Koko amk laitoksena oli valtava pettymys. Opinahjo mainostaa itseänsä korkeakouluna ja tasokkaana lähestulkoon yliopiston tasoisena koulutusmuotona, vaikka todellisuus on jotain aivan muuta. Ammattikorkeiden välillä on valtavia tasoeroja, on muutamia arvostettuja ja erittäin tasokkaita ja haluttuja kouluja, mutta suurin osa tuntuu olevan tasoltaan ala-arvoisia. Kursseista pääsee läpi tekemättä oikeestaan yhtään mitään, arvosanat suurinpiirtein mukautetaan opiskelijoiden tasoon, opettajia ei kiinnosta sen enempää opettaminen kuin opiskelijoiden oppiminenkaan. Lukiossakin joutui tekemään enemmän töitä arvosanojen eteen kuin täällä ja kuitenkin pitäisi kyseessä olla korkeakoulu (vaikka monesti paikka tuntuu leikkikoululta). Paikka mainostaa itseänsä arvostettuna paikkana niin oppilaiden kuin työnantajienkin silmissä, vaikka todellisuus on kaukana mainospuheista. Pelottaa mehdollinen tuleva työelämä kun koulusta saa tutkinnon tekemättä tai osaamatta oikeestaan yhtään mitään ja kuitenkin töissä pitäisi jotain kai osata tehdäkin.
Kamala laitos.
opiskelija
192822
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
kyllä se kuule on tuon tason kanssa aivan samaa täällä yliopistossakin , ainakin pienemmillä paikkakunnilla. Itse siiryin Vaasasta Tampereelle, Vaasa yliopisto on myös verrattavissa leikkikouluun. Samaa olen kuullut myös Joensuusta. Tosihan se on, että AMK:t on kaupungin omistuksesa, isoilla kaupungeilla on varaa ja resursseja, yliopistot ovat valtion ja kovassa rahapulassa monet yksiköt, näkyyhän se tottakai opetuksen tasossa, sisäänottomäärät vain kasvavat ,mutta opettajia ei lisätä yms...
Sitä se on nykyisin täällä Suomessa ,niin AMK:ssa kuin yliopistossa. Vuosi vuodelta taso vain heikkenee, jos ei herätä kouluttamasta 70%:lle nykyisestä ikäluokasta "korkeakoulututkintoa"
Taso on selvästi heikentynyt joka rintamalla. Mutta onhan suomalainen taso kuitenkin korkeaa vielä, kun vertaa sitä moniin ulkomaisiin vähemmän maineikkaisiin yliopistoihin... huom. Upsalan Yliopistosta muuten kaveri veti vuodessa kauppatieteiden maisterin paperit, sai kaikki AMK:n opinnot Suomesta hyväksiluettua! Nykyisin ihan hyvissä hommissa Irlannissa.
Työ opettaa, koulu antaa aina vain perustietämyksen ja mahdollisuuden!
Ammatti ym. korkeakouluissa on aivan liikaa
HUONOJA opettajia. HEhän SEN TASON TEKEVÄT.
ei kuule yliopistojenkaan kaikille proffilla ole mitään tietoa tasosta. Hiljaa puhuvat ja sönkkäävät epäoleellisa asioita.
T: Teknillinen Yliopisto (TTKK), Mika
Itse opiskelen Joensuussa täällä huonomaineisessa yo:ssa. Taitaa kuiteskin se taso riippua ihan aineesta?
Ja toisaalta vaikka muut opiskelijat oliskin olevinaansa tasottomia (en tosin niin väitä), niin tärkeintähän on että itse osaa mitä pitää ja tärkeänä pitää tulevaisuutensa kannalta (sisältää muutakin kuin koulussa opittua).
Itse en tätä pääainettani pidä leikkikouluna, ainoastaan sisällöltään joskus hieman vanhanaikaisena. En pärjää loistavasti, mutta en ole vaikeuksissakaan.
Mulle on aivan sama mitä muille opiskelijoille tapahtuu ja että pääseekö ne sisään liian helposti tai eikö ne pärjää opinnoissaan tms. Mulle on tärkeintä, että itte saan sen peruspohjan työelämää varten, jonka (peruspohjan) ympärille sitten itse kokoan osaamista siten että se hyödyttää työelämää tulevaisuudessa.
Meidän laitokselle kyllä otetaan aika paljon sisään, mutta se porukka joka tulee tosimielellä suorittaakseen tutkinnon onkin sitten todella motivoitunutta. Osa sitten kyllä karsiutuu pois jo ekojen kurssien jälkeen, mutta heidän takiaan ei kokeita helpoteta eikä muutakaan. Jos joku ei pärjää alalla, niin se ei välttämättä johdu opetuksen tason puutteesta, vaan siitä että tietyt alat edellyttää tietyn tyyppistä osaamista ja soveltuvuutta (koodaus edellyttää loogista ajattelukykyä ja sitä koodausta pitää harrastaa myös vapaa-ajalla että oppii! Luennoilla ja demoissa tai kirjoja LUKEMALLA ei tosiaankaan opi riittävästi!).
No, kaitpa sitä vanhanaikaisuutta voidaan pitää tason heikkoutena, mutta olkoon sitten niin. Itte pyrin vapaa-ajallani kehittämään itseäni koko ajan. Ja kun voin hyvällä omalla tunnolla väittä osaavani hyvin useita ohjelmointikieliä tai sovelluskehittimien käyttöä, niin en mä niistä tarvii merkintää paperilla todistuksissa. Riittää että osaan ja voin tarvittaessa antaa näytteen taidoistani vaikkapa työhaastattelussa!
Mistä aineista olet kuullut huonoa tasoa Joensuusta?
Ainakin kasvatustiet.ja opettajakoulutus ovat
ihan yhtä vaativia kuin muuallakin!
Kokemusta on.
Kävin vuonna 1996 kauppappilaitoksen ja sain sieltä silloin opistotasoisen tutkinnon. Nyt käyn AMK:ssa liiketaloutta. Kun AMK tuli tälle paikkakunnalle, niin puolet kauppaopiston opettajista siirtyi AMK:n opettajiksi. Nyt siis minulla on olut samoja maikkoja jotka ovat opettaneet mua kauppiksessakin. Ja ainakin englannin ja ruotsin liikekielestä on pakko sanoa, että kauppiksessa sai aikanaan parempaa ja syvempää opetusta niihin. Samoin äikän maikka on todennut, että AMK:ssa hänellä on vain yksi pakollinen kurssi jonka puitteissa olisi tarkoitus opettaa liikekirjeet ja niiden standardit. Muuten on mahdollista valita näitä valinnaisena. aineiden painotukset tulee varmasti jostakin opetushallituksesta, mutta hän kokee työnsä nykyään aika turhaksi, sillä 1ov:n kursilla ei kelleen jää nuo asiat mieleen.
Koulustahan tulee teoriapohja. Kun joku totesi, että töissä pitäisi jotakin osata, niin sanottakoon se vanha tosiasia: "Työ tekijäänsä opettaa". AMK:sta saamme teoriapohjaa, joskin ko. koulumuodon jalo ajatus on opettaa käytännöntaitoja. Sitä miten tämä asia eri oppilaitoksissa toimii, on vaikea mennä sanomaan. Joissakin Amk:ssa on kuitenkin liiketalouden suunteutumisia, joissa tutkimukset, suunnitelmat yms. tehdään toimeksiantoina oikeille yrityksille. Näillä linjoilla opiskelijat perustavat oikean yrityksen, jonka puitteissa he toteuttavat tätä käytännön oppimista. Näitä linjoja on ainakin Tampereella, Kotkassa ja Jyväskylässä.
amk on pitkälti opetushallituksen herrojen ajankuluksi kehittelemä projekti. Niinkuin kaikki muutos olisi jotenkin automaattisesti kehitystä parempaan. Toimin sijaisopena periferian amk:ssa ja homma kyllä hymyilyttää ja tekee samalla hemmetin surulliseksi kun kaikki se nuorten positiivinen energia ja odotukset hukkuu ja tuhlaantuu kaiken maailman pikkusielusten väliportaan hallintoihmisten ja kuumien aaltojen vallassa olevien vanhojen pierujen kuolin korinaan sekä nokkapokkaan. Itse vaihdan heti alaa kuin vain on mahdollista, mutta näistä open hommistakin helposti ikuinen tatuionti CV:n. Suurin osa amkoista on rahan tekokone opetuksen järjestävälle taholle, eli useimmiten kaupungille tai jollekkin muulle pelle järjestölle taustalla.
heh heh... niin se on kuule nykyisin yliopistoissakin, ei se taso ole kummoinenkaan esim. kauppatieteitä lukiessa täällä Tampereella. Vaikea on päästä sisään, mutta ulos pääsee kuka tahansa, aika turhaa touhua , välillä minusta ainakin tunutuu ihan siltä. Sitäpaitsi nykyisin korkeasti koulutettuja tulee aivan kamalasti joka suunnalta, AMK:t ja yliopistot työntävät liikaa väkeä työmarkkinoille.
T: Mika (viittä vaille työtön maisteri)
Tässä vaiheessa jätetäänkin opiskelijan vastuulle se lukeeko hän vai meneekö siitä mistä aita on matalin. Ja jos opetus ei kelpaa voi siitä valittaa ja myös vaatia lisäopetusta eli tukiopetusta eri opettajalta.
Oma ammattikorkeakouluni on ihan tasokas, tosin mukaan mahtuu muutama välinpitämätön opettaja. Joistakin kursseista pääsee helpolla läpi, mutta jokainen päättää itse kuinka helpolla haluaa päästä.
Opiskelijan on syytä motivoida itse itsensä eikä odottaa, että opettajat tekevät sen.
Opiskelen itse ammattikorkekoulussa ja minut täytyy sanoa, että en voi yhtyä kirjoitukseesi omalta osaltani. Ammattikorkeakoulussa jossa opiskelen on aika vaativa taso. Kurssien eteen joutuu todella tekemään töitä ja arvosanat ovat tiukassa. Esimerkiksi yhdestä kurssista, joka kuvaa koko oppilaitoksen profiilia, on seuraava opiskelijoita kurssilla 21. Hyväksytyn arvosanan sai 7. Hylättyjä oli 12. Ei osallistunut tenttiin oli 2. Etätehtäviä joutuu tekemään todella paljon ja vuorokautta täytyykin jatkkaa yöllä. Mielestäni täytyisi yhtenäistää opetustaso. Paljon on tehtävää. Paikkakunnallani on myös ammattikorkeakouluja, joista saa todella helposti hyvät arvosanat. Miten sitten tälläisestä ankaraa arvosanojen antamista suosivan koulun opiskelijoille käy työelämässä, kun ei töitä välttämättä löydy, kun työnantajat vertaavat arvosanoja hyviä arvosanoja saaneisiin huonosta oppilaitoksesta valmisuviin. Vaikka todellisuudessa huonoja arvosanoja saaneet ovatkin paremmin omaksuneent ja oppineet ammattiaineet. Opetukseen minun oppilaitoksessani on myös huomautettavaa, sillä opettajilta ei riitä aikaa tai halua opastaa hitaammin oppivia oppilaita. Meillä mennään nopeiden ja todella hyvien oppilaiden tahtiin. Osaat tai et, viis siitä siis. PARANNETTAVAA ON PUOLIN JA TOISI.
Hei!
Olen rekrytointitehtävissä eräässä yrityksessä ja näitä sivuja lukiessani huomasin tämänkin keskustelun. Tahtoisin nyt osaltani lohduttaa sinua kertomalla, että ainakaan minä en työnhakijoiden kouluarvosanoja syynää noin tarkasti kuin tunnut luulevan. Se, että on hyväksytysti suorittanut tutkinnon, on hankkinut työkokemusta ja vaikuttaa innostuneelta ja muutenkin sopivalta avoimeen tehtävään, vaikuttavat paljon arvosanoja enemmän. Olen palkannut vakituiseen työsuhteeseen useita henkilöitä, joiden koulumenestys ei ole ollut erityisen kehuttavaa, mutta jotka ovat menestyneet työtehtävissään erinomaisesti. Häntä pystyyn!
Alkuperäisen viestin kirjoittaja, missä amk:ssa opiskelet? Omassa amk:ssani taso on korkealla, suurin osa ryhmästäni on yli M:n ylioppilaita. Opiskelen Turusa.
Veikkaisin, että Suomen huonoin AMK on Satakunnan ammattikorkeakoulu ja etenkin tekniikan Porin yksikkö.
"Koko amk laitoksena oli valtava pettymys. Opinahjo mainostaa itseänsä korkeakouluna ja tasokkaana lähestulkoon yliopiston tasoisena koulutusmuotona, vaikka todellisuus on jotain aivan muuta. Ammattikorkeiden välillä on valtavia"
Hmm? Ei pysty yhtymään tähän mielipiteeseen sitten mitenkään. Tervetuloa tähän oppilaitokseen, niin eivätpä ne opintoviikot irtoakaan ihan niin helposti.
tasokkuus ei ole täysin sama kuin ovarinsaanninhelppous. Vaikeus (suhteellista...) ovarien suorittamisessa tms. voi toki olla osa tasokkuudesta, mutta se tasokkuus sisältää paljon muutakin. Siis vaikka ovareita ei välttämättä saisikaan helposti niin se ei tosiaankaan tarkoita että olisi tasokas oppilaitos. Tai vaikka oppilaitos(opetus) olisikin tasokas niin opiskelijat ei välttämättä ole, mikä sitten taas tiputtaa sitä kokonaistasoa...
Olihan meilläkin tosi tasottamassa koulussa (ja koulutusohjelmassa) joillakin vaikeuksia ihan helpoissa asioissa (joissa olis ihan peruskoulutiedotkin/taso riittäneet...), eli koulu oli tosi tasoton kuin myös opiskelijatkin...
Hi.
Siis ammattikorkeassa on korkein taso tekniikassa eli entisissä tekuissa.
Tämä johtuu varsinkin siitä että inssi-tutkinto oli jo aiemmin KORKEA-ASTEEN tutkinto toisin kuin muiden AMK-alojen tutkinnot olivat VAIN opistotason tutkintoja. Tämä yleinen tosiasia selviää mm. lukemalla vanhoja opinto-oppaita ennen AMK aikaa yms. faktateoksia.
Tekniikassa on AMK-tason koulutetuimmat opettajat.
Inssi-tutkinto on tosi vaativa ja ehdottomasti AMK:n VAATIVIN ja siksi myös ylivoimaisesti ARVOSTETUIN. Tekussa tehdään TODELLA PALJON TOSI suuria ja vaativia harjoitustöitä yms labratestejä ja suunnitelmia.
Monista kokeista on vaikeaa päästä edes läpi.
Sen sijaan muissa AMK-yksiköissä jaellaan hyviä arvosanoja helpostikin ilman perusteita. Tämän olen omasta kokemuksestani havainnut. Tämä inssi tutkinto on lisäksi AMK:n PISIN kestoltaan.
Seuraavana tulee kauppa ja hallinto/liiketalous eli tradenomit. Ihan jees tasoa. Tosin tämäkin tutkinto on selvästi helpompi kuin insinööri AMK.
Tämä tutkinto on kuitenkin ihan ok.
Muut alat AMK:ssa ovat sitten siitäkin jäljessä opetuksen tasossa. Niissä jaellaan arvosanoja aivan liian helpolla. Tason reilu nosto olisikin suositeltavaa. Eli vaadittakoon oppilailta enemmän ja pidetään vaikeampia kokeita lisää harjoitustöitä. Myös saatava pätevämpiä opettajia.
Mutta tekniikka pysyy aina AMK:n eliittinä.
Sen korkeaa tasoa muut eivät saa koskaan kiinni.
Moro!
Luin juuri viestisi tutkintojen tasoista ja haluaisin ilmaista oman mielipiteeni.
Perusongelmahan koko AMK kentässä on täysin erilaiset vaatimustasot eri paikoissa. Historiallinen perustelusi inssitutkinnon vaikeudesta oli varmasti perusteltu, mutta ei enää välttämättä nykypäivää.
Jos otamme Hämeen AMK:n forssan yksikön tietotekniikka insinöörin linjan, johon pääsee sisään 38 pisteellä yhteishaussa, ja vertaamme sitä helsingin seudulla olevaan englanninkieliseen tradenomi tutkintoon; huomaamme kummassa on tasokkaammat opiskelijat.
Eli en vähättele mitään tutkintoa, mutta tekniikan ylivoima ei ole ihan niin yksinkertaista.
Lisäksi kuinka monessa eri paikassa olet oikein opiskellut kun näin hyvin arvioit niiden tasoa ;)
Lisäksi vaatimustaso on usein ihmisestä itsestään kiinni. Allekirjoittanut olisi täysin helisemässä tekniikan alalla. Taas kun veljeni joka opiskelee tekniikkaa, on täysin pihalla siitä mitä minä opiskelen, eikä välttämättä pärjäisi samassa opintoohjelmassa.
Eli tasoerot eivät välttämättä mielestäni synny eri koulutuslinjojen mukaan vaan eri yksiköitten välillä. Tämä vaatimus ja kouluts tason hajanaisuus on suuri ongelma AMK kentässä, aiheuttaen eriarvoisuutta ja epäpäteviä insinöörejä,tradenomeja,agrologeja yms.
Tämä viesti on kirjoitettu ihan hyvässä hengessä ja ainoa tarkoitus on osoittaa että ongelma on monimutkaisempi kuin mitä annat ymmärtää :)
Alkuperäisessä viestissä en tainnut huomata mainita, että tekniikkaa opiskelen. Jos tämä on sitä hyvää tasoa, niin laittaa todellakin miettimään minkälainen se huono taso sitten oikein on?
´Miullekin "amk laitoksena oli valtava pettymys". Luulin oppivaini uutta ja ihmeellistä. Mut tavallista kaikki. Totesin myös että "ammttikorkeiden välillä on valtavia tasoeroja", koska esim. Jyväskylässä voi saada esim. korvauksen sen perusteella, et oppilaalla on aikaiseemmin ollut sama opettaja, MUTTA JOENUUUSSA esimerkiksi, jos olet jo esim. teknikko, niin suoritat tietyn opintoviikkomäärän, ET KAIKKEA, etkä TAPPELE korvaavuuksista. Joissakin kurseissa joutu tekemään vaikka mitä, toiset ol helpompia. Niin kait aina. Toisaan, "todellisuus on kaukana mainospuheista". Koulutusta vastaavia töitä EI OLE näkyny!!!!?? "tuleva työelämä pelottaa aina".
>> K Y L L Ä!!!!
"ei oppi ojaan kaada vai kaataako"????