Lentounet

Näen usein lentounia. Lennän meren yläpuolella. Vuoristossa, metsän yllä. Tai sitten hyppään pilvenpiirtäjän katolta ja liidän kaupungin yllä. Nämä unet ovat hienoja, värikkäitä ja kaikinpuolin upeita.
Askarruttaa se, että miksi useat ihmiset näkevät tällaisin lentounia. Mistä se juontuu? Eihän ihminen osaa lentää.
4387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ja satun olemaan nainen

Äänestä

Itsekin kokeilin Googlata; yhdellä sivulla joku henkilö kertoi siitä, että ikäänkuin unissaan harjoittelee lentämään. Juuri niin minäkin teen. Alussa lensin vain pari senttiä tai sitten uskalsin hypätä vuorelta alas ja liitää. Sittemmin useissa unissa minulla on jotain outoja apuvälineitä joiden avulla olen liihottanut pitkin teitä autojen yläpuolella.
Ehfottomasti parhaita unia ovat ne, joissa liihotan yli vuorten. Jossain vaiheessa näissäkin unissa lento alkaa olla 'painavaa' ja korkeus tippuu pikkuhiljaa.

- mielenkiintoista, että tällaisia unia näkevät muutkin!

Äänestä
  • Jossain vaiheessa yläilmoissa hitaasti liihotellessa ja maisemia katsellessa lentokyky alkoi hiipumaan, ja sekös unessakin sapetti, kun olisi tehnyt mieli jatkaa.
    Toinen tosi voimakas unityyppi, jota sitäkin näkyy esiintyvän muillakin, oli jättimäisissä virroissa tai ulapoilla uiminen, ja siinä oli jotain pelkoa, kun ei nähnyt, mitä pinnan alla voisi olla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reissulainen kirjoitti:

Näen usein lentounia. Lennän meren yläpuolella. Vuoristossa, metsän yllä. Tai sitten hyppään pilvenpiirtäjän katolta ja liidän kaupungin yllä. Nämä unet ovat hienoja, värikkäitä ja kaikinpuolin upeita.
Askarruttaa se, että miksi useat ihmiset näkevät tällaisin lentounia. Mistä se juontuu? Eihän ihminen osaa lentää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu