"Homokoira?"

Minulla on Suomen lapinkoira uros sekä kaksi leikattua narttukissaa ja juuri leikattu uroskissa. Uroskissan leikkauksen jälkeen koirani on alkanut "himoita" kissaa. Se ei anna kissan olla rauhassa missään, vaan kulkee koko ajan nenä takapuolessa kiinni. Ja koira myös "nylkyttää" kissaa vähän väliä. Onko käyttäytyminen tavallista? Ja miten sen voi lopettaa, koska en jaksa enää komentaa koiraa koko aikaa kun se ei usko kuitenkaan, vaan samantien ku selän kääntää se on taas kissan kimpussa. Ja miksi se on vain uroskissan kimpussa?
10829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nytkyttäminen liittyy oikeastaan enemmänkin alistamiseen, siksi uros nytkyttää urosta.
Se miten aggressiivisesti uroskissa alistusyrityksiin vastaa kertoo sinulle kuinka kauan koirasi jaksaa jatkaa yrittämistä alistaa kissa *heh*

Meidän koiranpentu nytkytti pienenä jalkaani kun ei oikein tiennyt paikkaansa arvojärjestyksessä :)

Äänestä

Itselläni on ollut koiria lapsuudesta asti ja luulen jo tietäväni niistä pikkuisen.
Tämä nylkyttely on ensinnäkin usein koirien ( ei niinkään tervetullut) tapa osoittaa kiintymysta ja huolenpitoa. Voihan olla että se säälii leikattua kollia eikä tiedä miten sen osoittaisi.
Jossain koirakirjassa jopa sanottiin, että koiran nylkyttely on kuin herrasmiehen hatunnosto naiselle.

Jos kolliasi ärsyttää tämä tavaton mielenkiinto, niin pääseehän se pöydälle koiran tavoittamattomiin.
Meidän kissat tekevät sen kun kyllästyvät koiraan.

Äänestä
  • ...tämä nylkyttäminen on useimmiten toisen alistamista, ei kiintymystä ja huolenpitoa.

    Äänestä

  • Kiitos vastauksestasi!
    Valitettavasti kissa ei pääse edes pöydälle turvaan, koska koira on alkanut hypätä sinne perässä...

    Äänestä

... on leikattu uros, joka hurmaa kaikki muut uros koirat. Eli kun olemme esim. koirapuistossa ovat muut urokset jatkuvasti koirani kimpussa yrittäen astua sitä. Ne myös alistuvat heti, kun koirani ärähtää niille. Eli muut urokset kohtelevat koiraani kuin narttua ja usein ovat jopa kiinnostuneempia kuin nartuista.

Jospa tämä sama juttu pätee kissoihin.

Äänestä
  • Tuo voi kyllä todella pitää paikkaansa...
    Mutta ihmetyttää kyllä kun kissa ei anna sille tassusta, vaan alistuu koiran retuutettavaksi...Ne oli ennen hyviä kavereita ja leikki usein, välillä aika rajustikin, mutta nyt kissaa ei enää huvita ku joutuu koko ajan varoo menemisiään...
    Ja kiitos vastauksestasi!

    Äänestä

  • Tintti kirjoitti:

    Tuo voi kyllä todella pitää paikkaansa...

    Meillä sitä sanotaan 'nöpöttämiseksi'. Isäkoira on yt 8-v ja sen pentu täyttää pien 4-v. Kun pentu kasvoi vanhempi koira silloin tällöin nöpötteli, ei tietenkään silloin kun pentu painoi alle kilon. Pennusta se oli hauskaa toisinaan, sitten taas ei. Myös pentu oppi nöpöttämisen heti kohta, ja saamme siitä osamme vieläkin aina joskus, nojatuolilla löhötessä jalkoihin.

    Varmaankin nöpötys on sekä 'järjestyksen pitoa' tai sen varmistamista ja kokeilua, josko sitten 'mä tässä ottasin tän homman', kai siihen jonkinasteinen hyväksyvä asennekin liittyy. Eivät ne sitä tee kuin silloin tällöin. Aika usein metsäkävelyltä kotiin tullessa heti kun ollaan päästy portista vanhempi 'pistää jutut järjestykseen'. Toimenpide kestää muutaman sekunnin. Sitten taas vanhat leikit: paini eli housukarvoista vetäminen, takajalasta kaataminen, niskasta retuuttaminen, vuoronperään ja sovussa. Sitten ollaan portaitten koristeina, kohta juostaan häntäperää haukkumaan ohikulkijat, linnut ja metsän rapinat, samoin lentokoneet. Vartioidaan aarteita eli sisältä ulos kannettuja paripuolia tohveleita ja villasukkia (purulelut piilotetaan tai hylätään tarpeettomina).

    Kissaa meillä ei juuri nyt ole, mutta silloin kun vanhempi koira oli lauman herrana (kuten se luuli), kissa sai osuutensa nöpöttämisestä (mistä se ei pitänyt vaan sähisi ja huitasi viitoskoukun). Muuten ne eivät ihmeemmin piitanneet toisistaan.

