suurempia nautintoja pelata jollain japsikyhäelmällä hieman paremmannäköistä OBLIVIONIA, jota olen pelannut jo ajat sitten enkä jaksanut läpi pelata lähellekään. Todella tylsä peli,mutta odotelkaahan sinne ensi kevääseen asti jahka saisitte pelailla niitä röpö pelejänne sillä GAYSTATION 3:sellanne. Epäilen vain suuresti että se ilmestyisi edes silloin maalis-huhtikuussakaan.
en..
koe..
6186
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Peli on toki hyvä, mutta markkinointimielessä tehty mitätön grafiikkaparannus, joka tod. näk. päivitetään aikanaan myös Liven kautta, ei saa mielenkiintoa heräämään jo kertaalleen läpipelattuun peliin.
meikäläisen makuun,joten siksi en siitä pitänyt ja liikaa tutkimista niinkuin floppi kolmosen viatkin ovat laajoja ja niitä saa aikalailla tutkiskella.
mutta ei oikein pysty nauttimaan kun xbox360 tilttaa alle minuutin pelaamisen jälkeen, tai joskus hyvällä tuurilla parin tunnin päästä ja sen jälkeen taas minuutin välein (20 tuntia pelattu ja yli 200 tallennusta...). Enkä saa edes vaihdettua konsolia ennen lauantaita.
xbox 360:llalle on tulossa sata kertaakin parempia pelejä. Ainakin omaanmakuun. Alan wake josta floppi kolmosen fanit eivat tule nauttimaan. assassins creed. tulevat ehkä nauttimaan,mutta hamassa tulevaisuudessa ja huonommalla graffalla ja tekoälyllä. The darkness. mjaa floppi kolmonen ja tämä peli ja sixaxissdsdf ohjain..:D forza 2 eivät tule nauttimaan tästä mestariteoksesta,vaan joutuvat tyytymään siihen epärealistiseen GT:hen ja jonka autot ovat sahalaidan peittämiä.
tässä esimerkki. http://media.ps3.ign.com/media/713/713809/img_3589901.html
tässä toinen esimerkki OBLIVIONISTA:http://media.ps3.ign.com/media/857/857879/img_3984478.html
http://media.ps3.ign.com/media/857/857879/img_3984478.html
ÄXBOXKOLMESATAAKUUSIKYMMENTALLA
ÄXBOXKOLMESATAAKUUSIKYMMENTALLALLE
ÄXBOXKOLMESATAAKUUSIKYMMENTALLA
ÄXBOXKOLMESATAAKUUSIKYMMENTALLALLE