Ruumiista poistuminen on ilmeisesti melko tavallinen ilmiö.Kertokaa kokemuksistanne.Miltä se tuntuu ja mitä siinä tapahtuu?
Ruumiista irtautuminen
53
4090
Vastaukset
- Cuthalu
Lähellä fyysisesti hengen lähtöä tai yleensä silloin kun kuolee, irtaantuu ruumistaa ja pystyy havannoimaan asioita joita tapahtuu, joten kukaan, KUKAAN ei pysty osoittamaan epätodeksi tätä asiaa. Yleensä myös nähdään lopussa se tunneli, jonka päässä on valoa. Yhdelle ystävälle kävi niin, että päätyi suunnattomaan tyhjyyteen missä ei ollut mitään, eikä ymmärtääkseni aikaakaan eli se oli totisesti tyhjyyttä.
Jos tästä nyt oli jotain apua :D- S.K
Omakohtaisia kokemuksia, ei kirjasta luettua tai toisenkäden tietoa.Kiitos.
- ....
Itse olen irtautunut ruumiistani monta kertaa, enkä tietääkseni ole ollut lähellä kuolemaa. Olen vain herännyt keskellä yötä, ja kun olen yrittänyt saada uudestaan unen päästä kiinni, on ruumiini joko ruvennut tärisemään, jolloin olen ennemmin tai myöhemmin tippunut lattialle ja lähtenyt seikkailemaan, tai olen tuntenut leijuvani ilmassa. Tuota leijumista varsinkin säikähdän yleensä niin paljon, että rämähdän lattialle, oikeasti. Ovathan nuo tietysti voineet olla uniakin, tiedä häntä, mutta ne tuntuivat niin todellisilta että niitä todellakin säikähtää. Mutta todellisuudessa tuskin lennän ilman apuvälineitä. Muistaakseni ruumiistapoistumiset johtuivat jostain aivokuoren häiriöistä, mutta mistään ei voi olla varma...
- lehdessä
.... kirjoitti:

no.8/2002 asiasta on pieni juttu, jossa todetaan homman olevan aivojen sähköhäiriö, joka löydettiin vahingossa epilepsiatutkimuksen yhteydessä. Pystyvät toistamaan tempun ärsyttämällä aivoja sähköllä oikean puolen kulmapoimun kohdalta.
- Rafael
lehdessä kirjoitti:

Tarkoitatko sitä, että kokemus on aivojen sähköhäiriöstä johtuva hallusinaatio vai sitä että, ruumiista poistuminen tapahtuu, mutta on sähköhäiriön aiheuttama.
- Marcel

Ei tiede näitä pysty vielä mittailemaan.
Tottahan se tietoisuus poistuu kehosta, mikäli sinne virtaa syötetään. Tietoisuus poistuu kehosta, mikäli olosuhteet sen siellä olemiselle muuttuvat mahdottomiksi. Tuossakin kokeessa poistuminen kuitenkin tapahtui. - lehdessä...
Rafael kirjoitti:
Tarkoitatko sitä, että kokemus on aivojen sähköhäiriöstä johtuva hallusinaatio vai sitä että, ruumiista poistuminen tapahtuu, mutta on sähköhäiriön aiheuttama.
sanottiin, että ärsytetty aivoalue osallistuu näköhavainnon muodostamiseen ja avaruudelliseen hahmottamiseen. Mutta olettamuksia tietenkin esitettiin siitä, johtuuko tila hermoyhteyksien katkoksesta vai jostain muusta, kuvaus oli kuitenkin varsin hyvä kuvaus ruumiistapoistumisilmiöstä. Eli, viittaa hallusinaation suuntaan tuon aivoalueen toiminnankuvauksen takia. Mutta, ei Marcelkaan väärässä ole, aivan varmasti saadaan henki lähtemään ruumiista virtaa lisäämällä;)
- jhh
Marcel kirjoitti:
Ei tiede näitä pysty vielä mittailemaan.
Tottahan se tietoisuus poistuu kehosta, mikäli sinne virtaa syötetään. Tietoisuus poistuu kehosta, mikäli olosuhteet sen siellä olemiselle muuttuvat mahdottomiksi. Tuossakin kokeessa poistuminen kuitenkin tapahtui.Siis tuossa kokeessa saatiin aikaan poistumiselta tuntuva ilmiö, siis hallusinaatio. Ihmisen hermoston toiminta perustuu sähköimpulsseihin ja oikeanlaisilla ärsykkeillä voitaisiin luoda vaikka mitä harhakuvitelmia. Sokeatkin voisivat saada jonkinasteisen näkökyvyn laitteella joka "lukee" ulkomaailmaa ja lähettämällä sitä suoraan aivoihin sähköimpulsseina. Eli tuo ruumiistairtautuminen oli aistiharha.
- Cuthalu
lehdessä... kirjoitti:
sanottiin, että ärsytetty aivoalue osallistuu näköhavainnon muodostamiseen ja avaruudelliseen hahmottamiseen. Mutta olettamuksia tietenkin esitettiin siitä, johtuuko tila hermoyhteyksien katkoksesta vai jostain muusta, kuvaus oli kuitenkin varsin hyvä kuvaus ruumiistapoistumisilmiöstä. Eli, viittaa hallusinaation suuntaan tuon aivoalueen toiminnankuvauksen takia. Mutta, ei Marcelkaan väärässä ole, aivan varmasti saadaan henki lähtemään ruumiista virtaa lisäämällä;)
on "valitettavasti" se, että ne tapaukset eivät ole hallusinaatioita.
Tai sitten vaihtoehtoisesti voitaisiin vetää päätelmä, että hallusinaatiot ovat totta. - Marcel
jhh kirjoitti:
Siis tuossa kokeessa saatiin aikaan poistumiselta tuntuva ilmiö, siis hallusinaatio. Ihmisen hermoston toiminta perustuu sähköimpulsseihin ja oikeanlaisilla ärsykkeillä voitaisiin luoda vaikka mitä harhakuvitelmia. Sokeatkin voisivat saada jonkinasteisen näkökyvyn laitteella joka "lukee" ulkomaailmaa ja lähettämällä sitä suoraan aivoihin sähköimpulsseina. Eli tuo ruumiistairtautuminen oli aistiharha.
No voi herranjestas mies. Kuinka ihmeessä, ja millä tiedolla, sinne saadaan kuva sinusta juuri leijailemassa katonrajassa? Ja miksi? Miksei mieluimmin hallusinaatio, jossa makaat Havaijilla ja sulla on kivaa? Silloin kun katselet itseäsi katonrajasta, tietoisuutesi myös ON sinne siirtyneenä.
Aivot ovat vain pieni tietokone, jota tietoisuus käyttää. Tottakai näkökyky voitaisiin periaatteessa palauttaa sähköimpulssitietona aivoihin. Miten se tähän liittyy?
Kehosta poistumisessahan aivoja ei nimenomaan ärsytetä millään ulkopuolisella tekijällä. Omakohtaisesti voin kertoa, että poistumishetkellä tuntuu myös konkreettisesti noste, eli todella irrotaan, eikä suinkaan ainoastaan kuvitella ilmiötä. Paluuhetkellä tuntuu taas eräänlainen "imu" takaisin kehoon.
Itselläni oli myös kokemus, jossa leijailin peilin eteen ja katsoin sinne, enkä nähnyt omaa kuvaani siellä. K.o huone kyllä näkyi. Eihän sieltä tietenkään pelkkä tietoisuus tai Henki näykään. Mutta... tällaista kuvaahan minulla ei ole voinut olla aivojen muistissa itsestäni. Aina peilistä jonkinlainen naama on katsonut takaisin. - Cuthalu
jhh kirjoitti:
Siis tuossa kokeessa saatiin aikaan poistumiselta tuntuva ilmiö, siis hallusinaatio. Ihmisen hermoston toiminta perustuu sähköimpulsseihin ja oikeanlaisilla ärsykkeillä voitaisiin luoda vaikka mitä harhakuvitelmia. Sokeatkin voisivat saada jonkinasteisen näkökyvyn laitteella joka "lukee" ulkomaailmaa ja lähettämällä sitä suoraan aivoihin sähköimpulsseina. Eli tuo ruumiistairtautuminen oli aistiharha.
Miten selität sen, että ihmiset näkevät asioita joita tapahtuu kun ovat "hallusinaatiossa" ?
- Cuthalu
Marcel kirjoitti:
No voi herranjestas mies. Kuinka ihmeessä, ja millä tiedolla, sinne saadaan kuva sinusta juuri leijailemassa katonrajassa? Ja miksi? Miksei mieluimmin hallusinaatio, jossa makaat Havaijilla ja sulla on kivaa? Silloin kun katselet itseäsi katonrajasta, tietoisuutesi myös ON sinne siirtyneenä.
Aivot ovat vain pieni tietokone, jota tietoisuus käyttää. Tottakai näkökyky voitaisiin periaatteessa palauttaa sähköimpulssitietona aivoihin. Miten se tähän liittyy?
Kehosta poistumisessahan aivoja ei nimenomaan ärsytetä millään ulkopuolisella tekijällä. Omakohtaisesti voin kertoa, että poistumishetkellä tuntuu myös konkreettisesti noste, eli todella irrotaan, eikä suinkaan ainoastaan kuvitella ilmiötä. Paluuhetkellä tuntuu taas eräänlainen "imu" takaisin kehoon.
Itselläni oli myös kokemus, jossa leijailin peilin eteen ja katsoin sinne, enkä nähnyt omaa kuvaani siellä. K.o huone kyllä näkyi. Eihän sieltä tietenkään pelkkä tietoisuus tai Henki näykään. Mutta... tällaista kuvaahan minulla ei ole voinut olla aivojen muistissa itsestäni. Aina peilistä jonkinlainen naama on katsonut takaisin.Jokaisen ihmisen aivoissa on tälläkin hetkellä LAITTOMIA HUUMEITA, jos joku ei sitä vielä ole tiennyt. Mutta kun nämä ruumiista irtautumiset eivät ole hallusinaatioita niin ne eivät sitä selitä.
- Xtian
Cuthalu kirjoitti:
on "valitettavasti" se, että ne tapaukset eivät ole hallusinaatioita.
Tai sitten vaihtoehtoisesti voitaisiin vetää päätelmä, että hallusinaatiot ovat totta.>>fakta on "valitettavasti" se, että ne tapaukset eivät ole hallusinaatioita. >Tai sitten vaihtoehtoisesti voitaisiin vetää päätelmä, että hallusinaatiot ovat totta.
- Marcel
Xtian kirjoitti:
>>fakta on "valitettavasti" se, että ne tapaukset eivät ole hallusinaatioita. >Tai sitten vaihtoehtoisesti voitaisiin vetää päätelmä, että hallusinaatiot ovat totta.
"Hallusinaatiot ovat totta".
Sulla taitaa olla näitä päivittäin!! - Cuthalu
Xtian kirjoitti:
>>fakta on "valitettavasti" se, että ne tapaukset eivät ole hallusinaatioita. >Tai sitten vaihtoehtoisesti voitaisiin vetää päätelmä, että hallusinaatiot ovat totta.
Jos jonkun pieni mieli ei pysty tajuamaan sitä, että joku kuka on fyysisesti ollut kuolleena ja pystynyt silti silmät kiinni näkemään asioita esim. takaataan niin ei voi sanoa kuin että onnea vaan niin perkeleeseti!
- Xtian
Cuthalu kirjoitti:
Jos jonkun pieni mieli ei pysty tajuamaan sitä, että joku kuka on fyysisesti ollut kuolleena ja pystynyt silti silmät kiinni näkemään asioita esim. takaataan niin ei voi sanoa kuin että onnea vaan niin perkeleeseti!
>>Jos jonkun pieni mieli ei pysty tajuamaan sitä, että joku kuka on fyysisesti ollut kuolleena ja pystynyt silti silmät kiinni näkemään asioita esim. takaataan niin ei voi sanoa kuin että onnea vaan niin perkeleeseti!

Sulla ei näytä olleen minkäänlaisia kokemuksia elämässäsi.
- Xtian
Marcel kirjoitti:
Sulla ei näytä olleen minkäänlaisia kokemuksia elämässäsi.
>>Sulla ei näytä olleen minkäänlaisia kokemuksia elämässäsi.
- Marcel
Xtian kirjoitti:
>>Sulla ei näytä olleen minkäänlaisia kokemuksia elämässäsi.
Mikä on todellisuutta?
- Xtian
Marcel kirjoitti:
Mikä on todellisuutta?
>>Mikä on todellisuutta?
- Cuthalu
Xtian kirjoitti:
>>Mikä on todellisuutta?
Että emme havaitse koko totuutta todellakaan...
- Arttur88
Cuthalu kirjoitti:
Että emme havaitse koko totuutta todellakaan...
Aivan totta...........
- Marcel
Xtian kirjoitti:
>>Mikä on todellisuutta?
Ei... juu..... tai... not. Jos minä tulkitsen tuon maassa olevan möhkäleen kiveksi, ja sinä sanot, että sehän on aivan selvästi hevosenpaska (horseshit), niin kumpi on oikeassa?
Minäkö joka puhun kivikovaa asiaa, vai sinäkö joka puhut paskaa?
Tämäkö on tulkintaa? - Xtian
Marcel kirjoitti:
Ei... juu..... tai... not. Jos minä tulkitsen tuon maassa olevan möhkäleen kiveksi, ja sinä sanot, että sehän on aivan selvästi hevosenpaska (horseshit), niin kumpi on oikeassa?
Minäkö joka puhun kivikovaa asiaa, vai sinäkö joka puhut paskaa?
Tämäkö on tulkintaa?>>Jos minä tulkitsen tuon maassa olevan möhkäleen kiveksi, ja sinä sanot, että sehän on aivan selvästi hevosenpaska (horseshit), niin kumpi on oikeassa?
- Marcel
Xtian kirjoitti:
>>Jos minä tulkitsen tuon maassa olevan möhkäleen kiveksi, ja sinä sanot, että sehän on aivan selvästi hevosenpaska (horseshit), niin kumpi on oikeassa?
No nythän sinä menit koskemaan siihen sormella. Yhhyh! Hajuaistini perusteella sinä nyt siis olet.......!
Tässä on nyt vain yksi vaikeus: sinulta puuttuu se PITKÄ keppi.
Onko Nibirulla hevosia? - Marcel
Xtian kirjoitti:
>>Jos minä tulkitsen tuon maassa olevan möhkäleen kiveksi, ja sinä sanot, että sehän on aivan selvästi hevosenpaska (horseshit), niin kumpi on oikeassa?
No nyt sinä tarkastelit sitä sormellasi. Yhhyh! Hajuaistin perusteella voisi siis todistaa sinun olevan p..........aa! Mutta eihän se pidä paikkaansa.
Sitäpaitsi sinultahan puuttuu myös se PITKÄ KEPPI.
Jaa... onkos Nibirulla hevosiakin?
- anders
on se, että ei ole olemassa mitään mikä voisi irtaantua ruumiista paitsi ihmisen jostain syystä hämärtynyt tajunta. Tarkoitan, että ei ole olemassa mitään näkymätöntä sielua, sellaiselle ei ole olemassa mitään todisteita.
Tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet jo, että noille leijumis ja tunnelikokemuksille löytyy selitys siitä mitä ihmisen aivoissa tapahtuu.
Kannattaa tutustua tieteellisiin tutkimuksiin asioista, eikä uskoa kaikkea hömppää mitä täällä lentelee milloin mikä missäkin=)- Cuthalu
Täysin fyysisesti kuolleessa ruumissa ei yleensä pahemmin aivotoimintaa esiinny, ehkä!? Ja miten selität sen että ruumista irtautuneet henkilöt ovat voineet jälkeenpäin sanoa asioita huoneesta joita eivät ole voineet mitenkään nähdä, etenkään kuolleena ? Tutustumista sinullekin suosittelen kyllä...

tutki, itse asioita niin ei sinunaan tarvitse uskoa noihin juttuihin minään ruumiista irtautumisina. Suurin osa noista kokemuksesta liittyy siihen vaiheeseen jossa potilasta elvytettiin. Eli hänen tajunta saattoi toimia jossain määrin jollakin hetkellä..siitäpä se leijumiskokemuksiin liittyvä elvytystilannekkin tulee...jne..
- Cuthalu
anders kirjoitti:

Ja ??? Kun potilasta elvytetään se on yleensä kuollut...
- anders
Cuthalu kirjoitti:
Ja ??? Kun potilasta elvytetään se on yleensä kuollut...
noihin leijumiskokemuksiin liittyvä elvytys tilanne ei tarkoita sitä, että kokemuksen aikana elvytettiin. Koita jo tajuta.
- Marcel
Kokemukseni ovat pääasiassa kehosta irtautumisen
avulla siirtymisiä paikassa ja ajassa. Myös klassinen
"avaruusalus"/tutkimuspöytä -kuvio kuuluu sarjaan: vieraat sivilisaatiot.
Tähän liittyy Universaali koulutus toisella planeetalla, astraalikehossa.
Kehosta irtautuneena ollessani olen saanut todella havaita, kuinka
tietoisuudellemme on mahdollista siirtyä mihin tahansa aikaan tai
paikkaan maailmankaikkeudessa.
Luonnollisesti nämä kuullostavat aivojen aikaansaamilta harhoilta, mutta
kokemukseni eivät tue tuota väitettä lainkaan. Nämä ovat niitä asioita,
jotka täytyisi jokaisen itse kokea. Sen jälkeen ei ole mitään epäilystä,
vaan oivallus siitä, että "näinhän homman pitäisikin toimia", tai että
"tällainenko perusolemuksemme onkin".- jhh
Kuuluuko LSD niihin?
