Ongelmia?

Koirani on vähän ihmeellinen. Olimme puoli vuotiaan uros pentuni kanssa lenkillä yhden kaverini ja sen koiran kans "leikkimässä" eli päästettiin molemmat koirat irti ja annettiin niiden juosta pellolla vapaana niin pentuni alko yhtäkkiä käyttäytyä ihan oudosti. Se hyppi toisen koiran päälle ja alko "nytkyttää". Olin ihan ihmeissäni koska toinen koira oli myös uron noin seitsemän vuotias sekarotuinen. Se toinen yritti vähän näykkiä mutta ei niin sanotusti antanu takasi vaikka oli isompi ja vanhempi. Jäi vähän kaivertamaan että mikä sille tuli kun ennemmin kun se on ollu sen saman koiran kanssa niin tilanne oli päinvastoin. Miten saisin sen oikeen loppumaan?
4380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei sen kummempaa...

Äänestä

hormoonit hyrrää vielä tuossa iässä. Puoli vuotias on vielä kuitenkin aikalailla pentu. Nylkyttäminen on myös alistamista. Meillä 9kk uros tekee sitä myös, mutta vain ja ainoastaan toisille uroksille. Ei nartulemme. Eli siis alistaa toisia uroksia nylkyttämällä.

Äänestä

Se sanoi koirien kielellä: minä olen sinua parempi ja ylempi.

Äänestä
  • Kiva kuulla että ei sen vakavampaa. Pelästyin ihan hirveästi. Ihmettelen vain että miksi kaverini koira ei antanut sille takasin ja näyttänyt että niin ei saa tehdä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


^_nasse_^ kirjoitti:

Koirani on vähän ihmeellinen. Olimme puoli vuotiaan uros pentuni kanssa lenkillä yhden kaverini ja sen koiran kans "leikkimässä" eli päästettiin molemmat koirat irti ja annettiin niiden juosta pellolla vapaana niin pentuni alko yhtäkkiä käyttäytyä ihan oudosti. Se hyppi toisen koiran päälle ja alko "nytkyttää". Olin ihan ihmeissäni koska toinen koira oli myös uron noin seitsemän vuotias sekarotuinen. Se toinen yritti vähän näykkiä mutta ei niin sanotusti antanu takasi vaikka oli isompi ja vanhempi. Jäi vähän kaivertamaan että mikä sille tuli kun ennemmin kun se on ollu sen saman koiran kanssa niin tilanne oli päinvastoin. Miten saisin sen oikeen loppumaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu