ylituotannon kautta Itämeren.
Maataloustuet
tuhoavat
6907
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mutta on toki muutakin. Ylipäätään ihmisten halu saada ja saada, aina lisää= ahneus. Aheneus on suurin syy, merien, ilman ja kaiken saastumiseen.
Kerrohan miksi itämeressä on p*skaa helsingin ja kotkan kohdalla, mutta selkämeri ja pohjanlahti, (joiden valuma-alueella on merkittävä osa maataloudesta) eivät olekaan saastuneita?
-Haastaja- iski ja tyrmäsi.
Faktaa!
Hesalaiset ite paskonut vedet piloille.
MT 25.10.2006
"
Itämeren suojelun kiireisimmät
savotat Puolassa ja Venäjällä
Itämeren fosforikuorma pienenisi jopa 40 prosenttia, jos Puolan ja Pietarin jätevedet puhdistettaisiin länsimaisella tekniikalla.
Tutkijoiden mukaan Itämeri voi todella huonosti.
”Kyse ei ole pelottelusta, vaan tila on oikeasti huonompi kuin koskaan ennen. Päästöihin on puututtava, muuten tilanne ei muutu”, professori Markku Viitasalo Merentutkimuslaitoksesta toteaa.
Itämeren rehevöityminen pistetään usein pelkästään maatalouden piikkiin, vaikka esimerkiksi Suomessa maatalouden lannoitemäärät ovat laskeneet 1990-luvulta lähtien.
Pelkät kotimaiset toimet eivät joka tapauksessa riitä koko meren pelastamiseksi. Todellisuudessa suuret saastepommit tikittävät Puolassa ja Venäjällä. Kyseiset maat puhdistavat jätevetensä edelleen puutteellisesti. Sama koskee osittain Baltian maita.
Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tutkijan Seppo Knuuttilan mukaan liki puolet edellä mainittujen alueiden jätevesistä päätyy puhdistamattomina Itämereen.
”Kannattavin sijoitus, jonka Pohjoismaat voivat vesiensuojelussa tehdä, on auttaa Puolaa ja Venäjää saamaan puhdistusjärjestelmänsä länsimaiselle tasolle.”
Siten Itämeren fosforikuorma pienenisi Itämeren suojelukomission (Helcom) mukaan jopa 40 prosenttia.
EU on antanut lähes 40 miljoonan asukkaan Puolalle aikaa kaupunkien vesiensuojelun järjestämiseen vuoteen 2010 asti. Aika näyttää, toteutuuko tavoite.
Yksityiset tekevät
suojelutyötä
Sillä aikaa, kun Itämeren valtioiden päättäjät miettivät mitä tehdä, yksityiset tahot ovat jo aloittaneet suojelutyön. Suomalainen John Nurmisen säätiö on käynnistänyt Pietarissa projektin, jossa suurkaupungin jätevesistä poistetaan kemiallisesti fosforia.
Ruotsissa puolestaan sijoittajamiljardööri Björn Carlson lahjoitti viime vuonna puoli miljardia kruunua Itämeren suojeluun. Rahalla perustettiin säätiö, joka etsii keinoja Itämeren pelastamiseksi.
Viitasalo ei usko insinöörikeinoihin ja poppaskonsteihin: ”Jonkun jättipropellin asentaminen hapettomaan syvänteeseen ei poista moraalista vastuutamme olla kuormittamatta Itämerta yli sen kestokyvyn. Ainoa keino on vähentää maalta ja ilmasta tulevaa kuormitusta.”
Vaikka vesiensuojelua on tehostettava haja-asutusalueella, ei suojelu saa Viitasalon mielestä kuitenkaan hankaloittaa asumista maaseudulla tai saaristossa.
”Tarkoitus ei ole etsiä syyllisiä, vaan löytää kustannustehokkaimmat keinot mereen päätyvien ravinteiden vähentämiseksi.”
Puolan pelloilla
lannoitus lisääntyy
Knuuttila mainitsee Puolan kasvavan maatalouden olevan suuri uhka Itämeren hyvinvoinnille. Nyt kun maa on EU-tukien piirissä, maatalouden lannoitusmäärät luultavasti kasvavat ja kesantopellot voidaan ottaa käyttöön.
”Puolassa lannoitteiden käyttö saattaa jopa tuplaantua”, Knuuttila arvelee.
Puolan maatalouden volyymistä kertoo jotakin se, että maan pinta-alasta jopa 60 prosenttia on viljelykäytössä. Suomessa vastaava luku on 8 prosenttia.
KATJA KOLJONEN"
asukkaan kaupungista Pietarista?
Saman verran väkeä melkeen kuin Suomessa, turha se on pientä väestönosaa syytellä. Tärkeintähän on saada se parempaan kuntoon ei haukkua muutamaa tuhatta viljelijää -vastaan- 5.5 milj. asukasta.