- Marcel
jhh kirjoitti:
Kuuluuko LSD niihin?
Nyt menit helppoon! Ensimmäinen kysymys kuuluu: mitä aineita käytät?
Olet osoittanut tasosi. Thanks! - Faith
Marcel kirjoitti:
Nyt menit helppoon! Ensimmäinen kysymys kuuluu: mitä aineita käytät?
Olet osoittanut tasosi. Thanks!Huh! Kirjoituksesi oli siis vitsi.
Hyvä niin, pelkäsinkin jo että sulla tuntuu olevan pahasti päässä vikaa. - Marcel
Faith kirjoitti:
Huh! Kirjoituksesi oli siis vitsi.
Hyvä niin, pelkäsinkin jo että sulla tuntuu olevan pahasti päässä vikaa.Huh... sorry... kirjoitukseni ovat täyttä faktaa. Miksi olisit huolissasi minusta? Ethän tunne minua lainkaan. Mieti, miksi et ymmärrä kertomuksiani. Mistä se voisi johtua? Pelkoako?!! Ole huoletta. Nämä kokemukset ilmenevät vain henkilöille, jotka ovat kykeneviä niitä vastaanottamaan.
- Faith
Marcel kirjoitti:
Huh... sorry... kirjoitukseni ovat täyttä faktaa. Miksi olisit huolissasi minusta? Ethän tunne minua lainkaan. Mieti, miksi et ymmärrä kertomuksiani. Mistä se voisi johtua? Pelkoako?!! Ole huoletta. Nämä kokemukset ilmenevät vain henkilöille, jotka ovat kykeneviä niitä vastaanottamaan.
Nuo kokemukset ilmenevät KAIKILLE jotka niitä haluavat kokea. Turha ylentää itseäsi vaikka satutkin niitä kokemaan. Ja edelleenkään, jos pystyt todistaan että olet nähnyt jonkun henkilön jossain, ja hän todella on siellä ollut, niin silloin kyllä uskon sinua. Mutta muuten... Edelleen, asiat tapahtuu pääsi sisällä. Ja se että itse olet täysin tietoinen ei merkitse mitään, koska jos et olisi niin silloinhan pitäisit koko kokemusta unena! Olen kyllä kanssasi eri mieltä. Ikävä vain että tätä asiaa ei toistaiseksi mitenkään pysty todistaan, eli uskon asia. (Toistaiseksi).

Ikäväkyllä se on totuus... Sanottiinhan raamatussakin, että viisaita pilkataan lopun aikoina, mutta silti hieman arvostetaan...

Enhän minä missään nimessä ylentele itseäni. Eihän kukaan sitä itse voi tehdä. Sinähän minut juuri ylensit. Minähän alennan itseni takaisin heti. En tarvitse ylennyksiä.
No niin...! Asia on kuitenkin niin, että ei kukaan toinen voi väittää minun kokemaani vääräksi. Kuka sen paremmin tietäisi, kuin kokija itse. Aivot eivät kehittele mitään kuvia. Aivot ovat kehon apulaite... tietokone... tai taskulaskin. Eihän sinunkaan tietokoneesi unia näe, tai irtaudu kotelostaan. Jaa että mistä minä sen tiedän. No koska se on kone... ilman henkeä.
Sinun tulisi opetella irtautumaan kehostasi, mikäli haluat tietää totuuden. - Marcel
Cuthalu kirjoitti:
Ikäväkyllä se on totuus... Sanottiinhan raamatussakin, että viisaita pilkataan lopun aikoina, mutta silti hieman arvostetaan...
Joo... ei tässä mitään hätää ole. Nuo epäilijät tulisi passittaa välittömästi irtautumiskursseille. Vaikeahan näitä asioita on kenenkään ilman omakohtaista kokemusta ymmärtää. Ei pitäisi kuitenkaan tuomita....
- S.K
Ruumiista poistumisen tietoisesti ja selvästi kerran kokenut ei unohda tapausta koskaan.Tietoisuuden värähtelytason muutoksen tuntee todella konkreettisesti.Olennaista on myös se, että kokemus tuntuu aina samalta.Kun on tietoisesti irtautuneena kehostaan kokemuksen aitoutta ei epäile hetkeäkään.Sen sijaan hengen aistima ympäristö,siitä huolimatta, että näyttääkin usein aidolta fyysiseltä maailmalta, ei läheskään aina sitä ole.Tällainen kokemus(hallusinatorinen selkouni?)on mahdollisesti saanut jonkun tutkijan päättelemään , että koko kokemus on hallusinaatiota,epätodellista ja aivoperäistä.
- Faith
Sulla oli ensimmäinen järkevä kanta asiaan.
Tuon tajunnantilan muutoksenhan tosiaan voi tuntea mm. kovana äänenä, yleensä kehon värinää, vajoamista, leijumista, ym...
Mutta tuo kaikki on luonnollista ja OBE:n (Out of body experience) voi kokea kuka vain tarpeeksi harjoittelemalla.
Testejä on tehty paljonkin ja yhtenä mm. eräs saksalainen (?) tiedemies kliinisesti tappoi koehenkilön, ja leikkuupöydän yläpuolella oli ollut jokin teksti (tai vastaava) ja kun koehenkilö oli palautettu eloon, hän oli kertonut mitä siinä oli lukenut. Mutta koskaan en ole kuullut että itseaiheutetussa OBE:ssa (unessa tai muuten) olisi nähty jotain konkreettista tosielämään viittaavaa.
Eli oma näkemykseni paremman tiedon puutteessa on, että itseaiheutetut OBE:t tai selkounet todellakin tapahtuvat oman pään sisällä, ja alitajunta (sitä kun pääsisi hyödyntään...) toistaa itse kokemiasi asioita. Eli jos olisit kasvanut elämäsi pimeässä laatikossa, et ruumistapoistumisen koettuasi edelleenkään näkisi mitään. (koska kaikki tapahtuu päässäsi)
Mutta sitten kun kuolee (kyllä, uskon sieluun*) niin tajuntasi* poistuu kehostasi ja matkaa seuraavaan elämään (?) ...no minne nyt meneekään. Sitäpä ei moni tiedä. Eli silloin voi todellakin nähdä tosielämän asioita itse ollessa muille näkymättömässä tilassa.
Joo, menee jo liian filosofiseksi... =) - S.K

Joo, menee jo liian filosofiseksi... =)Oma näkemykseni on, että ruumiistapoistuminen on useimmiten todellista, mutta´aistittu "fyysinen"maailma on oman hengen luomus.Poikkeuksiakin varmasti on,mutta ruumiista poistuneena on erittäin vaikea tietää milloin havainnoi todellista fyysistä maailmaa ja milloin ainoastaan oman hengen luomuksiaan.
- Marcel
Faith kirjoitti:
Sulla oli ensimmäinen järkevä kanta asiaan.
Tuon tajunnantilan muutoksenhan tosiaan voi tuntea mm. kovana äänenä, yleensä kehon värinää, vajoamista, leijumista, ym...
Mutta tuo kaikki on luonnollista ja OBE:n (Out of body experience) voi kokea kuka vain tarpeeksi harjoittelemalla.
Testejä on tehty paljonkin ja yhtenä mm. eräs saksalainen (?) tiedemies kliinisesti tappoi koehenkilön, ja leikkuupöydän yläpuolella oli ollut jokin teksti (tai vastaava) ja kun koehenkilö oli palautettu eloon, hän oli kertonut mitä siinä oli lukenut. Mutta koskaan en ole kuullut että itseaiheutetussa OBE:ssa (unessa tai muuten) olisi nähty jotain konkreettista tosielämään viittaavaa.
Eli oma näkemykseni paremman tiedon puutteessa on, että itseaiheutetut OBE:t tai selkounet todellakin tapahtuvat oman pään sisällä, ja alitajunta (sitä kun pääsisi hyödyntään...) toistaa itse kokemiasi asioita. Eli jos olisit kasvanut elämäsi pimeässä laatikossa, et ruumistapoistumisen koettuasi edelleenkään näkisi mitään. (koska kaikki tapahtuu päässäsi)
Mutta sitten kun kuolee (kyllä, uskon sieluun*) niin tajuntasi* poistuu kehostasi ja matkaa seuraavaan elämään (?) ...no minne nyt meneekään. Sitäpä ei moni tiedä. Eli silloin voi todellakin nähdä tosielämän asioita itse ollessa muille näkymättömässä tilassa.
