Debian ja touchpad

Ongelmanani on hiukan oudosti käyttäytyvä touchpad. Asensin debianin yhteen pikkuläppäriin jossa on touchpad ja jostain syystä touchpadin herkkyys on olematon eli joudun nylkyttämään sormella varmaan 10 kertaa että saan kursorin siirrettyä gnomessa toiseen reunaan. Yritin toki asetuksista muuttaa mutta sillä ei ollut vaikutusta. Kokeilin xsetillä eri asetuksi mutta sekään ei vaikuttanut hiiren nopeuteen mitenkään. Ihan sattumalta sitten sammutin modprobella psmousen ja latasin uudelleen niin johan toimi kuin enkeli. Mutta sama hitaus ilmenee jos graafisen käyttöliittymän ajaa alas ja uudestaan käynnistää, kerneli on 2.4 enkä sitä voi päivittää erään toisen syyn takia, jonka selittämiseen ei yksi ilta riitä. Äkkiähän tuohon jonkin scriptin virittelee gnomen käynnistyksen jälkeen mutta mieluusti saisin tuon toimimaan. Lokeista ei löytynyt mitään ja muiden ossien kanssa homma toimii, testattu RHAS ja MS. Eli biossissa vikakaan ei ole, valitettavasti olen aivan uuno näiden kompuutterien kanssa, erityisesti debian distron kanssa, RH on tutumpi mutta toivottavasti joku osaisi neuvoa.
2241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kokeilla mun touchpadia housuissa ?

Äänestä

Onko sulla evdev kompiloitu sun kerneliss ?
Mull Hp nx9005 läppäri, ja synaptics-ajuri vaati sen.

Varmaa tiesit tän googlen ?
www.google.com/linux

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ällistynyt pingviini kirjoitti:

Ongelmanani on hiukan oudosti käyttäytyvä touchpad. Asensin debianin yhteen pikkuläppäriin jossa on touchpad ja jostain syystä touchpadin herkkyys on olematon eli joudun nylkyttämään sormella varmaan 10 kertaa että saan kursorin siirrettyä gnomessa toiseen reunaan. Yritin toki asetuksista muuttaa mutta sillä ei ollut vaikutusta. Kokeilin xsetillä eri asetuksi mutta sekään ei vaikuttanut hiiren nopeuteen mitenkään. Ihan sattumalta sitten sammutin modprobella psmousen ja latasin uudelleen niin johan toimi kuin enkeli. Mutta sama hitaus ilmenee jos graafisen käyttöliittymän ajaa alas ja uudestaan käynnistää, kerneli on 2.4 enkä sitä voi päivittää erään toisen syyn takia, jonka selittämiseen ei yksi ilta riitä. Äkkiähän tuohon jonkin scriptin virittelee gnomen käynnistyksen jälkeen mutta mieluusti saisin tuon toimimaan. Lokeista ei löytynyt mitään ja muiden ossien kanssa homma toimii, testattu RHAS ja MS. Eli biossissa vikakaan ei ole, valitettavasti olen aivan uuno näiden kompuutterien kanssa, erityisesti debian distron kanssa, RH on tutumpi mutta toivottavasti joku osaisi neuvoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu