V70 vm 2001 T5 edestä oikealta kuuluu epämääräistä ääntä kun ajaa pieniin töyssyihin. Kaikki näyttäisi olevan etupyörän takana ok (siis mikään ei ole löysällä ja iskarikaan ei vuoda). Mikäköhän voisi aiheuttaa pientä rutinaa suoraan ajettaessa?
melua edessä vm 2001 (uusi kori)
12
2005
Vastaukset
Minulla vaihdettiin 2002-malliseen edessä molemmin puolin "koiranluut" 35 tkm kohdalla. Takuu ei ollut voimassa, mutta Volvo-sopimus maksoi vaihdon.
Samoin kävi 2005-malliselle 21 tkm kohdalla. Taitavat olla melko kuluvia osia? Takuu oli voimassa.
En tiedä mitä koiranluut ovat, tämä vain luki myös työmääräyksen kopiossa, jonka sain. Kolahtelu loppui.
Master Eq- muumikki
Koiranluita meilläkin vaihdellaan vähän väliä. Kestävät todella vähän aikaa,meillä se vanhempi korinen 70. Toivoin ettei tämä vika olisi uudessa mallissa,vaihto nääs edessä..
- ensin...
Ennen kuin alat koiranluita vaihtelemaan, niin pistäppäs katsoen jousikuppi, ettei siellä ole skeidaa. Se meinaa on monesti ääneen syynä. Hätäisimmät vain haluavat koko ajan olla niitä "koiranluita" eli kallistuksen vakaajan linkkejä vaihtelemassa. Tosin ne ovat Biltemasta hankittuna vajaa 14e kappale, joten ei sekään kallis investointi ole. Vaan miksi vaihtaa ehjää.
- kuulee muttei ymmärrä
kokeilin kädellä jousen yläpäätä ja se tuntuu ehjältä, vaikkei sitä kovin hyvin ylety tutkimaan. Luin jostain että sinne tulee helposti murtumia (kuppiin) ja se voisi olla syynä. Eli mistä näen onko kuppi vialla?
- muumikki
Että jollei vika ole koiranluissa niin miksi niiden vaihto sitten auttaa asiaan,on taas kolisematta...
- ei yksinkertaista
muumikki kirjoitti:
Että jollei vika ole koiranluissa niin miksi niiden vaihto sitten auttaa asiaan,on taas kolisematta...
En sanonut että koskaan ei kannata vaihtaa niitä koiranluita. Ilmoitin vain että aina se ei ole aiheellista. Volvon kanssa tuppaa olemaan niin, että sama mikä ääni kuuluu niin ensimmäisenä vaihdetaan ne koiranluut.
Omasta Volvostani ei ole vielä koiranluut hajonneet, tosin olen ajanut sillä vasta 22tkm. Mutta jos jollain on, niin kertokaas että millä tavalla ne hajosivat? Irtosiko "tappi" jommastakummasta päästä vai miten? - heko heko man
ei yksinkertaista kirjoitti:
En sanonut että koskaan ei kannata vaihtaa niitä koiranluita. Ilmoitin vain että aina se ei ole aiheellista. Volvon kanssa tuppaa olemaan niin, että sama mikä ääni kuuluu niin ensimmäisenä vaihdetaan ne koiranluut.
Omasta Volvostani ei ole vielä koiranluut hajonneet, tosin olen ajanut sillä vasta 22tkm. Mutta jos jollain on, niin kertokaas että millä tavalla ne hajosivat? Irtosiko "tappi" jommastakummasta päästä vai miten?"katkesiko tappi jommasta kumasta päästä" vai herran jestas että naurattaa.......
eihän ne nyt sillä lailla katkeile, katsoppas kun niissä on ne reijät jolla ne tulee kiinni niin niissä on semmonen kumistefa ja se kuluu=tulee väljää = kolisee - vielä naura
heko heko man kirjoitti:
"katkesiko tappi jommasta kumasta päästä" vai herran jestas että naurattaa.......
eihän ne nyt sillä lailla katkeile, katsoppas kun niissä on ne reijät jolla ne tulee kiinni niin niissä on semmonen kumistefa ja se kuluu=tulee väljää = kolisee"...ne reijät jolla ne tulee kiinni..."
Mitkä "reijät" millä "ne" tulevat kiinni? Kysyjähän halusi tietää että miten ne yleensä hajoavat. Ilmeiseti koet olevasi teknisesti niin korkealla asteella että tuollaiset kysymykset naurattavat. Varo ettei pää osu kynnykseen. - oli juu
heko heko man kirjoitti:
"katkesiko tappi jommasta kumasta päästä" vai herran jestas että naurattaa.......
eihän ne nyt sillä lailla katkeile, katsoppas kun niissä on ne reijät jolla ne tulee kiinni niin niissä on semmonen kumistefa ja se kuluu=tulee väljää = koliseeMulla oli kylla kerran irti poikki ylapaasta (Chrysler Voyager). Autolla kylla pystyi ajamaan ja sattumalta huomasin kun katsoin.
Kannattaako noita edes vaihtaa pienen valjyyden takia? Onko vain rahan tuhlausta? - Poikki
heko heko man kirjoitti:
"katkesiko tappi jommasta kumasta päästä" vai herran jestas että naurattaa.......
eihän ne nyt sillä lailla katkeile, katsoppas kun niissä on ne reijät jolla ne tulee kiinni niin niissä on semmonen kumistefa ja se kuluu=tulee väljää = koliseeAinakin minun s80:ssä meni poikki alempi pallonivel. Kolinaa kuului epätasaisella tiellä ajaessa ehkä kuukauden verran jonka jälkeen kolinat loppuivat koiranluun nivelen katketessa. Eipä juurikaan vaikuttanut ajo ominaisuuksiin
- koiranluu
Rengas pois, ja rengasraudalla(vast.) vääntely kallistuksen vakaajasta, löysästi vain ylös/alas ja kädellä kiinni koiranluun niveliin. Oli alempi vähän väljä.
Jos alkuperäiset entiset "luut" niin siellä pallukan takana avoleuka avaimelle paikka, on nimittäin tiukassä kun lika jää mutterin alle.
Ei nyt voi heikkoudesta puhua, olivat satojatuhansia km.
Helppo vaihtaa, ainostaan jos mutteri tiukassa, kun pätkän tullut, mutta voi rälläkkääkin käyttää. Itse vääntelin pitkällä hylsynvarrella, ja kun vastinavaimen sai hyvin koriin kiinni. - jappee
Joku kirjoittaa siella:
Volvo V70 (diesel) vuosimalli: 2002
Ilmoitettu: 28.10.2004 12:46:46 mjk
Vian vakavuus: Häiritsevä/ kiusallinen
Ongelmakohta: Jousitus, alusta, pyörät
Ajettu: 70000 km
Kaveri valitti että toisinaan kuului kolahdus alustasta, joku tätä samaa valitteli S60 kohdalla ja kyseli neuvoja
asia helpottui kun iskunvaimentimien jousien yläpäähän laitettiin kumit jousen ja sen jousea puristavan rakenteen väliin.
Volvolla on kyseiset vaimennuskumit olemassa, mutta niitä ei ehkä sitten oletusarvoisesti asenneta autoihin. Kyselepä Volvo-huollosta, ehkä auttaa, kaverini totesi että kolina häipyi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei3013321Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2351808By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei911335J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851293Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(791193- 591178
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti531113Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut36994Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks46926Etkö ymmärrä että olen turhautunut
kun ei etene. Auttaisit rakas vai onko kaikki vain kuvitelmiani omassa päässäni?65874