    Ehkä koirasi ajan oloon huomaa, ettei kissoista varsinaisesti ole oikein.. hm..'paljon mihinkään'.

    'Homoiksi' emme oli heitä ikinä ajatelleet, emme kieltele emmekä naura ainakaan huomiota herättävän kovalla äänellä. Nöpöttäminen on ehkä tavallaan myös eräänlaista 'opettamista': näin tämä homma menee sitten aikanaan, otahan opiksesi, eiku niskasta kiinni vaa!

    Äänestä

  • Tintti kirjoitti:

    Tuo voi kyllä todella pitää paikkaansa...
    Mutta ihmetyttää kyllä kun kissa ei anna sille tassusta, vaan alistuu koiran retuutettavaksi...Ne oli ennen hyviä kavereita ja leikki usein, välillä aika rajustikin, mutta nyt kissaa ei enää huvita ku joutuu koko ajan varoo menemisiään...
    Ja kiitos vastauksestasi!

    Meillä sitä sanotaan 'nöpöttämiseksi'. Isäkoira on yt 8-v ja sen pentu täyttää pien 4-v. Kun pentu kasvoi vanhempi koira silloin tällöin nöpötteli, ei tietenkään silloin kun pentu painoi alle kilon. Pennusta se oli hauskaa toisinaan, sitten taas ei. Myös pentu oppi nöpöttämisen heti kohta, ja saamme siitä osamme vieläkin aina joskus, nojatuolilla löhötessä jalkoihin.

    Varmaankin nöpötys on sekä 'järjestyksen pitoa' tai sen varmistamista ja kokeilua, josko sitten 'mä tässä ottasin tän homman', kai siihen jonkinasteinen hyväksyvä asennekin liittyy. Eivät ne sitä tee kuin silloin tällöin. Aika usein metsäkävelyltä kotiin tullessa heti kun ollaan päästy portista vanhempi 'pistää jutut järjestykseen'. Toimenpide kestää muutaman sekunnin. Sitten taas vanhat leikit: paini eli housukarvoista vetäminen, takajalasta kaataminen, niskasta retuuttaminen, vuoronperään ja sovussa. Sitten ollaan portaitten koristeina, kohta juostaan häntäperää haukkumaan ohikulkijat, linnut ja metsän rapinat, samoin lentokoneet. Vartioidaan aarteita eli sisältä ulos kannettuja paripuolia tohveleita ja villasukkia (purulelut piilotetaan tai hylätään tarpeettomina).

    Kissaa meillä ei juuri nyt ole, mutta silloin kun vanhempi koira oli lauman herrana (kuten se luuli), kissa sai osuutensa nöpöttämisestä (mistä se ei pitänyt vaan sähisi ja huitasi viitoskoukun). Muuten ne eivät ihmeemmin piitanneet toisistaan.

    Ehkä koirasi ajan oloon huomaa, ettei kissoista varsinaisesti ole oikein.. hm..'paljon mihinkään'.

    'Homoiksi' emme ole heitä ikinä ajatelleet, emme kieltele emmekä naura ainakaan huomiota herättävän kovalla äänellä. Nöpöttäminen on ehkä tavallaan myös eräänlaista 'opettamista': näin tämä homma menee sitten aikanaan, otahan opiksesi, eiku niskasta kiinni vaa!

    Äänestä

  • Girjun emäntä kirjoitti:

    ..anteeksi sekoilu.. jutut oma lähes samat, pri kirjoitusvirhettä puuttuu jälkimmäisestä.

    ..koiramme ovat Suomen lapinkoiria! Unohdin sanoa.

    Vielä yksi asia: kissojen kynnet on syytä pitää lyhennettyinä. Vaikka kissat eivät välttämättä halua puhkoa koirien silmiä, ne saattavat jonakin hetkenä hermostuksissaan tehdä vahinkoa juuri silloin kun et ole paikalla. Neulan terävät kärjet on paras leikata tai hioa tylsemmiksi. (En kerro sitä kauhujuttua, joka minulle tästä aiheesta kerran kerrottiin ja jonka uskoin. Sen takia en saanut vähään aikaan nukuttua kunnolla, niin hirveä kertomus se on)

    Ai niin....koiramme ovat Suomen lapinkoiria! Unohdin sanoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tintti kirjoitti:

Minulla on Suomen lapinkoira uros sekä kaksi leikattua narttukissaa ja juuri leikattu uroskissa. Uroskissan leikkauksen jälkeen koirani on alkanut "himoita" kissaa. Se ei anna kissan olla rauhassa missään, vaan kulkee koko ajan nenä takapuolessa kiinni. Ja koira myös "nylkyttää" kissaa vähän väliä. Onko käyttäytyminen tavallista? Ja miten sen voi lopettaa, koska en jaksa enää komentaa koiraa koko aikaa kun se ei usko kuitenkaan, vaan samantien ku selän kääntää se on taas kissan kimpussa. Ja miksi se on vain uroskissan kimpussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu