskelun ohessa käydä oman alan töissä.