Kylläpä

kelpaa ajella, kuten Marcus Grönholm ja Mikko Hirvonen sen todistavat ajosuorituksensa kautta. Valtavan hyviä ajettavia ne ovat nämä siviilimalliset Forditkin ja eipä sitä huonoutta tule olemaan näissä tulevissakaan malleissa, kun ralliautotkin kulkevat noin liukkaasti. Ralliauto puoleltahan se tieto ja taito siirtyy pikku hiljaa siviiliautoihin, joista me tavalliset autoilijat saamme nauttia.

Taitaa olla tuon ison konsernin Fordin pullat aika hyvässä uunissa, vaikka tehtaalla onkin jo ikää kunnioitettavat reilut sata vuotta. Mutta eipä se itseäni haittaa, kun alla on Ford ja tuntuu omanikin niin loistavasti kehräävän, vaikka sata tonnia on jo mittariin pyörähtänyt. Milloinkahan pitää ruveta tutkimaan ohjekirjasta, miten esim. ajovalolamppu vaihdetaan. Ei ole sitäkään vielä tarvinnut vaihtaa.
14600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

N-ryhmässä juuri fordeja näkyny. ja juuri N-ryhmän autot, muistuttaa kaikein eniten siviili-versioita.

Äänestä

Ei sun Focuksella ole mitään yhteistä noihin autoihin.

Ei muuten mene mitenkään isosti hyvin.

Kai bensaa menee kuitenkin...

Äänestä
  • Juu, eipä tyttäreni ole valitelleet kyydissä ja nauttivat itsekin ajamisesta, vaikka meillä onkin Mondeo alla, mutta noilta ralliteiltä kai ne hyvät ajo-ominaisuudet ovat Mondeoonkin tulleet, joten ei voi muuta kuin olla todella onnellinen noille testaajille ja likaisenkin työn tekijöille. Vanhana pappana osaa jo arvostaa mukavuutta ja moitteettomia ajo-ominaisuuksia. Eihän se enää meikäläiseltä kävisi tuo ralliteillä ajaminen ;)

    Äänestä

  • Fordilla 2 kirjoitti:

    Juu, eipä tyttäreni ole valitelleet kyydissä ja nauttivat itsekin ajamisesta, vaikka meillä onkin Mondeo alla, mutta noilta ralliteiltä kai ne hyvät ajo-ominaisuudet ovat Mondeoonkin tulleet, joten ei voi muuta kuin olla todella onnellinen noille testaajille ja likaisenkin työn tekijöille. Vanhana pappana osaa jo arvostaa mukavuutta ja moitteettomia ajo-ominaisuuksia. Eihän se enää meikäläiseltä kävisi tuo ralliteillä ajaminen ;)

    Kyllä sitä tuntee itsensäkin melkoiseksi rattimieheksi, alla melkein samanlainen peli kuin isoilla pojilla.

    Äänestä

  • itsekin kirjoitti:

    Kyllä sitä tuntee itsensäkin melkoiseksi rattimieheksi, alla melkein samanlainen peli kuin isoilla pojilla.

    kun saa rallimaailman parhaimmistolla ajella. Sitä liikenteessä laskee Japsin poikien vehkeet mielellään ohi ajatellen, että tällä pääsisi paljon nätimmin ohi, mutta on tällä kiva antaa ystävällisesti tietä heikoimmillekin ;-)

    Äänestä

  • tuntuu kirjoitti:

    moni "voortti" kuski ottanu eilen väärät lääkkeet, kun moisia hallusinaatioita nähny. kumma vaan, kun fordilla ei silloin pärjätty olleenkaan, kun moni muukin merkki oli tehdastallina sarjassa mukana.

    Äänestä

  • aika kirjoitti:

    ei satsannut lainkaan, vaan nyt se on vähän parempia insinöörejään laittanut näyttämään muille kuka se autojen valmistuksen hallitsee ralliteille.

    Eipä silti, kyllä kai niitä kateellisia tulee olemaan Fordien menestyksellekin, mutta senhän me kestämme ;)

    Äänestä

  • Fordi kirjoitti:

    Sulla ei osaa eikä arpaa mihinkään.

    Hanki oma elämä.

    Äänestä

  • siellä suunnalla kirjoitti:

    Sulla ei osaa eikä arpaa mihinkään.

    Hanki oma elämä.

    Hanki oma Ford :)

    Äänestä

  • hermostua kirjoitti:

    Hanki oma Ford :)

    Eroon kun pääsisi.

    Äänestä

  • nimittäin kirjoitti:

    Eroon kun pääsisi.

    kelpaa ihmisille. Ainakin meille.

    Äänestä

  • voittajamerkki kirjoitti:

    kelpaa ihmisille. Ainakin meille.

    Liity voittajiin !!!

    Äänestä

  • ihmiselle kirjoitti:

    Liity voittajiin !!!

    Tai ainakin isommat tuopit !!!

    Äänestä

  • aika kirjoitti:

    moni "voortti" kuski ottanu eilen väärät lääkkeet, kun moisia hallusinaatioita nähny. kumma vaan, kun fordilla ei silloin pärjätty olleenkaan, kun moni muukin merkki oli tehdastallina sarjassa mukana.

    No toyota ainakin rikkoi jokunen vuosi sitten sääntöjä MM-ralli tasolla,turbon hukkaportti oli liian iso.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Fordilla kirjoitti:

kelpaa ajella, kuten Marcus Grönholm ja Mikko Hirvonen sen todistavat ajosuorituksensa kautta. Valtavan hyviä ajettavia ne ovat nämä siviilimalliset Forditkin ja eipä sitä huonoutta tule olemaan näissä tulevissakaan malleissa, kun ralliautotkin kulkevat noin liukkaasti. Ralliauto puoleltahan se tieto ja taito siirtyy pikku hiljaa siviiliautoihin, joista me tavalliset autoilijat saamme nauttia.

Taitaa olla tuon ison konsernin Fordin pullat aika hyvässä uunissa, vaikka tehtaalla onkin jo ikää kunnioitettavat reilut sata vuotta. Mutta eipä se itseäni haittaa, kun alla on Ford ja tuntuu omanikin niin loistavasti kehräävän, vaikka sata tonnia on jo mittariin pyörähtänyt. Milloinkahan pitää ruveta tutkimaan ohjekirjasta, miten esim. ajovalolamppu vaihdetaan. Ei ole sitäkään vielä tarvinnut vaihtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu