hei!
Kysyisisin yhtä pientä asiaa.
Minulla on kiertopäivä 29 menossa normaalin 26 päivän sijaan. Kysyisisin milloin kannattee tehdä raskaustesti, että se varmimmin näyttää oikean tuloksen. Yleensä innostun tekemään testin liian aikaisin.
Olen kuullut että viikon päästä olisi hyvä mutta miksi raskaustesteissä lukee että jo ensimmäisenä kuukautisten poisjäämisestä.
Toinen kysymys.
Onko totta että haamuviivat yhdistetään aina keskenmenoon? olen saanut 2 kertaa keskenmenon. Toisella kertaa en kerennyt testata, koska en tiennyt olevani raskaana (kuukautiset tulivat normaalisti). Toisella kerralla sain haamuviivan. ajattelin että se johtui siitä että testasin niin alkuvaiheessa raskautta (heti samana päivänä kun kuukautiset jäivät pois).
Tyhmiä kysymyksiä mutta olen vielä suht kokematon näissä asioissa :)
terv. nainen25

Vastaukset 4
Vanhimmat
Haamuviivakin on AINA plussa!
Moni nainenhan voi olla raskaana tietämättään ja jos testaa heti kun menkat jäävät pois ja saa haamun on siis raskaan, mutta tapahtuukin jo viikonpäästä aikainen keskenmeno, mitä ei olisi edes tiennytkään ellei olisi sitä testiä tehnyt (olisi vain ajatellut että menkat olivat vain myöhässä viikonverran)
Sekaisesti selitetty mutta tajusit varmaan=)
Voit tehdä toki testin heti sinäpäivänä kun menkat jäävät pois,
Varmimman tuloksen saat silti viikon päästä kuukautisista, jolloin kesklenmenoa et edes huomaakkaan...
itse sain ekan plussan kun odottekin juuri sen viikon verran kuuakutisiani. Ja tuolla se plussa nukkuu omassa sängyssään=)
Toivotaan parasta !!
pari viikkoo se riski että voiki olla vaan kemiallinen raskaus..?
kyllähän se kuitenki myöhemmi vasta kannattaa tehä niin ei tuu mitää epämääräsiä haamuja.
Ja vielä: älä osta halvimpia tai liian herkkiä testejä, niistä voi todellakin tulla niitä VÄÄRIÄ plussia..
Tein clearblue testin ja vaakaviiva tuli vahvana esille ja pystyviiva tosi haaleana. Kaippa se sitä tarkoitti että olisin raskaana :)
Pitää tehdä parin päivän päästä uusi varmuuden vuoksi.
Ihana kauheesti onnitteluja sinne!! Ja sormet ristissä että vauva jaksaa roikkua masussa lopuun asti!!
Täälläkin itsekkin nmiettii uskaltaisikohan testata kun noita samaisia testeja tulla kaksinkappalein lojuu kaapisa. Tänään ois kylläkin vasta kp 23/28-? Ehkäpä maltana mieleni.. ;) jos kestän:D