Outoja...

Kotonani sattuu kaikenlaista outoa.

Kerran olin kävelemässä olohuoneesta huoneeseeni, kun yht'äkkiä kuulin jonkun kuiskaavan nimeäni. Olin siis yksin.

Sitten kerran huoneesta tullessani aloin kuulostelemaan, josko isäni olisi kotona. Hänen työhuoneestaan kuului tietokoneen näppäimistön näpyttelyä ja erilaisten esineiden kolinaa. Ajattelin sitten, että sanon asiani hänelle kohta, ja menin vessaan. Sieltä tultuani ovi kolahti, ja isä tuli asuntoon. Kysyin, mitä hän oli tehnyt työhuoneessaan, mutta hän sanoi, että oli juuri tullut töistä. Jälkeenpäin hän oli minulta kysynyt, että miksi olin siirrellyt hänen huoneessaan tavaroita. Olen käynyt hänen työhuoneessaan viimeksi joskus 5 vuotta sitten, eli en ollut koskenut hänen tavaroihinsa.

Ja useasti sattuu niin, että huoneeni nurkassa olevat laatikot kaatuvat ja romahtelevat. Vaikka pahvilaatikot on aseteltu niin, että jokaisen pahvilaatikon päällä on yksi laatikko, ei syynä voi olla painovoima, koska ylempi laatikko on aina mahtunut osittain toisen laatikon sisään.


-Pahoittelen (osittain) turhaa tekstiä.
111715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tapaukset ovat ihan "klassista" kummittelua. Asutteko kenties vanhassa talossa? Onko taloon joku kuollut tai vastaavaa? Itsellänikin ollut vastaavia kokemuksia että tyhjästä joku kuiskailee nimeäni, ja tavaroita on siirtynyt. Kerro talosi historiasta enemmän? Jos vain viitsit! :)

Äänestä
  • Asun kerrostalossa, joten kysymyksiisi on hankala vastata. Tässä kerrostalossa on ennen ollut kauppa ja baari, joissa ei tietääkseni kukaan ole kuollut.
    Voisin jostain yrittää kaivella tietoa talostamme, kun tietäisi vain, mistä aloittaa.

    Äänestä

  • Pikkujuttuja... kirjoitti:

    Asun kerrostalossa, joten kysymyksiisi on hankala vastata. Tässä kerrostalossa on ennen ollut kauppa ja baari, joissa ei tietääkseni kukaan ole kuollut.
    Voisin jostain yrittää kaivella tietoa talostamme, kun tietäisi vain, mistä aloittaa.

    Nyt kun tarkemmin muistelen, tässä talossa on kuollut joku vanha mies 1-2 vuotta sitten.

    Äänestä

  • Pikkujuttuja... kirjoitti:

    Nyt kun tarkemmin muistelen, tässä talossa on kuollut joku vanha mies 1-2 vuotta sitten.

    No tietysti vanhat kerrostalot, niin onhan seinien sisälle mahtunut varmasti tuhat ja yksi tarinaa, ja vaikka minkänäköistä ihmiskohtaloa, että siinäpä selitys, tietysti hieman riippuen talon iästä, koska on tietysti joku voinut asua asunnossanne ennen teitä, ellei sitten talo ole suhteellisen uusi?

    Äänestä

  • nää kotipsykologit nyt vaa pysyis poissa ja jättäis noitten linkkien laittelemisen.
    Kyllä sellainen, joka haluaa noita sivustoja lukea, osaa ne itsekin netistä hakea vaikkapa googlettamalla.
    Sitäpaitsi onko sisälukutaidossasi vikaa? Tämä palsta on pyhitetty vain ja ainoastaan paranormaalien asioiden käsittelyyn, joten voisit mennä jonnekin toiselle palstalle leikkimään psykologia/psykiatria... kiitos.

    Äänestä

  • Yavanna kirjoitti:

    nää kotipsykologit nyt vaa pysyis poissa ja jättäis noitten linkkien laittelemisen.
    Kyllä sellainen, joka haluaa noita sivustoja lukea, osaa ne itsekin netistä hakea vaikkapa googlettamalla.
    Sitäpaitsi onko sisälukutaidossasi vikaa? Tämä palsta on pyhitetty vain ja ainoastaan paranormaalien asioiden käsittelyyn, joten voisit mennä jonnekin toiselle palstalle leikkimään psykologia/psykiatria... kiitos.

    linkin laittaminen ei tee minusta psykologia ja toiseksi siinä annetaan selitys miksi ihmiset kuulevat ääniä.Ei jutussa mitenkään kielletä ettetkö voisi kuulla ja nähdä yliluonnollisia asioita.
    Oletko hieman herkkä?

    Äänestä

No teilla on siella rakennuksessa selvastikin paranormaalia aktiviteettia.

Se ei ole valttamatta alkuunkaan vaarallista.

Se nimen kutsuminen viittaa yleensa siihen, etta se/ne haluaisivat ottaa paremmin yhteytta.

Pysy kuulolla.:)

Äänestä

Selvitin talon iän, se on n. 50v.

Äänestä
  • No kyllähän viidessäkymmenessä vuodessa ehtii tapahtumaan vaikka mitä, että varmasti on talosi seinien sisällä tapahtunut vaikka mitä, mutta silti asut kerrostalossa, joka voisi selittää ylimääräiset äänet ja sillai. Mutta muuten juttusi on kyllä ihan perusnormaali kummittelutapaus.

    Äänestä

tällaiseen?
Isäsi itse siirrellyt tavaroita eikä muista sitä.
Laatikon kaatuminen johtuu huonosta asettelusta.
Itse eu usko tällaisiin. Mielikuvitusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pikkujuttuja... kirjoitti:

Kotonani sattuu kaikenlaista outoa.

Kerran olin kävelemässä olohuoneesta huoneeseeni, kun yht'äkkiä kuulin jonkun kuiskaavan nimeäni. Olin siis yksin.

Sitten kerran huoneesta tullessani aloin kuulostelemaan, josko isäni olisi kotona. Hänen työhuoneestaan kuului tietokoneen näppäimistön näpyttelyä ja erilaisten esineiden kolinaa. Ajattelin sitten, että sanon asiani hänelle kohta, ja menin vessaan. Sieltä tultuani ovi kolahti, ja isä tuli asuntoon. Kysyin, mitä hän oli tehnyt työhuoneessaan, mutta hän sanoi, että oli juuri tullut töistä. Jälkeenpäin hän oli minulta kysynyt, että miksi olin siirrellyt hänen huoneessaan tavaroita. Olen käynyt hänen työhuoneessaan viimeksi joskus 5 vuotta sitten, eli en ollut koskenut hänen tavaroihinsa.

Ja useasti sattuu niin, että huoneeni nurkassa olevat laatikot kaatuvat ja romahtelevat. Vaikka pahvilaatikot on aseteltu niin, että jokaisen pahvilaatikon päällä on yksi laatikko, ei syynä voi olla painovoima, koska ylempi laatikko on aina mahtunut osittain toisen laatikon sisään.


-Pahoittelen (osittain) turhaa tekstiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu