Maailma on niin kaunis. Kyllä muaki masentaa joskus ja tuntuu turhalta elää, mut maailma on niin kaunis. Kun itsetunto nousee (ja se muuten nousee helposti, jos vaan osaa nostaa sitä ITSE) elämä alkaa kukoistamaan. Itsetunto on kuin aurinko :D. Ja voin sanoo, et niist, joil on huono itsetunto ei tykätä, koska sellaset ihmiset antaa itsestään yleensä "selkärangattoman" kuvan, joten pää ylös ja menoks!
Mäki onnistuin oleen vaipumatta masennukseen, vaikka yli vuos sitte tuntu, ettei mul oo ystäviä ja vanhemmat rakastaa mua vaan sen takii, et oon niiden tytär. Äiti on lyöny ja haukkunu mua, mut oon onnellinen! Hymyilen paljon ja oleskelen kavereideni/ystävieni kanssa. Pidän myös eräästä pojasta. En tiedä, saanko häntä koskaan, mutta nautin siitä, mitä olen jo saanut.
Koittakaa ihmiset elää päivä kerrallaan. Elämä on kaikille yhtä rankkaa (Afrikassa ja Euroopassa, yksinhuoltajaperheessä asuville ja suurperheessä asuville yms.)Kaikilla on omia ongelmia ja voin vakuuttaa, että kukaan ei ole tuskansa kanssa yksin. Kyllä kaikki kärsivät jossain vaiheessa... Kärsimyksen kesto riippuu vain OMASTA PÄÄSTÄ.
Koittakaa ymmärtää ja älkää kinastelko kanssani! Olen kyllä kirjottanu tänne aikasemminki ja sain vain melkein pelkkiä muttia. Mitä jos tällä kertaa omaksuisitte totuuden ja tekisitte asialle jotain ilman mitään muttia. Kyllä se on mahdollista. Ja jos ei ole, niin uskokaa, että se on. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta jos uskoo siihen mitä tekee, onnistuu aina. Ylittäkää itsenne! Se nostaa itsetuntoa. Tehkää jotakin itsenne mielestä rohkeata pari kertaa viikossa, niin eiköhän mieliala nouse. Ja jos epäonnistutte niin so!? Oli ainakin uusi kokemus!
Mäki onnistuin oleen vaipumatta masennukseen, vaikka yli vuos sitte tuntu, ettei mul oo ystäviä ja vanhemmat rakastaa mua vaan sen takii, et oon niiden tytär. Äiti on lyöny ja haukkunu mua, mut oon onnellinen! Hymyilen paljon ja oleskelen kavereideni/ystävieni kanssa. Pidän myös eräästä pojasta. En tiedä, saanko häntä koskaan, mutta nautin siitä, mitä olen jo saanut.
Koittakaa ihmiset elää päivä kerrallaan. Elämä on kaikille yhtä rankkaa (Afrikassa ja Euroopassa, yksinhuoltajaperheessä asuville ja suurperheessä asuville yms.)Kaikilla on omia ongelmia ja voin vakuuttaa, että kukaan ei ole tuskansa kanssa yksin. Kyllä kaikki kärsivät jossain vaiheessa... Kärsimyksen kesto riippuu vain OMASTA PÄÄSTÄ.
Koittakaa ymmärtää ja älkää kinastelko kanssani! Olen kyllä kirjottanu tänne aikasemminki ja sain vain melkein pelkkiä muttia. Mitä jos tällä kertaa omaksuisitte totuuden ja tekisitte asialle jotain ilman mitään muttia. Kyllä se on mahdollista. Ja jos ei ole, niin uskokaa, että se on. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta jos uskoo siihen mitä tekee, onnistuu aina. Ylittäkää itsenne! Se nostaa itsetuntoa. Tehkää jotakin itsenne mielestä rohkeata pari kertaa viikossa, niin eiköhän mieliala nouse. Ja jos epäonnistutte niin so!? Oli ainakin uusi kokemus!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Sitä just.
Mä oon just tota mieltä. :)
Kaikilla ei ehkä käy niin hyvin kuin sinulle. Sulla toi tarina kuulosti kuin jostain sadusta otetulta.
HERÄÄ NY HEI TODELLISUUTEEN MISSÄ PILVILINNOISSA OIKEIN ELÄT. NO EI OO MUN ONGELMA MUTTA TUUT KYLLÄ HUOMAAMAAN ELÄMÄN VARJOPUOLET JASILLON KYLLÄ TIPUT KOVAA JA KORKEELTA JOLLET HERÄÄ PIAN TODELLISUUTEEN.
"Mitä jos tällä kertaa omaksuisitte totuuden ja tekisitte asialle jotain ilman mitään muttia."
Miten voit kuvitella kertovasi totuuksia tuntemattomille ihmisille? Ihmiset eivät ole toistensa kopioita, eli sinulle toiminut juttu ei välttämättä toimi toisille ollenkaan. Jos on tosi vaikeaa olla, ei todellakaan pysty noin vain kääntämään maailmaa kauniiksi. IHMISET OVAT ERILAISIA.
On vaikea auttaa, jos ei ymmärrä.
En itsekkään tätä pidä "totuutena", mutta pitää kuitenkin aika hyvin paikkaansa.
Niin, ei ihmiset tosiaankaan toistensa kopioita ole, mutta kaikki ovat kuitenkin tehty samalle pohjalle.
Eli, ihmiset ovat samanlaisia, mutta kuitenkin erilaisia. :D
huomenna saatat olla eri mieltä. Ei kukaan jaksa olla jatkuvasti positiivisella tuulella. Et edes sinä itse.
Mitään päätöntä ja uhkarohkeata ei kannata tehdä ihmisten nähden tai muuten tulee hävenneeksi sitä viikkokausia eteenpäin. Varsinkin, jos ihmisellä on heikko itsetunto. Itsetunnon rakentaminen kuuluu aloittaa kevyellä tavalla, pienin askelin. Oma asenne itseään kohtaan on siinä pääasia, ei se, mitä on tullut saavuttaneeksi. Rohkeat teot tulevat sitä mukaan, kun itsetunto on kasvanut. Sinä sanot asian toistepäin: tee ensin jotain rohkeata huonolla itsetunnolla. Mutta ei se noin toimi. Ensiksi pitää kasvattaa itsekseen hieman itsetuntoaan (esim. kehumalla itseään yksin ollessa) ja vasta sitten, kun itseluottamus on parempi, tehdä jotain rohkeata. Tällöin rohkea teko voimistaa hyvän itsetunnon kokemusta. "Tosiaan, minullahan onkin jo hyvä itsetunto eikä ollenkaan tällainen asia enää nolostuta".
Mutta ihan kivasti kirjoitit. Positiiviseen ajatteluun pitää pyrkiä, mutta sitä ei pidä vaatia itseltään joka käänteessä. Eikä kaikilla ole yhtä rankkaa. Ei läheskään. Toisten suuret ongelmat ovat pikkaisia verrattuna toisten elämään.
minusta nuorista on tulossa aina vain typerämpiä. maailma on täynnä mahdollisuuksia, mutta miksei kukaan hyödynnä niitä? mitä hyötyä on jäädä polkemaan omaa kurjuuttaan kun voisi jättää menneet ja keskittyä itseensä?
minusta tuntuu, että nuoret pitävät jokaisen perusoikeutena olla onnellinen 24/7. näin ei ole. useimmat ihmiset ovat surullisia, se ei ole mitenkään harvinaista, joten siitä on turha laittaa mitään showta pystyyn. useimmat pääsevät ongelmistaan myös eroon. itse. se ei vaadi kalliita lääkkeitä tai kustanna koulumenestystä.
Ihmisillä on olemassa myös oikeitakin ongelmia. Tässä ei ole kyse mistään keksityistä asioista joista pääseekin unohtamalla.
hienoa puhetta ja tottakin vielä... =)
*hauskoja jatkoja kaikille, ja päät pystyyn*
vääriä ongelmia ei ole olemassakaan. kaikki on suhteellista.
toki on niitä, keillä asiat ovat todella huonosti, mutta entä sitten? minä voin auttaa, jos minulta sitä pyydetään, mutta mitä hyötyä on kieriskellä vain päivästä toiseen omassa kurjuudessaan tekemättä mitään? tätä monet tekevät. "kukaan ei välitä" niin he väittävät, mutta ovatko he todella ajatelleet, kuinka asia oikeasti on? nykyään on kaikenmaailman koulukuraattorit ja terveydenhoitajat, jos he apua tarvitsevat. tätä mahdollisuutta ei ole kaikilla...
ja kuulkaahan. jokainen voi löytää tarpeeksi kauneuttaan elämästään, näin väitän. menkää ulos ja katselkaa tähtiä. menkää kirjastoon jos teillä ei ole tekemistä, ruvetkaa harrastamaan vaikka luonnontieteitä. hankkikaa itsellenne kavereita, ei se ole vaikeaa. eivät kaikki välitä siitä miltä te näytätte tai siitä että teillä on silmälasit herranjestas! ajattelemalla niin todistatte vain, että te itse välitätte sellaisista asioista. ystävyyssuhteet perustuvat vain toisten välittämiselle, ja jos te ette välitä kestään, niin kuinka te luulette, että joku välittäisi teistä?
onhan se tollei helppo sanoo jos ei itse tiedä niistä asioista mitään
Käy kaikkien ongelmien "yleisneuvona". Kannattaa lukea toi uudestaan ja miettiä tarkemmin mitä siinä sanotaan. :)
Aina ihmiset, kuten sinä thtrfhf, ajattelee että kukaan muu ei voi tietää millaisia ongelmat voivat olla, vain SINÄ ITSE tiedät mitä on kun on kurjaa.
Ongelmia on, ja pahoja sellaisia:
- pahoinpitelyä
- insestiä
- koulukiusaamista
- henkistä väkivaltaa
- masennus ym.
Juttu on siinä, että vaikka olisi ongelmia, pitää ottaa vastuu itsestään ja elämästään kaikesta huolimatta. Istumalla ja murjottamalla ei asiat parane, ja vaikka joillkain menee paremmin kuin toisilla, et JUURI sinä ole ainoa, joka tietää miltä tuntuu kun on ongelmia.
En minä sanonut, että olen ainoa. Totesin vain ettei hänellä ainakaan kirjoituksensa perusteella ollut kokemusta siitä mitä monella muulla.
Oon ihan varma, et tosi moni on kokenu surua ja kärsimystä (ja kärsimyksen suuruus riippuu siitä, miten ongelmaan suhtautuu), joten sulla ei oo mitään oikeutta sanoa noin. Ja vaikka ei oiskaan yhtä suuresta tuskasta kuullu ku sä (vaikka en usko näin TODELLAKAAN) ihmiset osaa kyllä tulkita tilanteita ja sellainen joka ei TÄLLÄ HETKELLÄ kärsi, mutta on aiemmin kärsinyt, tietää varmasti mistä puhuu. Ainakin niin on omalla kohdallani ja tollaset puheet et "ei toi ymmärrä mitään. MÄ oon kärsiny, mut sun elämä on vaan pelkkää pilvilinnaa" on tiedoksi vaan loukkaavia.
Mä vaan osaan sitten suhtautua asioihin positiivisemmin ku oon päässy tosta vaiheesta eroon.
"Mä vaan osaan sitten suhtautua asioihin positiivisemmin ku oon päässy tosta vaiheesta eroon."
Sitähän siinä yritinkin kertoa, että ne neuvot ovat tässä tilanteessa yhtä tyhjän kanssa. Neuvojan asiat ovat toisella tavalla eikä hän sen takia välttämättä ymmärrä sitä.
mutta kun on ongelmia, mitä ei edes itselleen voi myöntää! miten voi mennä jollekkin kuraattorille puhumaan, jos ei voi edes itselleen tosiasioita myöntää? ei kaikki näe ulkopuolelta että kaikki ei ole hyvin!
ystäviä on perhe mahtava! mitä muuta tahdot tietää? sitäkö mikä ongelma on jollakin ihmisella? ongelma mikä ei parane itsestään! ongelma mistä on vaikea puhua jos ei edes itselleen sitä myönnä!
pyydän, älkää arvostelko jos että ole vajonnut näin alas! älkää arvostelko ihmisiä jotka pelkää vieraita ihmisiä, älkää arvostelko ihmisiä JOTKA EI TOIMI NIIN KUIN TE!
sitä minä pyydän! jokainen tekee ratkaisunsa joko valitsee oikean tai väärän!
On hienoa, että olet tuota mieltä. Mutta masentuneille se kuulostaa tosiaankin "puuromössöltä" korvissa. Olen vasta älynnyt, mitä mahdollisuuksia minulla on, vaikka olen hyvin yksinäinen. Vaikka kuinka olen oma itseni ja lyöttäydyn muiden seuraan saadakseni ystäviä, niin ei aina käy. Ei ole koskaan käynyt. Sosiaalinen puoleni on älyttömän huono, mutta on se ehkä pikkuisen noussut. Pikkuaskelilla kannattaa aloittaa, ja niin yritän. Vaikka se alkaa jo tuntua turhalta 15 vuoden jälkeen ilamn kavereita. Ihan totta.
Hymyilen... ja itkenkin. Itkeminen on parantumisen merkki; olet menossa paranemiseen päin, kesti se pitkään tai sitten ei. Hymyillä voi myös valheellisesti.
Maailma todellisuudessa ei ole mielestäni kaunis. Maailmassa on kuitenkin kauniita asioita, ja niistä on otettava jotakin irti.
"Mieti niitä ihmisiä, jotka eivät eläneet edes vuotta, elä niidenkin puolesta."
Ihminen lopulta valitsee itse tiensä. Joko vaikean tai helpomman kautta.
Tässä mielipiteeni se...
älkää vääristelkö maailmankuvaanne, yrittäkää löytää asioista positiivisia puolia ja aina pitää yrittää. Elämä on ylä- ja alamäkeä, kaikilla! Kukaan tyyppi ei oo niin arvokas että sen takia tarvitsisi edes harkita itsemurhaa!
olet tavallaan oikeassa ja tavallaan väärässä!
Aina ei pysty sanomaan itselle että maailma on ihana elämä on ihanaaa, varsinkin silloin jos ei pysty itselleen myöntämään että kaikki ei ole hyvin! itselläni on ongelmia, ja en pysty myöntämään sitä, eihän minulla voi olla ongelmia! tälläistä varmaan moni hokee itselleen.myös minä.
jos tämä viesti olisi tullut vuosi sitten niin olisin kanssasi 110% samaa mieltä. mutta enään en ole. kun tulee sairaus mikä ei ehken ikinä parane niin se ottaa voimille, ei huvita mikään, täytyy yrittää pakertaa peruskoulun läpi, varsinkin nytten kun on koulussa ollut paljon kokeita on paineita,stressiä syntynyt, niin olen alentunut alemmas!
olisi hyvä jos jokainen pystyisi myöntämään itselleen että ei ole "terve",ja saisi sitä kautta apua, MUTTA kun sitä ei voi millään tehdä "ei mulla ole mitään,eihän mulla voi!" on ongelmia mitkä ei itsestään ratkea siihen tarvitaan ammattilaisen apua, jos olisin fiksu hakisin apua. mutta enhän minä voi millään, mitä vanhemmatkin ajattelisi? tyttärellä ei ole kaikki himassa?. jokaisella on joskus ongelmia, joillakin ne paranee ja menee ohi itsestään mutta kaikilla ei mene.
jos ei pysty/voi myöntää itselleen että kaikki ei ole kunnossa niin eihän siitä voi parantua,jokainen tahtoo parantua, minäkin, mutta jos en hae apua se on lähes mahdotonta! kait tämäkin tulee joskus minun ulkokuoren päällekkin kukoistamaan, miten paha on olla, mutta ei vielä. ehken joskus :)
myöntäkää itsellenne asioita mitä ette itsestänne olisi uskonot, älkää tehkö samaa virhettä kuin minä nytten!