Joo, menee jo liian filosofiseksi... =)Valitettavasti ilmiö ei todellakaan ole pään sisäinen. Esimerkiksi tapaus, jossa "leijailin" peilin eteen ja en nähnyt siellä kuvaani, osoittaa, että kyse ei ole esimerkiksi valmiista muistikuvasta. Tuollaista muistikuvaa ei voi aivoistani löytyä. Kokemuksen aikana oma tietoisuuteni myös ajattelee loogisesti ja kyselee koko ajan: onko tämä todellinen ilmiö? Eikä siitä ole todellakaan epäselvyyttä.
Tämä nyt oli vain selvitystä sinulle, sillä itselläni ei ole minkäänlaista epäilystä irtautumisen todellisuusperästä, vaikkakin suhtaudun kriittisesti kokemuksiini. On tapauksia, joissa olen toiselle henkilölle pystynyt kertomaan missä hän oli ja mitä teki tietyllä hetkellä.
Mutta ymmärrän kyllä kuinka vaikeaa tämän käsittäminen on. - typy
Faith kirjoitti:
Sulla oli ensimmäinen järkevä kanta asiaan.
Tuon tajunnantilan muutoksenhan tosiaan voi tuntea mm. kovana äänenä, yleensä kehon värinää, vajoamista, leijumista, ym...
Mutta tuo kaikki on luonnollista ja OBE:n (Out of body experience) voi kokea kuka vain tarpeeksi harjoittelemalla.
Testejä on tehty paljonkin ja yhtenä mm. eräs saksalainen (?) tiedemies kliinisesti tappoi koehenkilön, ja leikkuupöydän yläpuolella oli ollut jokin teksti (tai vastaava) ja kun koehenkilö oli palautettu eloon, hän oli kertonut mitä siinä oli lukenut. Mutta koskaan en ole kuullut että itseaiheutetussa OBE:ssa (unessa tai muuten) olisi nähty jotain konkreettista tosielämään viittaavaa.
Eli oma näkemykseni paremman tiedon puutteessa on, että itseaiheutetut OBE:t tai selkounet todellakin tapahtuvat oman pään sisällä, ja alitajunta (sitä kun pääsisi hyödyntään...) toistaa itse kokemiasi asioita. Eli jos olisit kasvanut elämäsi pimeässä laatikossa, et ruumistapoistumisen koettuasi edelleenkään näkisi mitään. (koska kaikki tapahtuu päässäsi)
Mutta sitten kun kuolee (kyllä, uskon sieluun*) niin tajuntasi* poistuu kehostasi ja matkaa seuraavaan elämään (?) ...no minne nyt meneekään. Sitäpä ei moni tiedä. Eli silloin voi todellakin nähdä tosielämän asioita itse ollessa muille näkymättömässä tilassa.
Joo, menee jo liian filosofiseksi... =)tuon Nelosen dokkarin mukaan todistaja kertoi nähneensä eka kertaa valon ja ihmisiä obessa ollessaan.
- yksi nainen
kyllä minä olen yöllä nähnyt itseni katon nurkasta. ihan tarkaan en tiedä näinkö unta.
- Excalibur/O/S.K
...on todelinen ilmiö.Joku saattaa kysyä perustellusti miten on mahdollista, että aineettomalla hengellä on esimerkiksi näkökyky.Koska en tiedä kysymykseen täsmällistä vastausta, niin en yritä vastata.Näkökyky hengellä kuitenkin on.Tärkeämpi ja merkittävämpi kyky joka sillä on, on luomisen kyky.Henki kykenee luomaan TÄYSIN todellista fyysistä maailmaa vastaavan henkilökohtaisen "henkimaailman", joka on normaalia ja tavanomaista unimaailmaa huomattavasti todenmukaisempi.Tältä pohjalta voidaan todeta, että "taivas" ja "helvetti" ovat hengen omia luomuksia, aivan samoin kuin unetkin."Helvetin" omasta mielestään ansaitseva pääsee sinne aivan varmasti."Helvetin" ansaitsee varmimmin siten, että toimii elämässä tietoisesti vastoin sitä mitä pitää oikeana.Omantunnonvastaiset, vääriksi koetut teot johtavat sitäpaitsi kärsimykseen("helvettiin") jo ruumiillisenkin elämän aikana.
- Marcel
Excalibur/O/S.K kirjoitti:

Omaan kokemukseeni viitaten irtautuva henkikeho on täsmälleen samanlainen, kuin fyysinen keho. Se on vain erilaisessa muodossa olevaa energiaa. Sillä on siis esimerkiksi henkiset silmät ja korvat. Henkiset silmät näkevät fyysisen maailman henkisen olemuspuolen. Jos henkesi näkyisi, olisi se saman näköinen kuin fyysinen kehosi.
- O

Henki pystyy ilmeisesti ruumiista poistuttuaan säilyttämään(ainakin jonkin aikaa) ne kyvyt ja muistot, jotka sillä oli ruumiillisessa olemassaolossa.Näkeekö esimerkiksi syntymästään saakka sokeana ollut muuta kuin pimeyttä?
- Marcel
O kirjoitti:

Kannattaa erottaa kuoleman jälkeinen irtautuminen ja elossa olevasta kehosta väliaikaisesti poistuminen. Viimeksi mainitussa yleensä liikutaan edelleen fyysisen tason yhteydessä, vaikkakin ollaan irti kehosta. Tietoisuus ja muistot tästä elämästä ovat läsnä. Kuoleman jälkeen häivytään hieman kauemmaksi. Tosin sielumuistissa elämäntapahtumat kyllä säilyvät.
Uskon, että syntymästään saakka sokeana ollut pystyy irtautuneena näkemään. Sokeuden syynähän on useimmiten fyysinen katkos kehosta aivoihin. Eli keho, jota Henki ohjaa, ei ole kunnossa, vaikka itse Hengessä ei olisi mitään vikaa. Poistuessaan Henki vapautuu kehon kahleista: "sokeat saavat näkönsä". - anna
Marcel kirjoitti:
Kannattaa erottaa kuoleman jälkeinen irtautuminen ja elossa olevasta kehosta väliaikaisesti poistuminen. Viimeksi mainitussa yleensä liikutaan edelleen fyysisen tason yhteydessä, vaikkakin ollaan irti kehosta. Tietoisuus ja muistot tästä elämästä ovat läsnä. Kuoleman jälkeen häivytään hieman kauemmaksi. Tosin sielumuistissa elämäntapahtumat kyllä säilyvät.
Uskon, että syntymästään saakka sokeana ollut pystyy irtautuneena näkemään. Sokeuden syynähän on useimmiten fyysinen katkos kehosta aivoihin. Eli keho, jota Henki ohjaa, ei ole kunnossa, vaikka itse Hengessä ei olisi mitään vikaa. Poistuessaan Henki vapautuu kehon kahleista: "sokeat saavat näkönsä".Kuule Marcel niin juuri eräs syntymästään saakka sokea kertoikin!
Ihanaa, annat minulle uskoa, Marcel, olet puhunut niin totta! Olet arvikas täällä- älä vaan häviä. Kerro lisää!
Haluan kuulla! - anna
anna kirjoitti:
Kuule Marcel niin juuri eräs syntymästään saakka sokea kertoikin!
Ihanaa, annat minulle uskoa, Marcel, olet puhunut niin totta! Olet arvikas täällä- älä vaan häviä. Kerro lisää!
Haluan kuulla!Olen ihan tavallinen nainen ja aikaisemmin skeptinen näille jutuille, mutta avasit silmäni sillä tutkijat sa´noivat täsmälleen samat sanat kuin sinä vielä päälle päätteeksi, sanalleen samat sanat.
Onko mahdollista kirjoittaa sinulle Marcel- haluaisin tietää kaiken tästä ilmiöstäsi!
Onko sinulla osoitetta tai vaikka anonyymiäkin e mail osoitetta?
Haluan todella kuulla.
Itse olen tavannut kerran Valon joka sanoi olevansa Jumala énkä käytä kahvia väkevämpiä lainkaan. Mutta se oli erilainen kokemus.
Ota yhteyttä ensin tänne , joohan? - Anonyymi
anna kirjoitti:
Olen ihan tavallinen nainen ja aikaisemmin skeptinen näille jutuille, mutta avasit silmäni sillä tutkijat sa´noivat täsmälleen samat sanat kuin sinä vielä päälle päätteeksi, sanalleen samat sanat.
Onko mahdollista kirjoittaa sinulle Marcel- haluaisin tietää kaiken tästä ilmiöstäsi!
Onko sinulla osoitetta tai vaikka anonyymiäkin e mail osoitetta?
Haluan todella kuulla.
Itse olen tavannut kerran Valon joka sanoi olevansa Jumala énkä käytä kahvia väkevämpiä lainkaan. Mutta se oli erilainen kokemus.
Ota yhteyttä ensin tänne , joohan?https://keskustelu.suomi24.fi/t/18202185/kehosta-irtautumisen-kokemukset--astraalimaailma--varoitus-
Kehosta irtautumisen kokemukset. Astraalimaailma. VAROITUS.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778